RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jämsän Ateria- ja Puhtauspalvelut Oy; osakkeen myynti Keski-Suomen hyvinvointialueelle
Khall 16.01.2023 § 8
1069/00.01.00/2022
Valmistelija: talousjohtaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655.
Jämsän kaupunki on 31.10.2022 päättänyt perustaa ruokapalveluita tuottavan inhouse-osakeyhtiön, Jämsän Ateria- ja puhtauspalvelut Oy:n.
Yhtiö on perustettu, koska hyvinvointialueuudistuksen toteuduttua 1.1.2023 kunnat eivät voi lainsäädännön mukaan tuottaa palveluja hyvinvointialueelle, vaan toiminta on yhtiöitettävä, jos yhteistyötä halutaan jatkaa. Sama periaate koskee myös tukipalveluita. Tukipalveluista merkittävimpiä ovat ateria- ja siivouspalvelut. Useat kunnat ovat tuottaneet näitä palveluja omana toimintanaan hyvinvointialueelle siirtyville sote-palveluille. Lainsäädännön mukaan tämä ei ole jatkossa mahdollista.
Kunnan ja hyvinvointialueen yhteinen inhouse-yhtiö mahdollistaa tukipalveluiden tuottamisen sekä hyvinvointialueelle siirtyville sote-palveluille, että kuntaan jääville sivistystoimen palveluille. Inhouse-yhtiö on julkisomisteinen. Se ei toimi markkinoilla vaan tuottaa palveluita omistajilleen.
Esitetty ratkaisu on Keski-Suomen hyvinvointialueen ja kuntien näkökulmasta kokonaistaloudellisesti tarkasteltuna edullisin ja tarkoituksenmukaisin tapa järjestää Jämsän Ateria- ja Puhtauspalveluiden nykyinen toiminta, sillä näin voidaan hyödyntää olemassa oleva kapasiteetti mahdollisimman laajasti.
Keski-Suomen hyvinvointialueen edustajien kanssa on yhtiölle yhteistyössä valmisteltu yhtiöjärjestys ja osakassopimus, yhtiö on rekisteröity 1.12.2022 ja varsinainen yhtiön toiminta alkaa 1.1.2023. Yhtiön koko osakekannan, yhteensä 100 osaketta, omisti perustamisvaiheessa Jämsän kaupunki.
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto on 13.12.2022 § 140 päättänyt liittyä osakkaaksi Jämsän Ateria- ja Puhtauspalvelut Oy:öön ostamalla yhden osakkeen hintaan 1.000 € sekä hyväksynyt yhteistyössä Jämsän kaupungin ja Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa laaditun osakassopimuksen.
Jämsän Ateria- ja Puhtauspalvelut Oy:n hallitus on hyväksynyt Keski-Suomen hyvinvointialueen jäsenyyden kokouksessaan 28.12.2022, 12 § mukaisesti.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki 39 §; Jämsän kaupungin hallintosääntö § 21-24 ja § 25
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää myydä Keski-Suomen hyvinvointialueelle Jämsän Ateria- ja Puhtauspalvelut Oy:n yhden osakkeen nimellishintaan 1.000 €. Lisäksi kaupunginhallitus pyytää hyvinvointialuetta nimeämään edustajansa yhtiön hallitukseen osakassopimuksen mukaisesti.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Piritta Rantanen poistui kokouksesta klo 19.32 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |