Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 125

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Valtion erityisavustus turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestäminen 2023 - valtion erityisavustuksen hakeminen

 

Sivla 23.11.2023 § 125 

1764/02.05.01.01/2023

 

 Valmistelu kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen,

 p. 040 751 4731

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö julisti haettavaksi valtion erityisavustuksen tilapäistä suojelua hakevien tai saavien, kansainvälistä suojelua hakevien tai ilman oleskeluoikeutta olevien lasten varhaiskasvatuksen järjestämiskuluihin. Avustusta myönnetään niiden kustannusten kompensoimiseksi, jotka ovat syntyneet avustuksen kohderyhmälle järjestetystä varhaiskasvatuksesta vuoden 2023 aikana.

 

 Varhaiskasvatuspalveluilla voidaan tarjota lapsille turvallinen arjen kasvu- ja oppimisympäristö sekä mahdollisuus tutustua lähiympäristön lapsiin ja perheisiin sekä suomalaiseen kulttuuriin.

 

 Lasten arjessa varhaiskasvatuksen rutiineilla ja päivittäisellä toiminnalla on merkittävä suojaava vaikutus. Varhaiskasvatuksessa voidaan tarjota varhaiskasvatuslain mukaista yleistä, tehostettua ja erityistä tukea turvattomista oloista paenneille lapsille. Varhaiskasvatuksen järjestämisessä on aina ensisijaisesti mietittävä lapsen etua ja varhaiskasvatuksen järjestämisen tulee perustua lapsen tarpeiden yksilölliseen arviointiin.

 

 Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksessa on järjestetty vuoden 2023 aikana yhteensä kuudelletoista (16) turvattomista oloista Suomeen muuttaneelle lapselle perhepäivähoito- tai päiväkotipalvelua.

 

 Jämsän kaupunki haki 31.10.2023 päivätyllä hakemuksella valtion erityisavustusta turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen yhteensä 86 100 €. Päätös avustuksen saamisesta tulee vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

 Avustushakemus on tämän kokouspykälän liitteenä.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Jämsän kaupungin hallintosääntö 26 § sivistyslautakunta päättää avustuksista ja kehittämishankkeisiin osallistumisesta

 

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämistä koskevan valtion erityisavustuksen hakemisen

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa