RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oppilasmäärävertailu 2023 |
Tilastointipäivän oppilas- ja opiskelijamäärät 20.9.2023
Sivla 23.11.2023 § 126
371/12.00.01/2021
Valmistelu: toimistosihteeri Riitta Järvinen, p. 040 187 7099
Tilastokeskus on aiemmin kerännyt kunnista vuosittain laskentapäivän 20.9. mukaiset tiedot perusopetuksen oppilasmääristä, erityisen tuen piirissä olevista oppilaista sekä ainevalinnoista, esiopetuksen osalta oppilasmääristä ja aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta osallistujamääristä sekä tiedot edellisen lukuvuoden toteutuneista tuntimääristä. Lukiokoulutuksen osalta Tilastokeskuksen lisäksi opiskelijamäärät on ilmoitettu Opetushallitukselle.
Tilastokeskus ei enää syksystä 2020 lähtien ole toteuttanut syksyn tilastointipäivän 20.9. tiedonkeruuta. Suurin osa esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen tiedoista ovat siirtyneet KOSKI-tietovarantoon ja valtionosuusrahoitus lasketaan KOSKI-tietovarannosta haettavien tietojen perusteella.
KOSKI-palvelu on Opetushallituksen ylläpitämä valtakunnallinen Opetuksen ja koulutuksen tietovaranto sekä erillisten kansallisten opinto- ja tutkintotietoja sisältävien rekistereiden yhteen kokoava luovutuspalvelu. KOSKI-palvelu on perustettu 1.1.2018 kun laki valtakunnalisista opinto- ja tutkintorekistereistä (884/2017) astui voimaan.
KOSKI-tietovaranto sisältää valtakunnallisia perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opintosuoritus- ja tutkintotietoja. Perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat tallentaneet tiedot oppilaiden yksittäisistä opintosuorituksista ja suoritetuista tutkinnoista KOSKI-tietopalveluun vuodesta 2018 alkaen. Tietovaranto sisältää myös tiedot opinto-oikeuksista sekä suoritettujen tutkintojen keskeisistä sisällöistä ja osaamisvaatimuksista. KOSKI-palvelun ylläpitäjänä toimii Opetushallitus.
Musiikkiopiston ja työväenopiston osalta tiedot opiskelijamääristä toimitetaan edelleen Tilastokeskukselle. Lisäksi opistot toimittavat Opetushallitukselle tiedot edellisen vuoden toteutuneista tuntimääristä sekä arvion kuluvan vuoden tunneista.
Perusopetuksessa on 20.9.2023 yhteensä 1670 oppilasta. Verrattuna vuoden 2022 tilastointipäivään on tapahtunut 51 oppilaan vähenemä.
Elokuussa 2022 laadittuun syksyn 2023 ennusteeseen verrattuna oppilasmäärässä on 12 oppilaan ero (oppilaita vähemmän).
Lukiokoulutuksessa on 20.9.2023 ollut 261 opiskelijaa, mikä on 16 opiskelijaa enemmän kuin syksyn 2023 tilastointipäivänä. Elokuussa 2022 tehtyyn ennusteeseen nähden opiskelijoita on 20 enemmän. Kahden tutkinnon opiskelijoiden määrä on hiukan vähentynyt. Aineopiskelijoita oli lukiossa 20.9.2023 yhteensä 24.
Edellisvuonna tehty ennuste seuraavaa lukuvuotta varten perustuu perusopetuksen ensimmäisen vuosiluokan osalta väestörekisteritietoihin ja muutoin perusopetuksessa olevien oppilaiden määrään.
Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa tilastointipäivänä 20.9.2023 opiskelee 361 oppilasta. Vuonna 2022 syksyn tilastointipäivänä opiskelijoita oli 370. Kuluvan vuoden osalta arvioidaan tuntimääräksi 10 358.
Työväenopiston kursseille arvioidaan tänä syksynä ilmoittautuvan noin 1 650 opiskelijaa. Syksyllä 2022 kursseilla oli yhteensä 1 679 opiskelijaa. Kuluvan vuoden tuntimääräksi arvioidaan 7 615 tuntia. Tuntimäärä sisältää työväenopiston järjestämän suomen kielen ja kotoutumisen koulutuksen.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 26 § Lautakuntien ja liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta Lautakunnat ja liikelaitoksen johtokunta johtavat ja kehittävät alaistaan toimialaa ja vastaavat palvelujen tuloksellisesta ja tehokkaasta järjestämisestä. Lautakunta ja liikelaitoksen johtokunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta merkitsee ajankohdan 20.9.2023 oppilas- ja opiskelijamäärät tiedoksi ja antaa asian edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |