RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 23.03.2023/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimatoimialan katsaus
Elvoi 23.03.2023 § 180
Elinvoimajohtaja ja muut valmistelevat viranhaltijat tiedottavat elinvoimalautakunnalle ajankohtaisista asioista.
Toimivalta, johon päätös perustuu
Hallintosääntö § 26: Lautakunnat ja liikelaitosten johtokunnat johtavat ja kehittävät alaistaan toimialaa ja vastaavat palvelujen tuloksellisesta ja tehokkaasta järjestämisestä. Lautakunta ja liikelaitoksen johtokunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta merkitsee tiedoksi elinvoimatoimialan katsauksen ajankohtaisiin asioihin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Elinvoimalautakunta merkitsi tiedoksi, että Jämsän kaupunki osallistuu OmistajaKS2 - hanke-ehdotukseen ja valtuuttaa elinvoimajohtajan päättämään hankkeen kuntarahoitusosuudesta ja allekirjoittamaan tarvittavat sitoumukset.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |