Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 100

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

ARA / Asumisneuvonta-avustus 2023 / avustuksen hakeminen

 

Khall 17.04.2023 § 100 

1529/02.05.00/2023

 

Valmistelija talousjohtaja Ari Luostarinen puh: 040 593 4655

 

ARA myöntää austusta asumisneuvonnan toteuttamiseen, laajentamiseen ja kehittämiseen. Vuoden 2023 lähtien avustusta voidaan myöntää myös olemassa olevan asumisneuvontapalvelun tuottamiseen. Avustus perustuu määräaikaiseen lakiin avustuksesta asumisneuvontapalveluun vuosina 2023-2027. Tukea voidaan myöntää 60-80 % kustannuksista.

 

ARA:n avustus asumisneuvontatoimintaan on muuttunut vuodenvaihteessa siten, että sitä ei enää voi hakea suoraan vuokrayhtiölle. Kunta vastaa jatkossa avustuksen hakemisesta ja palvelun järjestämiestä, mutta palvelua voi tuottaa kunnan alueella muutkin toimijat, kuten yleishyödyllinen vuokrataloyhteisö.

 

Kiinteistö Oy Jämsänmäki on hallituksen kokouksessaan (11 §) päättänyt esittäää kaupungille tuen hakemista, siten että yhtiö edelleen tuottaa palvelun. Asumisneuvonnan kokonaiskustannus on noin 37.000 €, josta tukea voidaan myöntää 60-80 %. Omarahoitusosuus jäisi kaupungin vastattavaksi.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Kaupunginhallitus päättää, että Jämsän kaupunki järjestää asumisneuvonnan palvelut ja hakee siihen ARA:n avustusta. Kiinteistö Oy Jämsänmäki jatkaa palvelun tuottajana.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa