Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Välirahoitushakemus /Hallin seutu ry / "Halli hurmaavaksi"

 

Khall 16.01.2023 § 9 

1346/02.05.03/2023

 

 Valmistelija: Talousjohtaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655.

 

Hallin seutu ry hakee Jämsän kaupungilta välirahoitusta Halli hurmaavaksi hankkeelle (ELY/hanke 201307, joka on kehityshanke, jolla Hallista on tarkoitus tehdä tunnetumpi ja houkuttelevampi niin asuin- kuin työpaikkana. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan.

 

Vesuri-ryhmä ry:n hallitus on käsitellyt kokouksisaan 26.02.2022 ja 30.06.2022 Hallin seutu ry:n kehittämishanketta ja puoltanut sitä hankesuunnistelman mukaisesti.

 

Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt  (05.12.2022) 57.600,00 euroa (Euroopan unionin osuus + valtion osuus). Lisäksi kuntaraha toimintaryhmältä 6.400,00 euroa.  Julkinen tuki on siis yhteensä 64.000,00 euroa.

 

Hallin seutu ry hakee Jämsän kaupungilta välirahoitusta 20.000, 00 euroa.

 

Hankkeen toteutusaika on 01.05.2022 - 31.12.2024.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Jämsän kaupungin hallintosääntö § 24

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Kaupunginhallitus päättää myöntää 20.000 euron välirahoituksen kaupungin EU-projektien väliaikaisen rahoituksen ehdoin, korko laina-ajalta on euribor 6 kk + 1 , euriborkoroksi lasketaan kuitenkin aina vähintään 0 %. Lainan käsittelykulut ovat 200 euroa, joka vähennetään asiakkaalle maksettavasta lainan määrästä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Ulla Patronen ilmoitti olevansa esteellinen eikä ollut läsnä asian käsittelyn aikana (yhteisöjäävi).

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa