Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 102

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Osallisuusohjelman ohjausryhmän jäsenen ja varajäsenen nimeäminen

 

Elvoi 24.08.2023 § 102 

1664/00.01.03/2023

 

Valmistelija: suunnittelija Katja Lahtinen p. 040 728 5656

 

Arja Paakkanen ja 9 allekirjoittajaa on jättänyt valtuustoaloitteen 30.5.2022, jossa esitettiin osallisuusohjelman laatimista osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 5.9.2022 § 136 valtuustoaloitteen ja todennut valtuustoaloitteen johdosta annetun selvityksen riittäväksi. 

 

Kuntalaki (410/2015) 22 § velvoittaa kunnat huolehtimaan siitä, että asukkailla ja palveluiden käyttäjillä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Lisäksi useissa erityislaeissa on säännökset osallisuudesta. Jämsän kaupungilla on käytössään lukuisia erilaisia tapoja kuntalaisten ja palveluiden käyttäjien osallistumisen mahdollistamiseen.

 

Jämsän kaupunkiorganisaatio uudistui 1.1.2023 ja sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyvät hyvinvointialueille. Järjestämislaki velvoittaa sovittamaan yhteen alueilla tarjottavat palvelut.

 

Päätöksen mukaisesti: "osallisuusohjelman tavoitteet on mahdollista saavuttaa, kun niitä laatimaan ja seuraamaan on alusta asti perustettu osallisuusryhmä ja nimetty vastaava viranhaltija. Ryhmässä voi olla myös hyvinvointialueen edustaja. Ohjelma on perusteltua laatia yhteensopivaksi myös hyvinvointialueen vastaavan ohjelman kanssa.

 

Osallisuuden edistämisen konkreettiset toimenpiteet, keinot, arviointi, aikataulut jne. kirjataan osallisuusohjelmaan. Osallisuusohjelma ja sen seuranta liitetään osaksi hyvinvointikertomusta/suunnitelmaa. Viestintä on keskiössä osallisuuden ja vaikuttamisen tukena.

 

Ohjelma muodostuu konkreettiseksi johtamisen työkaluksi toteutettaessa kaupungin strategiaa. Jatkossa osallisuustyö huomioidaan vuosittain talousarviossa ja henkilöstön koulutussuunnitelmassa".

 

Osallisuusohjelman laatiminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa seuraavasti:

1)      Arvioidaan osallisuuden eri tasoja (tieto-osallisuus, suunnitteluosallisuus, päätösosallisuus ja toimintaosallisuus)

2)      Hankitaan/kerätään tarvittava tietopohja 

3)      Laaditaan osallisuusohjelma

  1. Ohjelman päivitystä johtaa ohjausryhmä, johon kaupunginhallitus sekä elinvoima- ja sivistyslautakunta ja kaupungin henkilöstö nimeävät edustajansa. Kaupunginhallitus esittää Hyvinvointialueelle pyynnön edustajan valitsemisesta. Lisäksi Ohjausryhmän tehtävänä on osallisuusohjelman laatiminen, ohjelman laajuudesta päättäminen, työn aikatauluttaminen, osallistamisen ja vuorovaikutuksen suunnittelu sekä tavoitteiden priorisointi.
  2. Käytännön päivitystyöstä vastaa koko kaupunkikonsernia leikkaava sihteeristö, johon kaupunginjohtaja nimeää toimialojen ja Kiinteistö Oy Jämsänmäen edustajat.

4)      Päätetään osallisuusohjelman hyväksymisestä

5)     Toimeenpannaan osallisuusohjelma osana taloussuunnitteluprosessia ja operatiivista toimintaa

 

Kaupunginhallitus on 14.8.2023 kokouksessaan päättänyt käynnistää osallisuusohjelman laatimisen ja ohjeistanut ohjausryhmän työskentelyä. Kaupunginhallituksen edustajiksi ohjausryhmään on nimetty Tuula Peltonen (varalla Joni Frisk) ja Merja Lahtinen (varalla Lotta Ahola).

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 26

 

Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen

 

 Elinvoimalautakunta nimeää edustajansa ja hänelle varahenkilön osallisuusohjelman ohjausryhmään.

 

Päätös Elinvoimalautakunta nimesi osallisuusohjelman ohjausryhmään edustajakseen Heikki Rinnekankaan ja varahenkilöksi Mikko Laitisen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa