RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivla 31.05.2023 § 64
1590/00.04.02/2023
Valmistelija johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604
Jämsän kaupungissa toteutetaan oppimisen ja koulunkäynnin tukea sekä oppilaan omassa lähikoulussa yleisopetuksen yhteydessä, että luokkamuotoisena erityisopetuksena pienluokissa. Koulun antama tuki riippuu vaikeuksien laadusta ja laajuudesta. Oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa. Oppimisen ja tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Tuen tarpeisiin vastataan yleisen tuen tukimuotojen lisäksi laaja-alaisen, inklusiivisen ja luokkamuotoisen erityisopetuksen keinoin.
Nuorisokoti Metsäkonttorin tiloissa toimii Jämsänkosken yhtenäiskoulun pienryhmä 7-9 N, jossa on myös nuoria, jotka eivät asu nuorisokodissa. Nuorisokodilla asuvien on mahdollista osallistua ryhmään, ja suorittaa perusopetusta. Ryhmässä työskentelee erityisluokanopettaja ja koulunkäynninohjaaja, joiden lisäksi nuorisokodin ohjaajat voivat tarvittaessa olla apuna.
Jämsän kaupungilla ja Novamit Oy:llä on ollut yhteistyösopimus. Hyvinvointialueiden toiminnan alkamisen ja yleisen kustannustason nousun vuoksi sopimusta on päivitetty 13.12.2022 käydyissä neuvotteluissa. Jämsän kaupungin edustajina neuvotteluissa olivat mukana rehtori Antti Manninen, apulaisrehtori Soile Kukkonen, taloussihteeri Anita Lahtinen ja johtava rehtori Juha Damskägg sekä Novamit Oy:n edustajana kasvatusjohtaja Nanna Heinänen.
Sopimuksen mukaan Isännöitsijänkoski Oy osoittaa Jämsän kaupungin järjestämää yhden pienluokan opetusta varten tilat Nuorisokoti Metsäkonttorilta. Tilojen vuokra (ei sis. alv) on 1.1.2023 lukien
8,5 €/m2*100 m2 = 850 €/ kk. Vuokra pitää sisällään sähkön, veden, lämmön, puhtaanapidon ja kiinteistöhuollon. Vuokran määrä määritellään vuosittain toteutuneen elinkustannusindeksin mukaisesti aina jokaisen vuoden joulukuun loppuun mennessä ja sitä peritään samansuuruisena seuraavan kalenterivuoden ajan.
Sopimuksessa sovitaan myös, että perusopetuslain 31 § 2. momentin mukaisen kouluaterian järjestää Novamit Oy/Nuorisokoti Metsäkonttori ja laskuttaa kouluaterioista Jämsänkosken yhtenäiskoulua.
Johtava rehtori Juha Damskägg selvitti asiaa kokouksessa.
Sopimus on tämän pykälän liitteenä.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 26 § Lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien tehtävät ja yleinen toimivalta:
26 § Lautakuntien ja liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta, kohta 4
Lautakunta tai liikelaitoksen johtokunta päättää toimialueellaan sopimuksista ja niiden valmistelusta, riskiarvioinnista, raportoinnista ja valvonnasta, kaikesta alaisestaan toiminnasta, olipa se säädetty erityislainsäädännön tai yleislain nojalla
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy Jämsän kaupungin ja Novamit Oy:n välisen sopimuksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Timo Salokorpi ilmoitti olevansa esteellinen eikä ollut läsnä asian käsittelyn aikana (palvelussuhdejäävi).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |