RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eduskuntavaalit 2023 / Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen
Kesla 31.03.2023 § 9
1121/00.00.00/2022
Valmistelija: keskusvaalilautakunnan sihteeri, puh. 040 501 8582
Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava sille saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat.
Jämsän keskusvaalilautakunnalle on saapunut perjantaihin 31.3.2023 klo 19.00 mennessä yhteensä kokouksessa ilmoitettava määrä sille osoitettua lähetekuorta. Lähetekuoret on ohjeiden mukaisesti virkamiestyönä käsitelty:
- asiakirjojen merkinnät tarkastettu
- ilman kuittausmerkintää olevat lähetekirjeet on viety äänioikeusrekisteriin jälkikirjauksella
- vaalikuoret on niputettu äänestysalueittain.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Vaalilaki 63 § ja 66 g §
Ehdotus
Keskusvaalilautakunta tarkastaa ennakkoäänestysasiakirjoissa mahdollisesti havaitut puutteellisuudet.
Keskusvaalilautakunta tarkistaa, että onko klo 19 mennessä saapunut enää uusia ennakkoäänestysasiakirjoja ja toteaa tämän jälkeen ennakkoon äänestäneiden määrät äänestysalueittain ja päättää ennakkoäänestysasiakirjojen hyväksymisestä ja vahvistaa hyväksyttyjen vaalikuorten määrän.
Päätös Ennakkoäänestyksessä ääniä on äänioikeusrekisteriin kirjattu
Äänestysalue miehet naiset yhteensä
001 Kaipola 220 197 417
002 Seppola 1499 1658 3157
003 Kuorevesi 592 560 1152
004 Jämsänkoski 861 893 1754
005 Koskenpää 112 91 203
Yhteensä 3284 3399 6683
Ennakkoäänestysprosentti on kaikki yhteensä 39,9 %. Suomessa asuvat 41 %.
Ennakkoäänestyksen äänet jakautuivat seuraavasti
Jämsän yleiset ennakkoäänestyspaikat 5971
Kotimaan muut yleiset ennakkoäänestyspaikat 428
Laitosäänet 162
Kotiäänet 37
Laivaäänet 0
Ulkomailla äänestäneet 75
Kirjeäänestys 10
Yhdestä äänestäjän ilmoituksen mukaan Jämsän kaupungin keskusvaalilautakunnalle osoitetusta laitosäänestyksestä kävi ilmi, että äänestäjä olikin toiselta paikkakunnalta ja kuului eri vaalipiiriin. Ohjeiden mukaan ei voitu kääntää oikeaan kuntaan eri vaalipiirin takia. Päätetään jättää huomioon ottamatta. Ei kirjausta äänioikeusrekisteriin.
Kolmestatoista kotiäänestyksestä puuttui vastoin ohjeita kotiäänestyksen lähetekirje kokonaan, äänestäjän ja vaalitoimitsijan allekirjoitukset olivat ilmoitus äänioikeudesta -lähetekirjeellä. Läsnäolleen henkilön allekirjoitus oli vain Ilmoittautuminen kotiäänestykseen lomakkeella. Vaalilain 50 §:n mukaan kotiäänestyksessä on käytettävä erillistä kotiäänestyksen lähetekirjettä, jossa äänestäjän on vakuutettava vaalisalaisuuden säilymisen lisäksi se, että hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei pääse äänestys- enkä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Päätetään jättää puutteellisesti toimitetut kotiäänestykset huomioon ottamatta. Ei kirjausta äänioikeusrekisteriin.
Jämsän ennakkoäänestyspaikoilla rekisteröidyistä ennakkoäänestysasiakirjoista puuttui 9 vaalitoimitsijan allekirjoitusta. Oikeusministeriön ohjeen mukaan vaalitoimitsija tieto voidaan varmistaa äänioikeusrekisteristä ja siten varmistua, että äänestys on otettu vastaan säädetyin tavoin ja äänestykset voidaan hyväksyä. Vaalitoimitsija tieto selvitettiin äänioikeusrekisterin kirjauksista ja vaalitoimitsijaa huomautettiin puutteesta ja ohjeistettiin allekirjoituksen muistamisesta. Äänestykset otetaan huomioon.
Kirjeäänestykset tarkastettiin ja käsiteltiin keskusvaalilautakunnan sihteerin sekä kolmen muun ennakkoäänestyksen lähetekirjeiden tarkastusta hoitavien läsnä ollessa. Kirjeäänestyksistä yhdestä puuttui kokonaan äänestystä todistaneet henkilöt. Kirjeäänestyksistä kahdessa oli todistajina vastoin ohjetta lähisukulaiset samalla sukunimellä sekä osoitteella. Jätetään huomioon ottamatta nämä kolme kirjeäänestystä. Ei kirjausta äänioikeusrekisteriin.
Todetaan ennakkoon äänestäneiden määrät äänioikeusrekisterin äänestäjien määrän mukaisiksi. Todetaan, että klo 19 mennessä ei ole tullut lisää ennakkoäänestyksen lähetekuoria.
Ennakkoäänestyksen vaalikuoria on hyväksyttyjen äänestysten mukaisesti
001 Kaipola 417
002 Seppola 3157
003 Kuorevesi 1152
004 Jämsänkoski 1754
005 Koskenpää 203
Yhteensä 6683
Nämä määrät sihteeri kirjaa vaalitietojärjestelmän tuloslaskentajärjestelmään hyväksyttyjen vaalikuorten määräksi. Vaalikuoret sinetöidään äänestysalueittain pakkauksiin ja luovutetaan Keski-Suomen vaalipiirin kuljetukseen 1.4.2023 klo 10 ennakkoäänten laskentaa varten.
Hylätyt lähetekirjeet liitetään pöytäkirjaan sinetöityinä seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |