RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimalautakunnan kokousajat ja menettelytavat 2024
Elvoi 25.01.2024 § 3
1834/00.01.02/2024
Valmistelija: elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen, p. 040 747 7736
Jämsän kaupungin hallintosäännön osassa IV on kokousmenettelyä koskevat määräykset.
Kokousaika ja -paikka
Hallintosäännön 132 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Talouden tasapainottamisohjelman mukaisesti puolet elinvoimalautakunnan kokouksista järjestetään vuosina 2024-2027 etäkokouksina kaupunginvaltuuston 11.12.2023 § 57 hyväksymän talousarviopäätöksen mukaisesti. Sähköisestä kokouksesta on annettu määräykset hallintosäännön 130 §:ssä.
Kokouskutsu ja käsiteltävät asiat
Hallintosäännön 133 § mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jos eivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Kokouskutsu toimitetaan myös tiedotusvälineiden käyttöön, ei kuitenkaan salassa pidettävät ja ei-julkiset asiakokonaisuudet. Myös kaupungin nettisivuilla julkaistaan vain julkiset asiat.
Esittelijä
Elinvoimalautakunnan kokouksessa asiat esittelee elinvoimajohtaja niiltä osin, kun se ei kuulu kaupungininsinöörin ratkaisuvaltaan sekä kaupungininsinööri teknisten palveluiden (tilapalvelut, kunnallistekniset palvelut ja investointihankkeet) osalta. Kaupungininsinöörin ollessa estynyt, elinvoimajohtaja esittelee asiat tämän sijaisena.
Läsnäolo toimielimen kokouksessa
Hallintosäännön 138 § ja 139 § mukaan kaupungin toimielinten kokouksissa on jäsenten ja esittelijän lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja kaupunginjohtajalla.
Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta. Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.
Kaupunginhallitus voi määrätä toimielimeen edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa.
Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin.
Varajäsenen kutsuminen
Hallintosäännön 137 § mukaan toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumaan kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle.
Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen:
Hallintosäännön 153 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan ja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.
Toimivalta, johon päätös perustuu
Hallintosääntö §:t 130, 132-133, 137-139, 153
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta päättää:
1. kokoontua vuonna 2024 varsinaisiin kokouksiinsa pääsääntöisesti kunkin kuukauden neljäntenä torstaina klo 17.00 ja tarpeen mukaan muulloinkin;
Kevätkaudella elinvoimalautakunta kokoontuu seuraavasti:
25.1. (läsnäkokous)
22.2. (tilinpäätös, läsnäkokous)
4.4. (pääsiäisestä johtuen poikkeuksellinen kokousaika, etäkokous)
25.4. (etäkokous)
23.5. (etäkokous)
13.6. (läsnäkokous)
2. kokouskutsuna toimiva esityslista julkaistaan luottamushenkilöiden verkkopalvelussa vähintään kolme päivää ennen kokousta;
3. asianomainen jäsen ilmoittaa esteestä suoraan varajäsenelleen;
4. pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintosihteeri tai hänen sijaisekseen määrätty;
5. kokouksessa voidaan kuulla asiantuntijoita, jotka ovat paikalla ainoastaan ko. asian käsittely ajan (ei päätöksentekohetkellä);
6. antaa pöytäkirjan tarkastuksen kussakin kokouksessa mahdollisuuksien mukaan vuorotteluperiaatetta noudattaen valittavan kahden jäsenen tehtäväksi. Pöytäkirja tarkastetaan kahden arkipäivän kuluessa kokouksesta. Pöytäkirjan voi kuitata tarkastetuksi hyväksymällä sen sähköpostitse ja liittämällä hyväksymiskuittaukset pöytäkirjaan. Vuoden 2024 aikana siirrytään sähköiseen (edellyttää vahvaa tunnistautumista) tarkastusmenettelyyn, mikä korvaa aikaisemman toimintatavan;
7. tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla www.jamsa.fi pöytäkirjan tarkastuksesta seuraavana päivänä kuntalain 140 §:n mukaan;
8. viranhaltijoiden julkipanon jälkeen annetut päätökset ovat nähtävillä virka-aikana elinvoimatoimessa. Kuntalain alaiset julkiset viranhaltijapäätökset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla www.jamsa.fi päätöksenteon jälkeen sekä ne pidetään yleisesti nähtävänä elinvoimatoimessa (kunnallistekniikan viranhaltijat, Teollisuuskatu 10 ja maankäyttö- ja elinvoima sekä tilapalvelut, Kenraalintie 12) päätöksentekopäivästä seuraavana maanantaina klo 13 - 15;
9. mikäli pöytäkirjan tarkastaminen, nähtävilläolo ja/tai viranhaltijapäätösten nähtävilläolo ajoittuu arkipyhään, siirtyy sekä tarkastaminen että nähtävilläoloajat seuraavaan arkipäivään.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |