RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen lukiokoulutuksessa 2022
Sivla 24.05.2022 § 70
893/02.05.02/2022
Valmistelijat kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen
p. 040 751 4731 ja johtava rehtori Juha Damskägg p. 040 836 1604
Opetushallituksessa on ollut ajalla 18.2.-14.4.2022 haettavana valtionavustus innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseksi lukiokoulutuksessa.
Hankkeen tavoitteena on kehittää ja laajentaa digitaalisten oppimisympäristöjen, työvälineiden, sovellusten, sisältöjen ja palvelujen käyttöä oppimisessa, opetuksessa ja ohjauksessa sekä koulutuksen järjestämisessä. Hankkeella tuetaan lukion opetussuunnitelmien toimeenpanoa sekä vahvistetaan lukiokoulutuksen laatua ja saavutettavuutta. Lisäksi hankkeella pyritään edistämään lukiokoulutuksen järjestäjien, oppilaitosjohdon ja opettajien verkostoitumista ja yhteistyötä, myös yli koulutusmuotojen. Hankkeessa syntyvien tuotosten ja niihin liittyvän osaamisen tulee olla hankkeen päättyessä osa koulutuksen järjestäjän pysyvää toimintaa. Valtionavustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväyksestä ja päättyy 31.7.2024.
Muuramen kunnan lukiokoulutus on pyytänyt hakemukseen mukaan Jämsän lukiota ja Joensuun yhteiskoulun lukiota. Mikäli hanke toteutuu, tulee Muuramen kunta toimimaan hankkeen hallinnoijana. Lisäksi hankkeeseen on pyydetty yritysyhteistyökumppani Sulava Oy. Yrityksen asiantuntemus liittyy datankäytön ja hyvinvointianalytiikan parempaan ymmärtämiseen.
Hankkeelle haetaan avustusta 63 000 euroa. Lisäksi mukana olevat koulutuksen järjestäjät osallistuvat kustannuksiin kukin noin 2400 euron suuruisella omarahoituksella. Jämsän lukion omavastuu katetaan lukion talousarviosta.
Hankkeen vastuuhenkilönä toimii johtava rehtori Juha Damskägg.
Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen selvitti asiaa kokouksessa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 26 § lautakuntien yleinen toimivalta:
Lautakunta päättää kehittämishankkeisiin osallistumisesta taloussuunnitelman mukaisesti.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy Jämsän kaupungin lukiokoulutuksen mukanaolon Muuramen kunnan hallinnoimassa hankkeessa innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseksi lukiokoulutuksessa.
Hankkeen vastuuhenkilönä toimii johtava rehtori Juha Damskägg.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |