RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteistyösopimus lukuvuosi 2023-2024/Jyväskylän avoin yliopisto ja Jämsän kaupunki
Sivla 27.04.2023 § 54
1560/00.04.02/2023
Valmistelu: vs.kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Tuija Huikuri p. 040 751 4731
Jämsän työväenopisto on järjestänyt osana korkeakouluyhteistyötä alueellisia korkeakouluopintoja yhteistyössä Jyväskylän avoimen yliopiston kanssa. Työväenopiston opiskelijoille on tarjottu mahdollisuuksia opiskella mm. taidekasvatuksen ja kasvatustieteen perusopintoja osana opiston kurssitarjontaa. Lukuvuonna 2023-2024 on mahdollista aloittaa erityispedagogiikan perusopinnot, mikäli opintoihin ilmoittautuu riittävä määrä opiskelijoita järjestämislupaan sisältyvien kustannusten kattamiseksi. Alueen oppilaitoksilta saadun palautteen perusteella erityispedagogiikan opinnoille on suuri tarve.
Jämsän työväenopisto tekee yliopiston kanssa sopimuksen avoimen yliopiston opetuksen järjestämisoikeudesta. Yliopisto myöntää opiskelijoille valtioneuvoston asetuksen (1082/2009) mukaan ajallisesti ja sisällöllisesti rajatun oikeuden suorittaa yliopiston tutkintoihin kuuluvia opintoja ilman tutkinnon suoritusoikeutta. Jotta opiskelijoille voidaan myöntää oikeus suorittaa opintoja, täytyy oppilaitoksella, eli tässä tapauksessa Jämsän työväenopistolla, olla voimassa oleva opetuksen järjestämisoikeus.
Jyväskylän yliopisto perii käynnistetyistä opinnoista maksun, joka katetaan osallistujamaksuilla koulutukseen osallistuvilta opiskelijoilta.
Oppilaitos järjestää avoimen yliopisto-opetuksen voimassa olevan opetussuunnitelman mukaisesti, ja avoimen yliopiston johtokunta päättää avoimeen yliopisto-opetukseen osallistuvien valintaperusteista, samoin kuin opettajien ja ryhmänohjaajien pätevyysvaatimuksista.
Avoin yliopisto ja oppilaitos huolehtivat yhteistyössä opettajien ja ohjaajien perehdytyksestä. Avoin yliopisto tuottaa sähköistä perusmateriaalia opetukseen ja ohjaukseen, järjestää oppilaitoksille suunnattua perehdytystä sekä tukee opettajien ja ohjaajien työtä.
Opetuksesta huolehtivat yliopiston tuntiopettaja, sekä ryhmänohjaaja, joka tapaa opiskelijoita säännöllisesti kerran viikossa Jämsässä, ja muun ajan opiskelijat opiskelevat yliopiston järjestämissä sähköisissä oppimisympäristöissä. Jämsän työväenopisto korvaa yliopisto-opettajalle kaksi (2) tuntia viikossa ja ryhmänohjaajalle neljä (4) tuntia viikossa, ja nämä tunnit lasketaan opiston valtionosuustunteihin.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 26 § Lautakuntien ja liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta kohta 8/vastaa tarvittavien lupien hakemisesta, sekä kohta 14 /toimialaansa koskevien sopimuksien hyväksymisestä ja päättää sopimusten vastuuhenkilöistä toimialallaan.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta päättää hakea sopimuksen mukaista järjestämisoikeutta ja hyväksyy sopimuksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |