Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen opiskeluhuoltosuunnitelmat

 

Sivla 15.06.2023 § 78 

1604/12.00.01/2023

 

 Valmistelija: perusopetuksen apulaisrehtori Soile Kukkonen, p. 040 527 64 20

 

Opetushallitus on julkaissut uudistetut opetussuunnitelmien perusteet, joita on muutettu opiskeluhuoltoa koskevien lukujen osalta. Uudistukset vastaavat tammikuun 2023 alussa voimaan tulleita lakimuutoksia liittyen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtymiseen kunnilta hyvinvointialueille. Peruste- ja määräysmuutokset tulevat voimaan 1.8.2023.

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjiltä edellytetään muutosten huomioimista paikallisissa opetussuunnitelmissa sekä koulutuksenjärjestäjäkohtaisen opiskeluhuoltosuunnitelman laatimista koulutusmuodoittain aiemman oppilaitoskohtaisen suunnitelman sijaan.

 

Opetuksen ja koulutuksen järjestäjäkohtaiset opiskeluhuoltosuunnitelmat korvaavat opiskeluhuollon osalta paikalliset opetussuunnitelmat 1.8.2023 alkaen.

 

Edellä mainitut uudistukset koskettavat Jämsän sivistystoimen osalta seuraavien koulutusmuotojen perusteita ja määräyksiä:

1)      Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

2)      Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

3)      Perusopetukseen valmistavan opetuksen perusteet 2015

4)      Lukiokoulutuksen perusteet 2019

 

Esi- ja perusopetukselle sekä lukiokoulutukselle laaditut opiskeluhuoltosuunnitelmat korvaavat Jämsän kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman luvun 8 Oppilashuolto (alaluvut 8.1, 8.2, 8.3 ja 8.4), esiopetussuunnitelman luvun 6 (alaluvut 6.1, 6.2, 6.3, 6.4 ja 6.5) sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelman luvun 4.3 (alaluvut 4.3.1 ja 4.3.2) osioista kuntakohtaiset OPS -sisällöt. Opiskeluhuoltosuunnitelmat ovat nähtävillä kokousportaalissa.

 

Jämsän opetuksen/koulutuksen järjestäjän koulutusmuodoittain laadittujen opiskeluhuoltosuunnitelmien vastuuhenkilöinä ovat esiopetuksen osalta varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tarja Ekman, perusopetuksen osalta apulaisrehtori Soile Kukkonen ja lukiokoulutuksen osalta lehtori Susanna Ruusu. Yhteisöllisen opiskeluhuollon koordinaattori Petra Koljonen on ollut merkittävässä roolissa suunnitelmien laadinnassa.

 

Opiskeluhuoltosuunnitelmat on laadittu yhteistyössä esiopetuksen/koulujen/lukion henkilöstön, oppilaiden/opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa sekä opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstön kanssa.

 

Opiskeluhuoltosuunnitelmissa kuvataan

1)      Arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista

2)      Esiopetuksen/ koulu-/ lukioyhteisön toimenpiteet yhteisöllisen opiskeluhuollon edistämiseksi

3)      Toimenpiteet tarvittavien tukitoimien järjestämiseksi (yksilökohtainen opiskeluhuolto)

4)      Yhteistyön järjestäminen oppilaiden/opiskelijoiden ja heidän perheidensä sekä esiopetuksessa/ koulussa/lukiossa työskentelevien ja muiden oppilaiden hyvinvointia tukevien tahojen kanssa

 

Lisäksi opiskeluhuoltosuunnitelmat sisältävät suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä (hyväksytty sivistyslautakunnassa 31.8.2022) sekä kriisisuunnitelman (hyväksytty sivistyslautakunnassa 28.10.2021). Kriisisuunnitelmaan on päivitetty/ korjattu mm. yhteystietoja. Lisäksi yksikkökohtaiset liitteet on poistettu suunnitelmasta. Jatkossa yksikkökohtaisen kriisiryhmätiedot löytyvät jokaisen yksikön turvallisuuskansiosta ja yksikön esihenkilöt ovat vastuussa yhteystietojen ajantasaisuudesta.

 

Esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelmiin tullaan liittämään koulupäivän aikaisen lääkehoidon lääkehoitosuunnitelma sen valmistuttua. Lääkehoitosuunnitelma -työryhmän työskentelystä vastaa perusopetuksen osalta apulaisrehtori Sisko Ahonen ja esiopetuksen osalta varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen.

 

Kunnan alueella toimivien opetuksen/koulutuksen järjestäjien opiskeluhuoltosuunnitelmat tullaan liittämään lastensuojelulain 12 §:n mukaiseen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan.

 

Opiskeluhuoltosuunnitelmat olivat nähtävillä kokousportaalissa.

 

Apulaisrehtori Soile Kukkonen selvitti asiaa kokouksessa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

27 § Sivistyslautakunnan tehtävät ja erityinen toimivalta, ratkaisuvalta kohdassa 1) kuntakohtaiset opetus- ja kasvatussuunnitelmat ja näiden suunnitelmien periaatteet ja muiden toimintaa ohjaavien suunnitelmien periaatteet. 

 

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 Sivistyslautakunta hyväksyy koulutusmuodoittain laaditut opiskeluhuoltosuunnitelmat otettavaksi käyttöön 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Perusopetuksen rehtori Jaana Kummala poistui klo 16.22.
Apulaisrehtori Soile Kukkonen ja johtava rehtori Juha Damskägg poistuivat klo 16.34

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa