RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginjohtajan toiminnan tavoitteet vuodelle 2023
Khall 06.03.2023 § 58
1483/00.01.02/2023
Valmistelija hallintojohtaja Auli Korhonen, puh 040 557 2146
Hanna Helaste aloitti kaupunginjohtajan virassa 1.1.2020. Virka täytettiin seitsemän vuoden määräajaksi. Kunnanjohtajan asemasta ja tehtävistä säännellään kuntalain 41 §:ssä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi johtajasopimuksen, jonka avulla mm. parannetaan ja täsmennetään johtamistyön tavoitteita. Johtajasopimuksessa mainitaan, että työn painopisteet perustuvat kaupunginvaltuuston hyväksymään strategiaan ja talousarvioon. Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan kaupunginjohtajan ja puheenjohtajiston välisissä kehityskeskusteluissa. Tehtävät, työnjako ja muut menettelytavat on kuvattu johtajasopimuksessa kohdissa 5 ja 6.
Johtajasopimuksen mukaan kaupunginjohtajan työn painopisteet asetetaan kaupunginhallituksessa vuosittain. Vuonna 2022 prosessia ei toteutettu johtuen kaupunginjohtajan väliaikaisesta tehtävästä Hyvinvointialueen väliaikaisessa toimielimessä. Vuonna 2023 kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajisto on johtajasopimukseen perustuen käynyt vuosittaisen arviointi- ja tavoitekeskustelun kaupunginjohtajan kanssa 6.2.2023.
Kaupunginhallitus on evästänyt puheenjohtajistoa em. tavoitekeskusteluun kokouksessaan 30.1.2023.
Puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja ovat keskustelussaan yhteisesti sopineet alkaneelle vuodelle seuraavat tavoitteet:
- talouden tasapainottamistyön käynnistäminen
- verkostoyhteistyön ja edunvalvonnan kehittäminen
- kilpailukyvyn parantaminen elinkeinopolitiikan johtamisen kehittämisellä ja elinvoimatyön tukemisella
- henkilökunnan hyvinvoinnin ja organisaation toimintakyvyn tukeminen muutosvaiheessa
- ennakoivan toimintatavan vakiinnuttaminen
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24: Kaupunginhallitus johtaa kaupunkikonsernia ja kaupungin strategista kehittämistä, elinkeinopolitiikkaa sekä kaupungin taloutta ja hallintoa.
Ehdotus Puheenjohtaja
Kaupunginhallitus hyväksyy esittelytekstissä kuvatut tavoitteet kaupunginjohtajan toiminnan tavoitteiksi vuodelle 2023.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginjohtaja Hanna Helaste ei ollut läsnä asian käsittelyn aikana (osallisuusjäävi).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |