Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 200

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Osallisuusohjelma

 

Khall 14.08.2023 § 200 

1664/00.01.03/2023

 

 Valmistelija: suunnittelija Katja Lahtinen p. 040 728 5656

 

Jämsän kaupunginvaltuustolle jätettiin valtuustoaloite 30.5.2022, jossa esitettiin osallisuusohjelman laatimista osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 5.9.2022 § 136 valtuustoaloitteen ja todennut valtuustoaloitteen johdosta annetun selvityksen riittäväksi. 

 

Kuntalaki (410/2015) 22 § velvoittaa kunnat huolehtimaan siitä, että asukkailla ja palveluiden käyttäjillä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Lisäksi useissa erityislaeissa on säännökset osallisuudesta. Jämsän kaupungilla on käytössään lukuisia erilaisia tapoja kuntalaisten ja palveluiden käyttäjien osallistumisen mahdollistamiseen.

Jämsän kaupunkiorganisaatio uudistui 1.1.2023 hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen myötä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Järjestämislaki velvoittaa sovittamaan yhteen alueella tarjottavat palvelut.

 

Päätöksen mukaisesti: "osallisuusohjelman tavoitteet on mahdollista saavuttaa, kun niitä laatimaan ja seuraamaan on alusta asti perustettu osallisuusryhmä ja nimetty vastaava viranhaltija. Ryhmässä voi olla myös hyvinvointialueen edustaja. Ohjelma on perusteltua laatia yhteensopivaksi myös hyvinvointialueen vastaavan ohjelman kanssa.

 

Osallisuuden edistämisen konkreettiset toimenpiteet, keinot, arviointi, aikataulut jne. kirjataan osallisuusohjelmaan. Osallisuusohjelma ja sen seuranta liitetään osaksi hyvinvointikertomusta/suunnitelmaa. Viestintä on keskiössä osallisuuden ja vaikuttamisen tukena.

 

Ohjelma muodostuu konkreettiseksi johtamisen työkaluksi toteutettaessa kaupungin strategiaa. Jatkossa osallisuustyö huomioidaan vuosittain talousarviossa ja henkilöstön koulutussuunnitelmassa".

 

Osallisuusohjelman laatiminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa seuraavasti:

1)      Arvioidaan osallisuuden eri tasoja (tieto-osallisuus, suunnitteluosallisuus, päätösosallisuus ja toimintaosallisuus)

2)      Hankitaan/kerätään tarvittava tietopohja 

3)      Laaditaan osallisuusohjelma

  1. Ohjelman päivitystä johtaa ohjausryhmä, johon kaupunginhallitus sekä elinvoima- ja sivistyslautakunta ja kaupungin henkilöstö nimeävät edustajansa. Kaupunginhallitus esittää Hyvinvointialueelle pyynnön edustajan valitsemisesta. Lisäksi Ohjausryhmän tehtävänä on osallisuusohjelman laatiminen, ohjelman laajuudesta päättäminen, työn aikatauluttaminen, osallistamisen ja vuorovaikutuksen suunnittelu sekä tavoitteiden priorisointi.
  2. Käytännön päivitystyöstä vastaa koko kaupunkikonsernia leikkaava sihteeristö, johon kaupunginjohtaja nimeää toimialojen ja Kiinteistö Oy Jämsänmäen edustajat.

4)      Päätetään osallisuusohjelman hyväksymisestä

5)     Toimeenpannaan osallisuusohjelma osana taloussuunnitteluprosessia ja operatiivista toimintaa 

 

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 24: Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 1. Kaupunginhallitus päättää käynnistää osallisuusohjelman laatimisen.
2. Kaupunginhallitus nimeää kaksi edustajaansa ja heille varajäsenet osallisuusohjelman laatimisen ohjausryhmään.
3. Kaupunginhallitus evästää ohjausryhmän työskentelyä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmään edustajansa:

  

Edustaja

Varaedustaja

Merja Lahtinen

Lotta Ahola

Tuula Peltonen

Joni Frisk

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa