RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 252
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite2 | Eriävä mielipide / kaupunginhallitus 16.10.2023 § 252 / Antti Lähdesmäki | |
Liite3 | Eriävä mielipide / kaupunginhallitus 16.10.2023 § 252 / Markos Koskinen |
Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessin käynnistäminen
Sivla 28.09.2023 § 103
Valmistelijat: sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen, p. 0400 542 062, johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604
Tausta
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 17.4.2019 § 17 päättänyt, että mikäli Koskenpään, Länkipohjan tai Juokslahden koulun oppilasmäärä vähentyy 30 oppilaaseen, niin kyseisen koulun lakkauttamisprosessi käynnistetään välittömästi siten, että koulu lakkautuu seuraavana parittomana vuonna. Oppilasmäärän tarkastelu tehdään vuosittain. Kaupunginhallitus käynnistää kaupunginvaltuuston päätöksenteon jälkeen koulujen lakkauttamisprosessit.
Valtuuston päätös: oppilasmäärä
Esityslistan liitteenä on oppilas- ja opiskelijaennuste 31.8.2023. Ennuste perustuu oppilas- ja opiskelijatietojärjestelmään sekä väestörekisteritietoihin.
Ennusteen mukaan perusopetuksen lv. 2023-2024 oppilasmäärä on 1 673 oppilasta. Ennustejakson viimeisen täyden lukuvuoden 2029- 2030 oppilasmääräksi ennustetaan 1 077 oppilasta. Vähenemä on 596 oppilasta. Vähenemän suhteuttamiseksi johonkin todettakoon, että Jämsänkosken yhtenäiskoulussa, johon kuuluu Korven koululla toteutettava alkuopetus, oppilasmäärä lv. 2023-2024 8/2023 on 490 oppilasta. Oppilasmäärä pienenee kaikissa peruskouluissa.
Länkipohjan koulun lukuvuoden oppilasmäärä 8/2023 on 27. Ennustejakson viimeisen lukuvuoden 2029-2030 oppilasmääräksi ennustetaan 17 oppilasta. Vähenemä on 10 oppilasta.
Tilastointipäivänä 20.9.2023 ei koulun oppilasmäärässä ollut muutoksia, ei myöskään sivistyslautakunnan kokouspäivän 28.9.2023 iltapäivään mennessä. Koulutuksen järjestäjä seuraa ja varmentaa oppilasmäärät oppilastietojärjestelmän ja väestötietojärjestelmän kautta.
Kaupunginvaltuusto on määritellyt oppilasmäärän vähentymisen tiettyyn oppilasmäärään, jolloin lakkauttamisprosessi tulee saattaa toimielinten käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Länkipohjan koulun osalta oppilasmäärä on alittunut lukuvuoden 2023-2024 alussa. Ennustejaksoon sisältyvien muiden lukuvuosien oppilasmäärillä ei ole lakkauttamisprosessin käynnistymisen suhteen merkitystä. Koulun mahdollinen oppilasmäärän kasvu kuin myös vähenemä tuodaan esiin lakkauttamisprosessin aikana sikäli, kun lakkauttamisprosessi päätetään käynnistää.
Esioppilaita ei koulun oppilasmäärään lasketa. Vuonna 2018 kouluverkosta päätettäessä Länkipohjan ja Koskenpään koulut muuttuivat kahden perusopetusryhmän kouluiksi 1.8.2019 alkaen (sivistyslautakunta 29.5.2018 § 60). Tämä edellytti, että esiopetus päätettiin järjestää yhteneväisesti kaupungissa. Tämän johdosta sivistyslautakunta päätti, että Länkipohjan ja Koskenpään esiopetus siirretään asteittain hallinnollisesti osaksi varhaiskasvatusta.
Länkipohjan osalta muutos toteutettiin lv. 2018-2019 alusta ja Koskenpään osalta lv. 2019-2020 alusta.
Länkipohjaan perustettiin 1.8.2018 alkaen Hallin päiväkodin etäosasto ja Koskenpäälle 1.8.2019 alkaen Koivulinnan päiväkodin etäosasto.
Valtuuston päätös: koulun lakkauttaminen seuraavana parittomana vuonna
Määrittely koulun lakkautumisesta seuraavana parittoman vuonna perustuu yhdysluokkarakenteisen koulun opetusjärjestelyihin. Vuorokurssiperiaatetta noudatetaan reaaliaineissa esimerkiksi ympäristö- ja luonnontieto, uskonto/ET, historia ja yhteiskuntaoppi.
Parittomaan vuosilukuun päättyvänä lukuvuotena oppilaat opiskelevat ensimmäisen, kolmannen ja viidennen vuosiluokan tuntimäärien mukaan. Parilliseen vuosilukuun päättyvänä lukuvuonna opiskellaan puolestaan toisen, neljännen ja kuudennen vuosiluokan tuntimäärien mukaan.
Vuorokurssiopetuksesta vuosiluokkaiseen opetukseen on järkevää siirtyä parittomaan vuosilukuun päättyvän lukuvuoden. Siirtymä on tällöin luonnollinen. Oppilas on opiskellut tarvittavat oppisisällöt ja tuntimäärät.
Kaupunginvaltuuston päätös tarkottaa siten, että koulun toiminta lakkaisi 31.7.2025 eli lukuvuoden 2024-2025 päättymisen jälkeen.
Eräitä tunnuslukuja
Yllä olevassa taulukossa on laskettu kouluittain oppilaskohtainen kustannus tilinpäätöksen 2021 ja 2022 sekä talousarvion 2023 mukaan. Länkipohjan koulun oppilaskohtainen kustannus vuonna 2022 oli 11 770 euroa. Luokkien 1-6 oppilaskohtainen kustannus on yleisesti keskimäärin alhaisempi kuin luokkien 7-9 opetus.
Yksittäisten koulujen kustannuksista puuttuvat mm. koulukuljetuskustannukset, hanketoiminnan kustannukset, erityisopetuksen kustannukset, opetuksen maksuosuudet muualle sijoitetuista oppilaista sekä vuosilta 2021 ja 2022 opiskeluhuollon kustannukset. Alimmalla rivillä (perusopetus yhteensä) kustannuksiin sisältyvät myös yhteisten erien, opetuksen maksuosuudet ja hanketoiminnan kustannukset. Opiskeluhuollon kustannukset siirtyivät vuoden 2023 alussa hyvinvointialueelle.
Henkilöstösuunnittelu on osa lakkauttamisprosessia.
Henkilöstön ja vanhempien informointi
Länkipohjan koulun henkilökunnalle on pidetty työyhteisöpalaveri 5.9 ja vanhempainilta 6.9. Samaisella viikolla on pidetty Länkipohjan päiväkodin henkilökunnalle työyhteisöpalaveri.
Lakkauttamisprosessista
Kyseessä ei ole kouluverkkoselvitys vaan yksittäistä koulua koskeva lakkauttamisprosessi. Taustalla ovat v. 2018 tehty kouluverkkoselvitys ja kaupunginvaltuuston päätös asiasta 11.6.2018 § 21 ja kaupunginvaltuuston organisaatioselvityksestä johtuva päätös 17.4.2019 § 17. Jälkimmäisessä kaupunginvaltuusto asetti seliteosan alussa todetun oppilasmäärärajan.
Lakkauttamisprosessissa tarkastelussa ovat mm. seuraavat asiat:
? tiivis kuvaus kaupungin taloudellisesta tilanteesta ja sen kehityksestä
? tiivis kuvas peruskouluverkosta
? perusopetuksen ja Länkipohjan koulun oppilasennusteet
? perusopetuksen ja Länkipohjan koulun käyttötalous ja investoinnit; lakkauttamisen taloudelliset vaikutukset
? Länkipohjan koulukiinteistön tilojen kunto ja tilojen käyttö muuhun kuin perusopetuksen palvelutarpeisiin
? pedagogiset seikat mm. vaikutukset vastaanottavan koulun perusopetusryhmien kokoon, yhdysluokka/erillisluokkaopetuksen järjestelyt, tuen muodot
? oppilashuoltopalvelut
? koulukuljetukset
? henkilöstösuunnitelma opettajien ja muun koulun henkilökunnan osalta
? tiivistetysti oppilaaksiottoalue ja lähikoulu; kts. myös jäljempänä oleva kohta: toimivalta.
Lakkauttamisprosessiin sisältyy lapsivaikutusten arviointi.
Prosessin aikana tehdään yhteistyötä kotien kanssa (PoL 3 §), huolehditaan, että oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen sekä ilmaista mielipiteensä oppilaiden asemaan liittyvistä asioista (PoL 47a § 1 mom) ja kuullaan oppilaskuntaa.
Kuntalain säädöksiin 22 § perustuen varataan kuntalaisille ja palvelujen käyttäjille vaikuttamistoimielimille osallistumismahdollisuus ja mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Asiassa noudatetaan hallintolain 41 § säädöksiä vireilletulosta, vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta ja niistä ilmoittamisesta. Vaikuttamismahdollisuudet pitävät sisällään myös aineiston nähtävillä pidon ja kirjallisten mielipiteiden jättämismahdollisuuden.
Kuntalain säädöksiin 26-28 § perustuen varataan vaikuttamistoimielimille (nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto) osallistumismahdollisuus ja mahdollisuus vaikuttaa asiaan.
Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella määrittää henkilöstön kanssa toteutettavan välittömän ja välillisen yhteistoiminnan muodot, joita noudatetaan prosessin aikana. Lakkauttamisprosessi kuuluu lain 4 § mukaisiin yhteistoiminnassa käsiteltäviin asioihin.
Toimivalta
Jämsän kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuuston toimivaltaan kuuluu koulun perustamisesta ja lakkauttamisesta päättäminen. Tämä tarkoittaa, että lakkauttamisprosessia seuraa toimielinkäsittely, jossa kaupunginvaltuusto päättää asian.
Hallintosäännön 27 § kohta 3 mukaan sivistyslautakunta päättää oppilaaksiottoalueet. Oppilaaksiottoalue määrittää PoL 6 § 2 mom. oppilaan lähikoulun. Päätös oppilaaksiottoalueesta voidaan valmistella ja päättää vasta sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksensä koulun lakkauttamista koskevassa asiassa.
Aikataulu
Lakkauttamisprosessin aikataulua voidaan määritellään sen jälkeen, kun kaupunginhallitus on päättänyt prosessista. Talousohjelmasta johtuva tehtävien kasautuminen otetaan asiassa huomioon.
Johtava rehtori Juha Damskägg oli läsnä kokouksessa ja selvitti osaltaan asiaa.
Kirjelmä
Jämsän nuorisovaltuusto on toimittanut kirjelmän 26.9.2023 koskien Längelmäen koulun lakkauttamisprosessin käynnistämistä.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö §27 Sivistyslautakunta tehtävät ja erityinen toimivalta:
Sivistyslautakunta vastaa kuntalain mukaisena toimielimenä lakisääteisten ja sopimukseen perustuvien sivistystoimialan palvelujen järjestämisestä ja toimintaedellytysten luomisesta Jämsän kaupungin asukkaille
Kaupunginvaltuusto 17.4.2019 § 17
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
1. Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se käynnistää Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessin.
2. Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi Jämsän nuorisovaltuuston kirjelmän. Kirjelmä toimitetaan edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Päätös Keskustelun aikana Timo Salokorpi teki esityksen asian pöydällepanosta. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.
Sivistyslautakunnan päätös on esittelijän ehdotuksen mukainen.
Timo Salokorpi jätti päätökseen eriävän mielipiteen (liite).
Khall 16.10.2023 § 252
1723/12.00.01/2023
Valmistelu kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742 751
Kuoreveden yhtenäiskoulun rehtorilta 12.10.2023 saadun ennakkotiedon mukaan kaupungin sisäinen muuttoliike on muuttamassa syksyn aikana Länkipohjan koulun oppilasmäärää ja -ennustetta seuraavasti:
Lukuvuodesta 2023-2024 alkaen oppilasmäärä on lisääntymässä yhdellä (1) oppilaalla. Lisäksi on väestötietoihin perustuen ennakoitu, että lv. 2027-2028 alkaen oppilasmäärä on lisääntymässä yhdellä (1) oppilaalla.
Muutokset on huomioitu Länkipohjan koulun oppilasennusteessa.
Kouluun lähtevien |
|
|
|
|
|
|
|
syntymävuodet | -16 | -17 | -18 | -19 | -20 | -21 | -22 |
Lukuvuodet | 2023 | 2024 | 2025 | 2026 | 2027 | 2028 | 2029 |
| 2024 | 2025 | 2026 | 2027 | 2028 | 2029 | 2030 |
Länkipohja | 28 | 31 | 27 | 26 | 22 | 20 | 18 |
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi Jämsän nuorisovaltuuston kirjelmän.
Ennen kokousta saapuvat kirjelmät toimitetaan kaupunginhallituksen tietoon ja merkitään pöytäkirjaan.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
1. Kaupunginhallitus käynnistää Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessin.
2. Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Keskustelun aikana Antti Lähdesmäki esitti Markos Koskisen kannattamana, että asia tarkastetaan normaalin menettelyn mukaan, ei kokouksessa.
Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, tuli suorittaa äänestys. Äänestystavaksi päätettiin kättennostoäänestys.
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus (kohta 2.) sai seitsemän (7) ääntä (Jorma Poti, Lotta Ahola, Merja Lahtinen, Anssi Mennala, Ulla Patronen, Sanna Rajala, Ilkka Salminen). Antti Lähdesmäen esitys sai kaksi (2) ääntä (Markos Koskinen, Antti Lähdesmäki).
Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena, että äänin 7-2 kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen kohta 2. eli pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Keskustelun aikana Antti Lähdesmäki esitti Markos Koskisen ja Ilkka Salmisen kannattamana seuraavaa:
Esitän, että Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessia ei käynnistetä.
Perustelut: Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessia ei tule käynnistää, koska oppilasmäärä on jo ensi lukuvuonna 2024-2025 ylittää valtuuston päättämän 30 oppilaan rajan. Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessia ei tule käynnistää nyt erillisenä päätöksenä, koska Jämsän kaupunki on 5.10.2023 julkaissut laajan säästösuunnitelman, jonka kohtalokkaat kokonaisvaikutukset kyläseuduille tulee huomioida valtuuston käsitellessä koulujen tilannetta. Ennakkovaikutusten arviointi on kaupungin lakisääteinen tehtävä ja nyt esitetyssä asioiden käsittelyjärjestyksessä vaikutustenarviointia ei tehdä lain edellyttämällä tavalla. Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessia ei tule käynnistää, koska 5.10.2023 julkistetussa säästösuunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä myös Juokslahden ja Kaipolan koulujen osalta. Kouluverkkoja koskevat päätökset tulee tehdä kokonaisvaltaisena kouluverkkosuunnitelmana eikä nyt esitetyllä tavalla yksittäisinä, eri kouluja eri tavoin, koskettavina eriaikaisina prosessipäätöksinä.
Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, tuli suorittaa äänestys. Äänestystavaksi päätettiin kättennostoäänestys.
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus (kohta 1.) sai kuusi (6) ääntä (Jorma Poti, Lotta Ahola, Merja Lahtinen, Anssi Mennala, Ulla Patronen, Sanna Rajala). Markos Koskisen esitys sai kolme (3) ääntä (Markos Koskinen, Antti Lähdesmäki, Ilkka Salminen).
Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena, että äänin 6-3 kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen kohta 1. eli Länkipohjan koulun lakkauttamisprosessi käynnistetään.
Markos Koskinen ja Antti Lähdesmäki jättivät päätökseen eriävät mielipiteet.
Piritta Rantanen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 18.36 (etäyhteys).
Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen ja johtava rehtori Juha Damskägg olivat läsnä asian käsittelyn aikana (poistuvat klo 18.52).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |