RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 174
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jämsänjokilaakson Jäähalli Oy / toiminta-avustuksen uudelleen kohdentaminen
Elvoi 19.12.2023 § 174
971/02.05.01.00/2022
Valmistelija: elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen, puh 040 747 7736
Jämsänjokilaakson Jäähalli Oy on hakemassa maaseudun kehittämisrahoitusta jäähallin joustokaukalon hankintaa. Hanke edellyttää kaupungin omarahoitusosuutta kaupungin oman käytön suhteessa, eli 42% osuudella investoinnista. Vallitsevassa taloustilanteessa
kaupungin lisärahoitus halliyhtiölle ei ole mahdollinen.
Jokilaakson jäähalli Oy on neuvotellut kaupungin kanssa järjestelystä, jossa
hallin sopimuksenmukaista toiminta-avustusta ei maksettaisi kesäkuukausilta (touko-elokuu 2024), vaan avustussumma 42 000 € kohdennettaisiin uudelleen kaukaloinvestointiin.
Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 26 §
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle osallistumista joustokaukalon investointihankkeeseen.
Elinvoimalautakunta päättää kohdentaa Jämsänjokilaakson Jäähalli Oy:n touko-elokuun 2024 42 000 € suuruisen toiminta-avustuksen maaseudun kehittämisrahoituksella osarahoitettavaan kaukaloinvestointiin ehdolla että hankkeelle myönnetään rahoitus ja kaupunginhallitus päättää osallistumisesta investointihankkeeseen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |