Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite2  Työohjelma I 2024

Työohjelma I/2024

 

Elvoi 19.12.2023 § 177 

 

 

 Valmistelija kaupungininsinööri Katja Rissanen, p. 040 846 9816

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessaan 11.12.2023 hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2024 on kiinteät rakenteet ja laitteet sekä puistot, leikki- ja liikuntapaikat - määrärahat jaettu hankeryhmiin. Talousarvion investointiosa on tällä jaottelutasolla valtuustoon nähden sitova. Hankeryhmät muodostavat kokonaisuuden, jonka yksityiskohtaisesta käytöstä päättää kaupunginhallitus kolmannes vuosittain hyväksyttävässä työohjelmassa.

 

Määrärahoja työohjelmaan I/2024 esitetään varattavaksi liitteen ja esittelytekstin mukaisesti.

 

Liikenneväylät, hulevesiviemärit, katuvalaistus ja sillat

 

Kadunsaneeraukseen varatulla määrärahalla jatketaan Tiitolanmäen alueella katujen saneerausta, lisäksi alueelle toteutetaan hulevesiviemäröintiä. Talvialantien saneeraus Lukkoilantien eteläpuoleiselta osuudelta käynnistetään. Pietiläntie/Rapakontien saneeraus Juhalankadun pohjoispuolelle jäävän osuuden osalta kilpailutetaan. Varastotien saneerauksesta laaditaan suunnitelma. Katujen päällystämisestä laaditaan päällystysohjelma ja ohjelman mukainen asfaltointiurakka kilpailutetaan. Vuoden 2024 katuvalaistuksen saneerauskohteet suunnitellaan ja kilpailutetaan. Paununtien alikulkukäytävän reunapalkkien ja pintarakenteen uusiminen suunnitellaan ja kilpailutetaan.

 

Himoksen alue

 

Länsi-Himoksentien alittavan rummun uusiminen kilpailutetaan. Haiskankujan rakentaminen aloitetaan, mikäli maanomistajuus on selvä. Länsi-Himoksen alueen pysäköinnin kehittämiseksi ja Uskolanpolun rakentamiseksi laaditaan suunnitelma. Länsikeskuksen kunnallistekniikan rakentamisesta laaditaan suunnitelma.

 

Puistot, leikki- ja liikuntapaikat sekä satamat

Leikkikenttien perusparantamiseen varatulla määrärahalla laaditaan suunnitelma kunnostettavasta leikkikentästä. Jämsäpuisto-määrärahalla laaditaan suunnitelma Seppolan sataman laiturin rakentamisesta ja hanke pyritään kilpailuttamaan toteutukseen kevään aikana. Liikuntapaikkojen valaistuksen uusimisesta laaditaan suunnitelma. Paunun urheilukentän ajanottotornin uudistamisesta laaditaan suunnitelma. Talvialan satamaan rakennetaan veneenlaskuluiska. Liikuntareitistöjen osalta aloitetaan "luvallisten" reittien kestävöittäminen ja opastaminen ja

parannetaan taukopaikkoja.

 

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 25 §

 

Ehdotus Kaupungininsinööri Katja Rissanen

 

 Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman I/2024 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Khall 15.01.2024 § 5 

1793/10.03.01.00/2023

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Kaupunginhallitus hyväksyy työohjelman I/2024 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa