RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloitteet 2022
Khall 30.01.2023 § 413
1397/00.01.02/2023
Valmistelu: toimistosihteeri Merja Väisänen p. 040 357 8431
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteistöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteen.
Jos 1. momentissa tarkoitetun aloitteen tekijänä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvussa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
1. Kuntalaisaloite / Uimahallissa käyttöön erityisuimakortti / 10.1.2022
Vastine: Vapaa-aikapalvelupäällikkö 24.1.2023:
Kiitos tärkeän asian esille nostamisesta. Pahoittelen vastauksen viivästymistä työtilanteista johtuen.
Erityisuimakortteja on käytössä useissa kunnissa Suomessa, kuten aloitteessa kirjoitatkin. Erityisuimakortti on kunnissa tarkoitettu eri tavoin vammaisille ja pitkäaikaissairaille omassa kunnassa asuville henkilöille omaehtoisen uintiharrastuksen edistämiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Erityisuimakortin saa tavanomaisimmin joko nimetyillä KELA-kortin tunnuksilla ja/tai lääketieteelliseen lausuntoon perustuvalla todistuksella merkittävästä haitasta. Henkilökohtaiset erityisuimakortit ovat yleensä huomattavasti edullisempia kuin uimahallien normaalihintaiset kausikortit ja ne ovat voimassa tavanomaisimmin puoli vuotta tai vuoden ostohetkestä.
Liikuntapalveluissa on selvitelty KELA-kortin tunnuksiin perustuvien erityisuimakorttien myöntämisperusteita. Selvittelyn mukaan diagnoosit, joilla lääketieteelliseen lausuntoon perustuen voisi erityisuimakortin saada, vaihtelevat jonkin verran kunnittain. Rintasyöpää sairastavien oikeutus erityisuimakortteihin vaikuttaisi perustuvan yleisemmin lääketieteelliseen lausuntoon.
Toimintatapa erityisuimakorttien myöntämisessä tulisi mielestämme olla yksinkertainen ja yksiselitteinen. Sivistystoimialalla ei ole asiantuntemusta lääketieteellisten todistusten perusteella arvioida ja päättää asiakkaiden oikeudesta erityisuimakorttiin. Mikäli päädyttäisiin todistuskäytäntöön, tulisi päätöksentekoharkinnassa tarvittava asiantuntemus hankkia jostakin esim. hyvinvointialueelta. Asian selvittelyä jatketaan.
Juuri tällä hetkellä uimahallissa on käynnissä energiasäästökampanja ja edullista uintiaikaa on lauantaita ja sunnuntaita lukuun ottamatta joka päivä. Kampanja jatkuu 30.4.2023 saakka. Saadun palautteen mukaan lipputuotteiden hinnanalennus on ollut asiakkaiden mieleen ja osunut myös kohdilleen. Kampanja ei ole ratkaisu esitykseesi, mutta sen myötä on kuitenkin mahdollisuus käyttää uimahallipalveluja edullisesti vielä kevään 2023 ajan.
2. Kuntalaisaloite /Jämsän Aluelämpö (Jämsän kaupunki) irti
Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta / Kuntalaisaloite.fi / 31.3.2022
Vastine: Talousjohtaja 5.4.2022:
Jämsän Aluelämpö on Fennovoiman osakkaana toisen yhtiön kautta. Jämsän Aluelämpö on Jämsän kaupungin tytäryhtiö. Jämsä konsernin konsernijohto kuuluu kaupunginhallitukselle. Yhtiö tekee omat itsenäiset päätöksensä omista osakkuuksistaan ja omistuksistaan. Konsernin sisäisiä suhteita säätelee konserniohje, johon yhtiö on sitoutunut. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen vuoksi julistetut pakotteet ovat tehneet Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta ongelmallisen. Näinä päivinä ovat useat markkinoilla toimivat yhtiöt ja kunnat arvioineet mahdollisuuksia irtaantua hankkeesta. Tällä hetkellä ei näytä kenelläkään olevan tietoa siitä, mitä asiassa tapahtuu ja miten asia kehittyy. Tiedetään että tällä hetkellä sijoitukset ovat jumissa Fennovoimassa. Jämsän kaupunginhallituksella on mahdollisuus antaa konserniohjeiden nojalla ohjeistusta Jämsän Aluelämmölle, miten asiassa edetään. Tilannetta seurataan jatkuvasti ja päätös arvioidaan aikanaan kaikkine vaikutuksineen sekä kaupungin että Aluelämmön näkökulmasta.
3. Kuntalaisaloite / Korotettu suojatie Koskenpäälle / Karita Puttonen /
20.4.2022
Kuntalaisaloite siirretty käsiteltäväksi toimivaltaiselle viranomaiselle
4.5.2022 / Katja Rissanen
Vastine: ELY-keskuksen vastaus 21.6.2022 / Katja Rissanen 21.6.2022:
Korotettu suojatie Koskenpäälle: "Tekemääsi toimenpide-ehdotusta on kommentoitu seuraavasti: Tarvemaanteiden 604, 6046 ja 16587 liittymäalueen parantamiseksi on ELY-keskuksessa tunnistettu. Rakentamiseen tähtäävä suunnittelu on käynnistynyt tänä vuonna ja siinä yhteydessä tarkastellaan myös liittymäalueen suojatiejärjestelyt ja ratkaistaan niille tarvittavat toimenpiteet. Toimenpiteiden toteutus riippuu rahoituksesta, mutta tällä hetkellä sen on arvioitu ajoittuvan vuodelle 2023. Odotamme suunnitelmien valmistumista ja toteutamme toimenpiteitä alueella vasta sen pohjalta".
4. Kuntalaisaloite /Ahvenlampeen uimalaituri yhteiseen käyttöön, lammen Seppolan puoleiselle rannalle/ Kuntalaisaloite.fi /4.7.2022
Vastine : Kunnallistekniset palvelut /Katja Rissanen19.1.2023:
Jämsän kaupungilla on parhaillaan käynnissä puistoihin sekä leikki- ja liikuntapaikkoihin kohdistuva palveluverkkoselvitys, jonka tavoitteena on sopeuttaa palveluverkko vastaamaan sekä käyttäjämäärää, että alueiden ylläpitoon käytettävissä olevia henkilö- ja talousresursseja. Tämä tarkoittaa, että joudumme entisestään vähentämään hoidettavia alueita ja keskittämään palvelut sinne missä käyttäjiä on eniten. Uusien ylläpidettävien alueiden ja rakenteiden rakentamiseen ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta. Pyrimme keskittämään talousarvioon varatut määrärahat käytössä olevien alueiden uudistamiseen ja kunnossapitoon siten, että alueet ja rakenteet ovat turvallisia ja viihtyisiä käyttää. Tänä vuonna tavoitteena on mm. parantaa kaupungin ylläpitämän Särkijärven uimarannan esteettömyyttä.
5. Kuntalaisaloite / Tutkimuksen tekeminen Jämsän asukkaiden tielii-
kennetaidoista / Pentti Lahtinen / 5.9.2022
Vastine: Elinvoimalautakunta 22.9.2022 § 129:
Jämsän kaupungin elinvoimatoimi on pyytänyt aloitteeseen lausunnon Liikenneturvalta:
"Liikenneturvan tehtävänä on edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen. Liikenneturva edistää tieliikenteen turvallisuutta liikennekasvatuksen, viestinnän ja omaa toimintaa palvelevan tutkimuksen keinoin. Tienkäyttäjien käyttäytymistä seurataan vuosittain liikenteen seurannoissa. Liikenneturvan selvitykset puolestaan tarjoavat tutkittua tietoa liikenteen eri aihepiireistä.
Liikennesääntöjen osaaminen on yksi osatekijä turvallisessa liikennekäyttäytymisessä, mutta liikennekäyttäytymiseen vaikuttavat myös muut tekijät. Liikennesääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen voi
vaikuttaa sääntöjen osaamattomuus, mutta myös esimerkiksi inhimilliset virheet tai silkka piittaamattomuus säännöistä. Liikennesääntöjen noudattamiseen voidaan vaikuttaa lähinnä valvonnalla silloin, kun syynä ei ole osaamattomuus.
Ei liene mitään syytä olettaa, että jämsäläisten autoilijoiden liikennesääntöjen osaamattomuus poikkeaisi muista vastaavan liikenneympäristön omaavista kunnista. Oletus edellyttäisi esimerkiksi sitä, että liikennettä valvova poliisi havaitsee, että juuri Jämsässä tapahtuu tavanomaista enemmän tietämättömyydestä johtuvia liikennerikkeitä. Jotta järkevä tutkimusasetelma tuollaiseen tutkimukseen saataisiin, tulisi tutkimus toteuttaa usean kunnan asukkaille, ja tutkimuksessa tulisi laajasti selvittää kunnan liikenneympäristön, liikenneopetuksen ja liikennevalvonnan taustatekijät.
Liikenneturva suosittelee, että jos jonkinlainen kysely kunnassa suoritetaan, niin se keskittyisi ennemmin sellaisten liikenneympäristön kohteiden löytämiseen, jossa liikennesääntöjen noudattaminen on vaikeaa tai paikka koetaan muutoin liikenteellisesti riskialttiiksi. Sen jälkeen tuloksia analysoitaessa tutkittaisiin, millä toimenpiteillä kunta pystyy toimenpiteillään vaikuttamaan kohteiden parantamiseen. Tarvittaessa kunta voi syventää myös yhteistyötä poliisin kanssa, jotta ongelmallisiin kohtiin voidaan kohdentaa valvontaa.
Liikennesääntöjen osaamiseen ja niiden noudattamiseen on
Liikenneturvan verkkosivuilta löydettävissä kunnan vapaaseen käyttöön
erittäin runsaasti materiaalia. Liikenneturva on valmis neuvomaan ja
tukemaan aineiston hyödyntämisessä kunnan toiminnassa."
Jämsän kaupungin elinvoimatoimi katsoo, että tutkimuksen teettäminen
asukkaiden tieliikennetaidoista ei varsinaisesti kuulu kaupungin toimialaan. Mahdollinen tutkimus/ kysely kaupungin järjestämänä voidaan toteuttaa yksittäisessä pistemäisessä liikenneympäristön kohteessa kohdistuen enemmänkin liikenneturvallisuuden parantamiseen tehtäviin toimenpiteisiin.
6. Kuntalaisaloite /Koirametsä Jämsään /Sara Eriksson / 11.9.2022
- valmisteluvastuu elinvoima - Katja Rissanen
Aloitteeseen vastaaminen odottaa Vesuri-ryhmän vastausta, voidaanko koirametsän toteuttamisessa hyödyntää Leader rahoitusta
7. Kuntalaisaloite/Vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muuttami-
nen tasapuoliseksi kansalaisten kesken /Kuntalaisaloite.fi / 4.11.2022
- valmisteluvastuu elinvoima - Anna-Liisa Juurinen ja Piia Koski
Kuntalaisaloitteeseen vastaaminen on maankäyttöinsinöörin valmistelussa. Jämsän kaupunki on uudistamassa ohjeistustaan vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muuttamisen suhteen.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24 : Kaupunginhallituksentehtävät ja toimivalta
Hallintosääntö § 155 : Kunnan asukkaalla ja kunnassa toimivalla yhteistöllä on oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi kuntalaisten vuonna 2022 tekemät aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |