RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024/käyttösuunnitelma
Sivla 27.04.2023 § 55
1511/02.05.02/2023
Valmistelija vs. kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Tuija Huikuri, puh. 040 751 4731
Jämsän kaupunki haki helmikuussa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 yhteensä 602 400 €. Päätös avustuksen saamisesta tuli 23.3.2023. Jämsän kaupungille myönnettiin valtion erityisavustusta 75 229 €. Avustusta saatiin siis huomattavasti vähemmän kuin oli haettu, mutta saatu avustus on linjassaan muille kunnille myönnettyjen avustusten kanssa.
Erityisavustuksen omarahoitusosuus on 20 % eli kaikkiaan hankkeeseen tullaan käyttämään 94 100 €.
Valtionavustuksen taustalla on pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman tavoite siitä, että sivistys, koulutus ja osaaminen muodostavat yhteiskunnan perustan jatkossakin. Varhaiskasvatuksessa luodaan pohja myöhemmälle oppimiselle. Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus on suomalaisen hyvinvointivaltion kivijalka, jonka perustana on kyky tasoittaa perhetaustasta johtuvien erojen merkitystä lapsen oppimiseen ja hyvinvointiin. Hallitusohjelman mukaisesti varmistetaan tasavertaiset mahdollisuudet yksilöllisillä ja entistä joustavimmilla oppimispoluilla, positiivisen diskriminaation rahoituksella ja riittävällä tuella.
Myönnettyä avustusta voidaan käyttää lisähenkilöstön palkkaamiseen ja lapsiryhmäkokojen pienentämiseen, varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja avustajien palkkaamiseen.
Valtion erityisavustuksella voidaan jatkaa varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja konsultoivan varhaiskasvatuksen opettajan palkkausta ajalle 1.1. - 31.7.2024 sekä voidaan palkata lisähenkilöstöresurssia päiväkotiryhmiin ajalle 1.1. - 31.5.2024. Avustuksella palkataan alueiden ja päiväkotien tarpeen mukaan lisäresurssiksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajia/avustajia.
Hankkeen omarahoitusosuus on huomioitu vuodelle 2023 varhaiskasvatuksen talousarviossa.
Hankkeen vastuuhenkilönä toimii varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää avustuksista sekä kehittämishankkeisiin osallistumisesta 26 §
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy valtion erityisavustuksen käyttösuunnitelman varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024.
Hankkeen vastuuhenkilö on varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |