RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hankintapäätös / Uimahalli Koskikaran lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan sekä Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan järjestäminen
Khall 06.03.2023 § 59
1277/02.08.00/2022
Valmistelu: vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki p. 040 571 6556
Uimahalli Koskikaran lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan sekä Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan järjestämisestä on pyydetty tarjouksia ajalle 1.4.2023-31.3.2026. Hankintailmoitus on julkaistu sähköisessä julkisten hankintojen HILMA-ilmoituskanavassa 16.1.2023. Lisäksi hankintailmoitus on julkaistu kaupungin internetsivuilla. Hankintamuotona on käytetty avointa menettelyä. Osatarjousten jättäminen oli mahdollista.
Tarjousten jättöaika päättyi 16.2.2023 klo 12.00. Määräaikaan mennessä saatiin kaksi osatarjousta Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan järjestämiseen ja kaksi osatarjousta uimahallin lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan järjestämiseen. Tarjoukset on avattu 20.2.2023 ja tarjousten avauspöytäkirja on sähköisessä kokousjärjestelmässä oheismateriaalina.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 21.11.2022 § 369 päättänyt hankinnan valintaperusteet. Tarjousten vertailuperusteina ovat palvelun hinta sekä palvelun laatua ja sisältöä kuvaavat kriteerit:
- Palvelun hinta 60 %, enintään 60 pistettä
Hintavertailussa käytetään arvonlisäverottomia kuukausikorvaushintoja. Halvin tarjottu hinta saa 60 pistettä ja muut tarjotut hinnat hintaeron suhteessa lasketun alemman pistemäärän.
- Palvelun laatu ja sisältö 40 %, enintään 40 pistettä
Palvelun laatua ja sisältöä arvioidaan alla mainittujen kuvausten ja kriteerien avulla:
- Kahvio- ja puhtauspalveluja sekä lipunmyyntiä ja kokoustiloja koskeva toimintasuunnitelma, max. 15 pistettä.
- Aikaisempi kokemus kahvio- ja puhtauspalveluja sekä lipunmyyntiä ja kokoustiloja koskevasta palvelusta, max. 15 pistettä.
- Kyseiseen toimintaan käytettävissä olevan henkilökunnan määrä ja sijaisjärjestelyt, max. 10 pistettä.
Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan järjestämisestä jättivät tarjouksen Eepos Group Oy ja Tuomo Mäyrämäki Oy. Tuomo Mäyrämäki Oy:n tarjous oli tyhjä ja tästä syystä tarjouspyynnön vastainen. Tarjouksen jättäneeltä yritykseltä on saatu puhelimitse 24.2.2023 (puhelinkeskustelu Katja Pohjoismäki ja Tuomo Mäyrämäki) tieto, että yrityksen ei ollut tarkoituskaan jättää tarjousta Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan järjestämiseen. Tuomo Mäyrämäki Oy:n tarjous puukoulun kahvilatoiminnan osalta esitetään hylättäväksi.
Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan järjestämiseen saadun Eepos Group Oy:n tarjouksen 700 euron kuukausivuokralla katsotaan olevan markkinahintainen ja hyväksyttävissä. Eepos Group Oy:n tarjousvertailupisteet ovat 100/100. Tarjousvertailu on tehty kaupunginhallituksen 21.11.2022 § 369 päättämien hankintakriteerien mukaisesti. Tarjousvertailu on sähköisessä kokousjärjestelmässä oheismateriaalina. Eepos Group Oy:n tarjous esitetään hyväksyttäväksi. Ennen sopimuksen tekemistä tulee tarkistaa yrityksen tilaajavastuulain mukaiset asiakirjat. Hankinta on 3-vuotinen 1.4.2023-31.3.2026. Sopimuksen allekirjoittaa tilapalvelupäällikkö. Sopimus voidaan uudistaa kolmena erillisenä optiovuotena. Option käytöstä päättää Jämsän kaupunki.
Uimahalli Koskikaran lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan järjestämisestä jättivät tarjouksen Tuomo Mäyrämäki Oy ja Virve Manninen Oy. Tuomo Mäyrämäki Oy:n tarjous sisälsi tarjouspyynnön vastaisesti lisäehtoja sopimuksen aloittamisen ajankohtaan liittyen. Tuomo Mäyrämäki Oy:n tarjous esitetään hylättäväksi tarjouspyynnön vastaisena.
Uimahallin lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan järjestämisen hankintaprosessi esitetään keskeytettäväksi, koska hyväksyttävissä olevia tarjouksia saatiin vain yksi.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24/ kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää Uimahalli Koskikaran lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan sekä Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan hankinnasta seuraavasti:
1. Tuomo Mäyrämäki Oy:n tarjoukset hylätään tarjouspyynnön vastaisina esittelytekstissä mainituin perustein.
2. Eepos Group Oy:n osatarjous Jokivarren puukoulun kahvilatoiminnan järjestämisestä hyväksytään 700 euron kuukausivuokralla. Hankinnan arvo on sopimuskauden 1.4.2023-31.3.2026 ajalta 25 200 euroa.
3. Uimahallin lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan järjestämisen hankinta keskeytetään esittelytestissä mainittuun perustuen. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 125 § mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä, joka tässä tapauksessa on se, että on saatu vain yksi kelpoinen tarjous.
Uimahallin lipunmyynti- ja kahvilatoiminnan järjestämisestä ei käynnistetä uutta hankintaa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |