Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 227

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Osakkeiden lunastusoikeus/ Sarastia Oy

 

Khall 11.09.2023 § 227 

207/00.04.02/2021

 

 Valmistelu hallintojohtaja Auli Korhonen p. 040 557 2146

 

Jämsän kaupunki on osakkaana Sarastia Oy:ssä. Aiemmin Jämsän osakkuus oli KuntaPro Oy:ssä, joka sittemmin sulautui Kunnan Taitoa Oy:n kanssa ja Sarastia Oy perustettiin v. 2019.

 

Sarastia Oy on saanut tiedon 29.8.2023 Sarastian osakkeiden siirtymisestä uudelle omistajalle:

  • Ylä-Savon sote-kuntayhtymän omistamat osakkeet 1.500 kpl ovat siirtyneet Iisalmen kaupungille 29.6.2023. 

 

Iisalmen kaupunki ei ole entuudestaan Sarastian omistaja.

 

Sarastia Oy:n yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan Sarastian osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa yhtiön osake, joka siirtyy ostajalle, joka entuudestaan ei ole yhtiön osakasrekisterin osakkeenomistaja. 

 

Yhtiökokouksessa 23.5.2023 määriteltyä osakkeen merkintähintaa (8,49 eur/kpl) sovelletaan myös lunastushintaan. 

 

 Yhtiöjärjestyksen mukaan osakkeenomistajan tulee esittää lunastusvaati- muksensa kirjallisesti yhtiölle kuukauden kuluessa siitä, kun yhtiö sai tiedon osakkeiden siirrosta.

Halutessaan osakkeenomistajana käyttää lunastusoikeutta tulee siitä ilmoittaa viimeistään 29.9.2023 mennessä.

Jos ilmoitusta lunastusoikeuden käyttämisestä ei saada määräajan sisällä, katsotaan lunastusmenettely päättyneeksi.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 22 / konsernijohdon tehtävät ja toimivallan jako

 Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävätä ja toimivalta 

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Kaupunginhallitus päättää, ettei Jämsän kaupunki lunasta Sarastia Oy:n osakkeita.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa