RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 121
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke 1.6.2023-31.12.2023 (TE24)
Khall 08.05.2023 § 121
1581/02.05.02/2023
Valmistelija työllisyyspäällikkö Eeva Heininen, p. 040 564 2999
Eduskunta hyväksyi lakiesityksen TE-palvelujen uudistuksesta 1.3.2023. TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Uudistuksessa työllisyyden ja yritysten kasvua tukevat julkiset palvelut tulevat osaksi kuntien työllisyys- ja elinvoimatehtäviä.
TE-hallinnon henkilöstö siirtyy kuntiin liikkeenluovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä. Palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee olla maantieteellisessä yhteydessä toisiinsa ja niiden tulee muodostaa työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue.
Kunnat vastaavat tulevien työllisyysalueiden valmistelusta. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025. Vaikka järjestämisvastuu siirtyy, valtiolla säilyy viime kädessä vastuu työvoimasta. Valtio vastaa työvoimapalvelujärjestelmästä ja sen toimivuudesta valtakunnan tasolla.
Jämsän kaupunki on käynyt keskusteluja työllisyysalueen valmistelusta eteläisen Keski-Suomen alueen 7 muun kunnan kanssa. Valmistelussa on apuna ulkopuolinen asiantuntija Mikko Kesä Oy. Valmistelussa selvitetään mahdollisuuksia järjestää työllisyyspalvelut eteläisen Keski-Suomen kuntien kesken ja parasta mahdollista järjestämismallia. Kunnat voivat perustaa alueelle kuntayhtymän tai toimia vastuukuntamallilla, jossa isäntäkuntana ja järjestämisvastuussa olevana kuntana työllisyysalueella toimisi Jämsän kaupunki.
Työllisyysalueeseen liittyvien sopimusten ja järjestämissuunnitelman sekä palveluiden järjestämiseksi alueelle on suunniteltu haettavaksi kansallista kehittämisrahaa Keski-Suomen liitosta maakunnallisena hankkeena, jossa hankkeen hakijana on Jyväskylän kaupunki sekä Äänekoski ja Jämsä osahankkeiden toteuttajina. Hankkeen nimi on Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hanke. Hankkeen kesto 1.6.2023-31.12.2023.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 196 201 euroa, josta Keski-Suomen liitto rahoittaa 80 % ja Keski-Suomen kunnat asukaslukuunsa suhteutettuna maksavat 20 % omarahoitusosuuden. Jämsän omarahoitusosuus on 2765 euroa. Jämsän osahankkeen kustannusosuus on 47086 euroa.
Yhteishankkeessa tehdään tuensaajien kesken sopimus rahoituksen hakemisesta ja hankkeen toteuttamisesta. Tukipäätöstä ei voida tehdä Keski-Suomen liitossa ennen, kun sopimus on saapunut rahoittajalle. Sopimuksessa määritellään mm. tuensaajien keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet sekä se, että päätoteuttaja vastaa yhteishankkeen koordinaatiosta ja yhteydenpidosta Keski-Suomen liiton kanssa.
Taulukko: Kuntien omarahoitusosuudet hankkeessa.
Kunta | Väestö 31.12.2022 | Prosenttiosuus väestöstä | Euroa/kunta |
Hankasalmi | 4601 | 1,676 | 657,59 |
Joutsa | 4171 | 1,519 | 596,13 |
Jyväskylä | 145887 | 53,136 | 20850,52 |
Jämsä | 19347 | 7,047 | 2765,12 |
Kannonkoski | 1269 | 0,462 | 181,37 |
Karstula | 3665 | 1,335 | 523,81 |
Keuruu | 9250 | 3,369 | 1322,03 |
Kinnula | 1554 | 0,566 | 222,10 |
Kivijärvi | 1064 | 0,388 | 152,07 |
Konnevesi | 2521 | 0,918 | 360,31 |
Kyyjärvi | 1196 | 0,436 | 170,94 |
Laukaa | 18775 | 6,838 | 2683,37 |
Luhanka | 692 | 0,252 | 98,90 |
Multia | 1477 | 0,538 | 211,10 |
Muurame | 10486 | 3,819 | 1498,68 |
Petäjävesi | 3651 | 1,330 | 521,81 |
Pihtipudas | 3786 | 1,379 | 541,10 |
Saarijärvi | 8975 | 3,269 | 1282,73 |
Toivakka | 2407 | 0,877 | 344,01 |
Uurainen | 3592 | 1,308 | 513,38 |
Viitasaari | 5951 | 2,167 | 850,53 |
Äänekoski | 18120 | 6,600 | 2589,75 |
YHTEENSÄ | 274556 | 100 | 39240,20 |
Kuntien osuuksia koskevat luvut tulevat tarkentumaan, koska tiedossa on Kuhmoisten kunnan virheellinen huomioon ottaminen laskennassa. Kyseessä ei ole olennainen muutos.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus hyväksyy Keski-Suomen työllisyysalueiden valmistelu -hankkeen 1.6.2023-31.12.2023 ja siihen liittyvän omarahoitusosuuden maksamisen työllisyyspalvelujen vuoden 2023 määrärahoista. Kaupunginjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan tuenhakijoiden keskinäinen sopimus.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lotta Ahola ja Ulla Patronen ilmoittivat olevansa esteellisiä eivätkä olleet läsnä asian käsittelyn aikana (yhteisöjäävi).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |