RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Vireilletulovaihe / Ukonkallion ranta-asemakaava |
Ukonkallion ranta-asemakaava
Elvoi 26.01.2023 § 12
1381/10.02.04/2023
Valmistelija: maankäyttöinsinööri Rainer Nyholm, puh. 040 838 0122
Maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:n mukaan maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ennen laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava kunnalle 63 §:ssä tarkoitettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Ranta-asemakaava koskee Jämsänniemellä, Päijänteen rannalla sijaitsevaa tilaa 182-413-1-797 (Ukonkallio). Tilalla on voimassa Päijänteen rantayleiskaava, jossa tila on osoitettu aluevarausmerkinnällä RM (Matkailupalvelujen alue). RM-aluevarausmerkinnän selitys on seuraavanlainen:
Alue varataan yhteisrantaista lomakyläasutusta varten. Aluetehokkuus on enintään 0,05. Alueelle saa rakentaa matkailua ja lomailua sekä niihin liittyvää toimintaa varten tarpeellisia rakennuksia, rakenteita ja laitteita. Olemassa olevia rakennuksia ja rakenteita saadaan peruskorjata sekä rakentaa niiden tilalle uusia nykyistä kerrosalaa ylittämättä. Alueen muun uudis- ja täydennysrakentamisen tulee perustua ranta-asemakaavaan.
Kiinteistöllä sijaitsee tällä hetkellä vanha riihirakennus sekä sauna, rakennuksia kunnostetaan parhaillaan. Lisäksi kiinteistöllä on laavu sekä tulentekopaikat. Rantaan on tekeillä pienvenelaituri ja pelikenttä. Alue on toiminut partiolaisten leirialueena ja Himokselta tulevien pyöräilijöiden sekä kanoottiporukoiden päiväkohteena.
Ranta-asemakaavan tavoitteena on kehittää alueelle luontomatkailua tukevaa toimintaa ja ympärivuotista mökkimajoitusta; erikokoisia majoitustiloja ja harrastusmahdollisuuksia.
Kaavan laatijana toimii FCG Finnish Consulting Goup Oy:n Jyväskylän toimisto. Jämsän kaupungille on toimitettu kaavahankkeesta laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivätty 27.12.2022
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 29 § kohta 1.
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta päättää kuuluttaa vireille ranta-asemakaavan koskien tilaa 182-413-1-797 (Ukonkallio). Elinvoimalautakunta päättää edelleen hyväksyä laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville 14 vrk:n ajaksi mielipiteiden esittämistä varten.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |