RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 140
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jämsänkosken Tekojäärata Oy/Investointiavustus/hakemus
Konjao 17.04.2023 § 14
Valmistelija: talousjohtaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655.
Jämsänkosken Tekojäärata Oy hakee Jämsän kaupungilta investointiavustusta Jämsänkosken Myllymäessä sijaitsevan jäähallin korjaustoimenpiteisiin.
Yhtiön mukaan seuraavaan kauteen ei ole mitään mahdollisuuksia valmistautua olemassa olevalla koneistolla.
Yhtiö on tehnyt kartoitusta uusien kylmätekniikkalaitteiden hankkimisesta ja niiden kustannuksista. Jäähallin ylläpitoa hoidetaan nyt vajaalla teholla. Jäähdytyskalustosta on kaksi kompressoria rikkoutunut, joten jäätä hoidetaan yhden kompressorin teholla. Mikäli toiminnassa oleva kalusto rikkoutuu, joudutaan jäähalli sulkemaan.
Yhtiö on kartoittanut kolme eri vaihtoehtoa tilanteen korjaamiseksi:
- Nykyisten jäähdytyskompressorien kunnostaminen ja korjaaminen on mahdotonta koska laitteistoihin ei saa lisätä nykyistä kylmäainetta. Kylmäaineen käytön kriteerit tulevat lainsäädännöstä.
- Kahden kompressorien uusinnalla ja kylmäaineiden vaihdolla teko hengitetään laitteistoa 2030 saakka eli 8-vuotta. Tarjous 85.000 €.
- Uusitaan koko kylmätekniikkakontti, jolloin käyttöikä nousee huomattavasti. Vaihtoehtoisesti tarjouksia on pyydetty sekä uuden hankinnasta (198.000 €) että käytetyn kylmätekniikkakontin hankinnasta, hinta 98.000 €
Investointiavustusta haetaan toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.
Toimivalta avustuksien myöntämisessä on kaupunginhallituksella, koska kaupunginhallitus vastaa koko kaupungin taloudesta.
Konsernijaosto seuraa ja arvioi yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä ja tekee niiden perusteella tarvittaessa esityksiä kaupunginhallitukselle.
Jäähalleja on kaupungin alueella yhtiömuotoisina kolme, yhtiöt eroavat toisistaan omistusrakenteeltaan, toiminta-alueeltaan, käyttäjämääriltään, rakennustekniikaltaan ja rakenteiltaan sekä rahoitukseltaan. Jämsän kaupunki avustaa kaikkia yhtiöitä vuosiavustuksilla, jotka ovat useampivuotisia ja joilla on ollut tarkoitus kattaa yhtiöiden käyttökulut siltä osin kuin yhtiöiden tulorahoitus ei siihen riitä.
Investoinneissa kaupunki on tukenut jäähalliyhtiöitä antamalla pitkäaikaista lainaa. Avustuksia on annettu vain poikkeustapauksissa ja silloinkin vain osa investoinnin kokonaismäärästä.
Yhtiön edustajan kanssa on keskusteltu eri vaihtoehdoista ja Jämsänkosken tekojäärata olisi päätymässä käytettyyn kylmätekniikkakonttiin.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosääntö § 22 ja § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Konsernijaosto keskustelee jäähallien investoinneista ja päättää pyytää Jämsänkosken Tekojäärata Oy:ltä viimeiset tilinpäätöstiedot sekä valmistumassa olevan tilinpäätöksen tiedot, että maksuvalmiustilanteen ja -ennusteen sekä käyttäjämäärät vähintään viimeiseltä toimintakaudelta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Konjao 10.05.2023 § 18
Valmistelija: Talousjohtaja Ari Luostarinen puh. 040/593 4655
Jämsäkosken Tekojäärata Oy on toimittanut tiedot, paitsi jäähallin käyttäjätunnit viime kaudelta, kaupungin osalta ne ovat olleet 184 tuntia.
Jämsän kaupungin taloustilanne ei tällä hetkellä sietäisi lisämenoja avustuksina käyttötalouteen. Ylimääräisiä avustuksia jäähalliyhtiöille on kuitenkin pakottavassa tilanteessa annettu.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosääntö § 22 ja § 24
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus tukee Jämsänkosken tekojääradan kompressorihanketta vaihtoehdon 2. pohjalta. Kaupunki voi enimmillään avustaa 80.000 €, ko. varaus tehdään valtuustolle valmisteltavaan lisätalousarvioon.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Khall 22.05.2023 § 140
1497/02.05.01.00/2023
Valmistelija: talousjohtaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosääntö § 22 ja § 24
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää tukea Jämsänkosken tekojääradan kompressorihanketta enimmillään avustaa 80.000 €, mikäli valtuusto hyväksyy määrärahan lisätalousarviossa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Jorma Poti ilmoitti olevansa esteellinen eikä ollut läsnä asian käsittelyn aikana (yhteisöjäävi). Kokouksen puheenjohtajana asian käsittelyn aikana toimi kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Lotta Ahola.
Tarja Uusipaasto ilmoitti olevansa esteellinen eikä ollut läsnä asian käsittelyn aikana (hallintolaki § 28.1 kohta 7, muu syy).
Asian käsittelyyn osallistui varajäsen Merja Lahtinen (poistui klo 19.30, etäyhteys).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |