RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 130
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite1 | Koonti / tehdyt korjaukset / tilinpäätös 2022 (khall 27.3.2023 jälkeen) |
Tilinpäätös 2022 JÄMSÄN KAUPUNKI |
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2022
Khall 27.03.2023 § 82
Valmistelu talousjohtaja Ari Luostarinen p. 040 593 4655
Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa on noudatettava kuntalain sekä soveltuvin osin kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä. Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot ilmoitetaan liitetiedoissa. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot, sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat mm. arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Jämsän kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus noudattavat kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjetta kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätösmallista. Tilinpäätös- ja toimintakertomus on esityslistan liitteenä ja tulee julkiseksi sen jälkeen, kun kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöksen ja se on allekirjoitettu. Kuntalain 114 §:n mukaisesti kaupunginhallitus antaa toimintakertomuksen yhteydessä esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kaupunkikonsernin osalta tilikauden tulos vuodelta 2022 on liikelaitokset mukaan lukien alijäämäinen -7.773.621,70 euroa. Alijäämää tilikaudelta syntyy tilinpäätöksen rahasto- ja varauskirjauksen jälkeen -7.527.010,44 euroa.
Konsernijaosto on kokouksessaan 21.3.2023 tehnyt ehdotuksen kaupunginhallitukselle, että konsernin osalta esityslistan liitteenä
ollutta toimintakertomusta korjataan Jämsän Aluelämpö Oy:n osalta -1.369.352,83 eurolla, jolla kirjataan Voimaosakeyhtiö SF:n osakkeiden arvo nollaksi. Kirjaus on tulosvaikutteinen ja huonontaa Jämsä konsernin tulosta, omaisuuseriä sekä tunnuslukuja vastaavalla summalla. Jämsän Aluelämpö Oy:n hallitus on tehnyt mainitun korjauksen tilinpäätökseensä. Korjaus on tehty siten myös esityslistan liitteenä olevaan tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki 113 § - 115 §, Jämsän kaupungin hallintosääntö 21 §, 22 ja § 24.
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä osaltaan ja allekirjoittaa Jämsän kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2022 ja esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen, -7.773.621,70 euroa, käsittelystä seuraavaa:
1. Tuloutetaan investointivarauksiin liittyviä poistoeroja 246.611,26 euroa.
2. Konsernirahastoa ei kartuteta, koska tilinpäätös on alijäämäinen.
3. Tilikauden alijäämä, -7.527.010,44 euroa, siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.
Tilinpäätöksen siirron jälkeen Jämsän kaupungin kumulatiivinen alijäämä on -3.514.097,63 euroa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Khall 22.05.2023 § 130
1284/02.02.02/2022
Valmistelija: talousjohtaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655
Kaupunginhallitus käsitteli Jämsän kaupungin tilinpäätöksen kokouksessa 27.03.2023 § 82.
Tilintarkastuksen aikana tilinpäätöksessä on huomattu joitakin epätarkkuuksia ja virheellisyyksiä, joiden vuoksi tilinpäätöstä ja toimintakertomusta ja siihen liittyviä liitetietoja on korjattu ja
täydennetty (liite).
Keski-Suomen liiton tilinpäätös ja toimintakertomus 2022 käsiteltiin maakuntahallituksen kokouksessa 24.2. Kokouksen jälkeen se jätettiin tilintarkastajan tarkastettavaksi. Tilintarkastuksessa tehtiin tilintarkastushavainto, jonka virheen johdosta tehtiin korjaukset myös Jämsän kaupungin konsernitilipäätökseen 2022. Korjaus kohdistui aluekehitysvarojen yhdistämiskirjaukseen Keski-Suomen liiton tilinpäätöksessä. Ennen korjausta Keski-Suomen liiton tase osoitti 19.192.334,60 euroa ja korjauksen jälkeen Keski-Suomen liiton tase osoittaa 11.206.162,92 euroa. Jämsän kaupungin omistusosuus on 8,99 %, joten vaikutus konsernin tilinpäätökseen oli oleellinen.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki 113 § - 115 §, Jämsän kaupungin hallintosääntö 21 §, 22 ja § 24.
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä tehdyt korjaukset ja tarkennukset oheisen liitteen mukaisesti ja esittää korjatun Jämsän kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2022 kaupunginvaltuustolle. Esitys tilikauden tuloksen, -7.773.621,70 euroa, käsittelystä on aikaisemman esityksen mukainen:
1. Tuloutetaan investointivarauksiin liittyviä poistoeroja 246.611,26 euroa.
2. Konsernirahastoa ei kartuteta, koska tilinpäätös on alijäämäinen.
3. Tilikauden alijäämä, -7.527.010,44 euroa, siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.
Tilinpäätöksen siirron jälkeen Jämsän kaupungin kumulatiivinen alijäämä on -3.514.097,63 euroa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |