RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rauhan Majakka ry:n hakemus
Khall 30.01.2023 § 409
1404/02.05.01.00/2023
Valmistelu hallintojohtaja Auli Korhonen p. 040 557 2146
Rauhan Majakka ry:n toiminnanjohtaja hakee kaupungilta toiminta-avustusta. Ennen hyvinvointialueelle siirtymistä sosiaalitoimi oli tukenut yhdistyksen toimintaa 500 eurolla/kk, josta ovat kattaneet Piispasentien vuokran ja kaikki muut kulut.
Ruoka-apua saa tällä hetkellä noin 1000 henkilöä/kk. Avun saajien määrä lisääntyy. Rauhan Majakassa työllistyy palkkatuella noin 1-2 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa on 15. Toimintaan kuuluu myös huonekalujen ja kodin tarvikkeiden kierrätys.
Keski-Suomen hyvinvointialue myöntää avustuksia rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille toimintaan, jonka tavoitteena on Keski-Suomen hyvinvointialueen asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin tai turvallisuuden edistäminen.
Turvallisen siirtymän varmistamiseksi vuoden 2023 toiminta-avustuksissa huomioidaan vuodelle 2022 kunnilta ja kuntayhtymiltä tukea saaneiden toimintojen jatkuvuus. Toiminta-avustushaku on ollut auki 13.12.2022-8.1.2023 klo 16.00. Hyvinvointialueen asettamaan aikatauluun nähden hakemus on tullut myöhässä.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Mikäli hyvinvointialue ei käsittele hakemusta myöhästyneenä, kaupunginhallitus myöntää Rauhan Majakka ry:lle toiminta-avustusta 6000 euroa vuodelle 2023.
Menokohta avustukset yhteisöille (tili 4742).
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |