Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 273

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vuoden 2024 presidentinvaali / Vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeäminen

 

Khall 30.10.2023 § 273 

1643/00.00.00/2023

 

 

Valmistelija:

vastaava palveluneuvoja Sari Riekki, puh. 040 501 8582

toimistosihteeri Jenni Juvén, puh. 040 357 8431

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa­le­ja asetettava:

1.

kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu­heen­joh­ta­ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tar­peel­li­nen määrä varajäseniä, joita on oltava vähintään kolme sekä

2.

laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaa­li­toi­mi­kun­ta, johon kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kol­mi­­se­ni­si­nä.

 

Vaalilain 17 §:n mukaan kotiäänestyksen hoitavat vaalitoimitsijat, jot­ka keskusvaalilautakunta määrää. Ehdotuksena on, että kau­pun­gin­hal­li­tus valitsisi vaalitoimikunta 3:n, jonka jäsenet kes­kus­vaa­li­lau­ta­kun­ta määräisi kotiäänestystä tasavertaisina hoi­ta­vik­si vaalitoimitsijoiksi.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien varajäsenet on asetettava sii­hen jär­jes­tyk­seen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalitoimikunnan jäsenenä tai va­ra­­se­ne­nä ei voi toimia ehdokas tai hänen puolisonsa, vanhempansa, si­sa­ruk­sen­sa tai lapsensa, käsittäen ehdokkuuden kaikissa maan kun­nis­sa.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jä­sen­ten että niiden varajäsenten tulee presidentinvaalissa mah­dol­li­suuk­sien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä edus­kun­ta­vaa­leis­sa 2023 ehdokkaita asettaneita rekisteröityjä puolueita.

 

Vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tar­kas­tel­laan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain so­vel­ta­mi­ses­sa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä erikseen on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Kaupunginvaltuusto on päättänyt 19.6.2023 § 38 uudesta ää­nes­tys­alue­jao­tuk­ses­ta Jämsän kaupungissa. Päätöksen mukaan Jämsä muodostaa yhden äänestysalueen nimeltään 001 Jämsä. Äänestyksen ja ääntenlaskennan su­ju­vuu­den vuoksi olisi syytä valita tälle äänestysalueelle vaa­li­lau­ta­kun­taan 5 varsinaista ja 13 varajäsentä. 

 

Nimettäessä edustajia vaalien toimielimiin tulee huomioida vaalilain edel­ly­tyk­set. Lisäksi valinnassa on syytä huomioida riittävä pä­te­vyys, kokemus ja jatkuvuus, näillä seikoilla on huomattava vaikutus vaa­lien kitkattomalle kululle. Lisäksi sähköisen äänioikeusrekisterin käyt­tö ja äänten kirjaaminen vaalitietojärjestelmään vaatii tie­to­tek­nis­tä osaamista vaalilautakunnan jäsenistöltä. 

 

Puolueiden vastuuhenkilöiden tulee käydä keskenään tarvittavat neu­vot­te­lut ennen kaupunginhallituksen kokousta, jotta toimielinten jä­se­net saadaan valittua asianmukaisesti presidentinvaalin sekä ensimmäiselle että mahdolliselle toiselle kierrokselle.

 

Presidentinvaalit toimitetaan 28.1.2024 (mahdollinen toinen kierros 11.2.2024) ja laitos- ja kotiäänestys en­nak­ko­ää­nes­tys­ai­ka­na 17. - 23.1.2024 (31.1. - 6.2.2024).

 

Kaupunginhallituksen jäsenille toimitetaan listat edellisten vaalien vaa­li­lau­ta­kun­tien ja -toimikuntien jäsenistä ja varajäsenistä.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Vaalilaki § 15

 

Ehdotus Konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti

 

 Kaupunginhallitus nimeää valittavat henkilöt seuraaviin vaalilain 15 §:n mukaisiin toimielimiin vuoden 2024 presidentinvaaleja varten:

- Jämsän äänestysalueen vaalilautakunta
- Vaalitoimikunta nro 1
- Vaalitoimikunta nro 2
- Vaalitoimikunta nro 3

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus nimesi henkilöt vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntiin seuraavasti:

 

  001 Jämsän äänestysalue  

asema

nimi

puheenjohtaja

Merja Lahtinen

varapuheenjohtaja

Risto Perälä

jäsen

Marita Mäkinen

jäsen

Anssi Mennala

jäsen

Elina Koivumäki

varajäsen

Tiina Altti

varajäsen

Erkki Mäntylä

varajäsen

Pauliina Kokko

varajäsen

Taika Olin

varajäsen

Kari Leppänen

varajäsen

Markku Kankainen

varajäsen

Elina Airaksinen

varajäsen

Sami Selänniemi

varajäsen

Tuula Koponen

varajäsen

Leena Pärnäjärvi

varajäsen

Jaakko Salonen

varajäsen

Sanna Pekki

varajäsen

Johanna Äikäs

 

  Vaalitoimikunta 1

asema

nimi

puheenjohtaja

Reijo Ekman

varapuheenjohtaja

Jukka Nurmi

jäsen

Tuula Helenius

varajäsen

Lea Hiekkamäki

varajäsen

Anne Similä

varajäsen

Sinikka Lindeman

 

Vaalitoimikunta 2

asema

nimi

puheenjohtaja

Armi Salminen

varapuheenjohtaja

Helena Salminen

jäsen

Timo Kokko

varajäsen

Sirpa Rintala

varajäsen

Jorma Poti

varajäsen

Erja Laaksonen

 

Vaalitoimikunta 3 kotiäänestys 

asema

nimi

puheenjohtaja

Anitta Lehtinen

varapuheenjohtaja

Heikki Paavisto

jäsen

Ulla Patronen

varajäsen

Liisa Vanhatalo

varajäsen

Maarit Hakola

varajäsen

Sanna Rajala

 

 

 Kaupunginjohtaja Hanna Helaste Hanna poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 19.55.

 

 Esittelijänä §:n 273-279 osalta toimi konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa