RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 121
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viljo Järvisen kulttuuripalkinto 2023
Sivla 23.11.2023 § 121
311/12.03.00/2021
Valmistelu kulttuurisihteeri Päivi Lahtinen 0400 951 828;
sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen puh. 0400 542 062
Palkinnon tausta
Vuonna 2010 kuollut Viljo Järvinen testamenttasi omaisuutensa Jämsänkosken kaupungille. Kuoleman jälkeen testamentissa määritelty omaisuus tuli Jämsän kaupungille. Testamentin tahdon mukaan hänen pankkitileillä olevat varansa tulee käyttää kulttuurin edistämiseen kaupungin sivistystoimen kautta.
Sivistyslautakunta esitti Viljo Järvisen nimeä kantavan Jämsän kaupungin kulttuurin palkinnon perustamista. 1.2.2017 § 11. Kaupunginhallitus hyväksyi palkinnon perustamisen kokouksessaan 20.2.2017 § 46. Kaupunginhallitus päätti samalla, että sivistyslautakunta päättää kulttuuripalkinnon säännöt ja palkinnon saajan. Palkinnon perustaminen on Suomen itsenäisyyden juhlavuoden päätös. Testamenttivaroista teetetään palkinnon kunniakirja.
Kulttuuripalkinnon säännöt:
1. Kulttuuripalkinnon nimi on Viljo Järvisen kulttuuripalkinto
2. Palkinnon myöntää vuosittain Jämsän sivistyslautakunta
3. Palkinto voidaan jakaa yhdelle tai useammalle henkilölle, työryhmälle, yhdistykselle tai muulle määritellylle taholle. Palkinto voidaan jättää myös jakamatta.
4. Palkinto voidaan myöntää perinteen ja taiteiden ansioituneille tekijöille, uutta luoville tai merkittävän kulttuuriteon tehneille.
5. Palkinnon saaja on jämsäläinen tai muualle muuttanut, mutta merkittävästi Jämsää toiminnassaan esille tuonut henkilö, ryhmä tai yhdistys.
6. Palkinto voidaan luovuttaa samoista ansioista vain kerran samalle taholle.
7. Kulttuuripalkinto on suuruudeltaan 3 000 euroa.
Kulttuuripalkinnon suuruutta voidaan arvioida vastaamaan rahanarvon muutoksia kolmen vuoden välein. Sivistyslautakunta päättää tuolloin palkinnon suuruuden.
8. Kulttuuripalkinto jaetaan vuosittain 6.12 kaupungin itsenäisyysjuhlassa, ellei palkinnon luovuttamiselle muussa yhteydessä ole erityisiä perusteita.
Verotuskäytäntö
Tuloverolain 82§:n mukaisesti stipendit, apurahat ja tunnustuspalkinnot eivät ole saajalleen veronalaista tuloa tietyin ehdoin.
Veronalaista tuloa ei ole mm:
1) stipendi tai muu apuraha, joka on saatu opintoja tai tieteellistä tutkimusta tahi taiteellista toimintaa varten tai
2) tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi saatu palkinto.
Muulta kuin valtiolta, kunnalta, hyvinvointialueelta tai muulta julkisyhteisöltä taikka Pohjoismaiden neuvostolta saadut stipendit, opintorahat ja muut apurahat sekä palkinnot ovat kuitenkin veronalaista tuloa siltä osin, kuin niiden sekä julkisyhteisöiltä ja Pohjoismaiden neuvostolta saatujen stipendien, muiden apurahojen, opintorahojen ja palkintojen yhteenlaskettu määrä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneiden menojen vähentämisen jälkeen verovuonna ylittää valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän. Stipendit, opintorahat ja muut apurahat sekä palkinnot ovat sen verovuoden tuloa, jona ne maksetaan. (29.6.2021/619)
Vapaa-aikapalvelupäällikkö on keskustellut verohallinnon virkailijan kanssa puhelimitse 30.3.2021 Viljo Järvisen kulttuuripalkinnon verovapaudesta/verollisuudesta. Verottajan näkemys on, että Viljo Järvisen kulttuuripalkinto on tunnustuspalkinto.
Verovapaan tunnustuspalkinnon edellytyksenä on, että se on annettu tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi jälkikäteen (TVL 82 § 1 momentin 2 kohta). Tunnustuspalkinnon antamiseen liittyy tavallisesti julkisuutta. Verovapaan tunnustuspalkinnon antajan ja saajan välillä ei saa olla riippuvuussuhdetta, kuten esimerkiksi työsuhdetta, koska työnantajalta saadut palkinnot ovat palkkaa. Kilpailussa jaettava palkinto ei ole tunnustuspalkinto vaan kilpailupalkinto.
Viljo Järvisen kulttuuripalkinnon saajan julkisuus, tunnettuus ja menestyminen merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa on merkityksellistä palkinnon verovapaana myöntämisessä. Ellei palkinnon saajalla ole kansainvälistä tunnettuutta tai kilpailumenestymistä, niin palkinto on saajalleen veronalaista tuloa.
Jos Viljo Järvisen kulttuuripalkinnon saaja on yhdistys, niin palkinto on verovapaa yhdistyksen yleishyödyllisen toiminnan mukaisesti (verotusohje yleishyödylliselle yhdistykselle).
Palkinnon aiemmin saaneet
- Viljo Järvisen kulttuuripalkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Palkinnon sai kirjoittaja-ohjaaja, toimittaja Risto Hakola ansioistaan teatteritaiteen saralla.
- Vuonna 2018 kulttuuripalkinto myönnettiin Hallinportti Ilmailumuseolle sen työstä ilmailuhistorian tallentajana ja perinteen vaalijana.
- Vuoden 2019 kulttuuripalkinto myönnettiin Kuoreveden Nuorisoseura Nysä ry:lle.
- Vuoden 2020 kulttuuripalkinto myönnettiin Katja Lampiselle hänen taiteellisista ansioistaan kansanmusiikin parissa ja työstä kansanmusiikin edistämiseksi.
- Vuoden 2021 kulttuuripalkinto myönnettiin Suomen huopayhdistys Filtti ry:lle ansioistaan Jämsän kansainvälisten huopanäyttelyiden järjestäjänä, huovan ja käsityötekniikoiden esiin nostamisesta sekä jämsäläisen, jatkuvasti kehittyvän ja uudistuvan huopaperinteen vaalimisesta, edistämisestä ja tunnetuksi tekemisestä.
- Vuoden 2022 kulttuuripalkinto myönnettiin Jämsän Seudun Kamaraseura ry:lle ansioistaan valokuvataiteen saralla ja yhdistyksen pitkäjänteisestä valokuvaharrastuksen edistämisestä.
Viljo Järvisen kulttuuripalkinnon saaja v. 2023
Vuoden 2023 Viljo Järvisen kulttuuripalkintoa esitetään myönnettäväksi
diplomitansinopettaja Taina Puujalalle. Palkinto myönnetään hänen ansioistaan tanssinopetuksen parissa sekä kilpatanssin ja tanssiharrastuksen edistäjänä ja lavatanssikulttuurin ylläpitäjänä seutukunnalla.
Palkinnon myöntämisen perustelut
Taina Puujalan ura opettajana on kestänyt 25 vuotta. Hän aloitti jo nuorena kilpatanssin harrastuksena. Taina Puujalka valmistui Oulun Konservatoriosta vuonna 1998 kilpa- ja seuratanssiopettajaksi. Puujalka on suorittanut vuonna 1997 IDTA:lle (International Dance Teacher´s Association) sekä vakiotansseista ja latinalaistansseista Member -asteen tutkinnot saavuttaen näin diplomitanssinopettajan pätevyyden.
Työskentelystään Taina Puujalka on vuosien varrella palkittu:
Suomen Tanssinopettajainliitto valitsi hänet seuratanssin vuoden tanssinopettajaksi vuonna 2009. Vuonna 2019 Suomen Seuratanssi Liitto myönsi hänelle hopeisen ansiomerkin lavatanssin hyväksi tehdystä työstä.
Jämsässä Taina Puujalka on toiminut tanssinopettajana vuodesta 2006 lähtien aluksi Tanssiurheiluseura Foksi ry:ssä. Taina Puujalka on ollut mukana perustamassa HimosTanssijat ry:tä Jämsään. Seuran toiminta käynnnistyi vuonna 2009. Sittemmin Suomen Seuratanssi Liitto valitsi HimosTanssijat ry:n vuoden tanssiseuraksi vuosina 2009 ja 2019. Seura on toiminut ja toimii edelleen Taina Puujalan ohjauksessa aktivoiden tanssinharrastajia ja pitäen esillä tanssia niin taide- kuin liikuntamuotona.
Opettamisen lisäksi aktiivinen toiminta on ollut laajaa ja monipuolista. Vuosina 2014-2017 Iskelmä-festivaalien yhteydessä Puujalka on ollut pitämässä yhdessä HimosTanssijoiden kanssa tanssitelttaa. Kyseisessä tapahtumassa hän myös opetti lyhytkursseilla lavatansseja ja lattareita.
Taina Puujalka on toiminut vammaisurheilun lajitoimintaan sisältyvän pyörätuolitanssin parissa opettamalla ja esiintymällä eri puolilla Suomea. Hän on myös toiminut koreografina sekä on aktiivisesti ollut tanssitapahtumien järjestäjänä yhdessä paikallisten tanssiseurojen kanssa. Hän on toiminut myös Jämsän työväenopiston opettajana. Tällä hetkellä hän opettaa Keuruun kansalaisopistossa.
Taina Puujalka on jämsäläisen Tanssiurheiluseura Foksi ry:n kilpatanssija. Hän tanssii seniori 3 B luokassa latinalaistansseja. Tällä hetkellä hän on tanssiparinsa Hannu Salmisen kanssa Suomen Tanssiurheiluliiton rankinglistalla seniori kolmosissa latinalaistansseissa kuudensia Suomessa. Valtakunnallisessa DCDiamondin järjestämässä kilpailuissa Taina Puujalka parinsa kanssa voitti seniori 3 B latinalaistanssiluokan 12.11.2023 edustaen Tanssiurheiluseura Foksia Jämsästä.
Taina Puujalka on toiminut yrittäjänä jo 25 vuotta Tanssikoulu Dance Floor-nimisessä yrityksessä.
Taina Puujalka on toiminut ansiokkaasti tanssin ja lavatanssikulttuurin edistäjänä sekä vaalijana seutukunnalla. Puujalka on vahvistanut jämsäläistä tanssiharrastusta ja taitoa opettaen ja luoden onnistumisen ilmapiirin ryhmiin; joita hän on luotsannut. Hänellä on ollut satoja ryhmiä ja tuhansia tanssijoita opetettavana. Hän on merkittävästi ja pitkäjänteisesti opettanut ja aktivoinut paikallisia kilpatanssijoita ja tanssin harrastajia jo 17 vuoden ajan Jämsässä samalla luoden ja tukien yhteisöllisyyttä tanssiharrastajien keskuudessa. Viime vuosina tanssiharrastus ja kiinnostus tanssia kohtaan on lisääntynyt myös nuorilla.
Taina Puujalka on antanut suostumuksena palkinnon vastaanottamiselle.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
1.Hallintosääntö 28 § Sivistyslautakunnan tehtävät ja erityinen toimivalta, kohta 12) päättää talousarviomäärärahoihin ja rahastoihin sisältyvien avustusten jakoperusteista sekä stipendien ja palkintojen jaosta.
2.Viljo Järvisen kulttuuripalkinnot säännöt, kohta 2.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
1. Sivistyslautakunta päättää myöntää seitsemännen Viljo Järvisen kulttuuripalkinnon diplomitanssinopettaja Taina Puujalalle hänen ansioistaan tanssiopetuksen parissa sekä kilpatanssin ja tanssiharrastuksen edistäjänä ja lavatanssikulttuurin ylläpitäjänä seutukunnalla.
2. Jämsän sivistyslautakunta onnittelee palkinnon saajaa.
3. Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |