RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luonnos/sopimus Himoksen ensilumen ylläpidosta | |
Kustannuslaskelma/Himoksen ensilumenladun sopimus 2024/Himosvuoren latuosuuskunta |
Himoksen ensilumenladun sopimus ja avustus v. 2024 / Himosvuoren latuosuuskunta
Sivla 25.01.2024 § 8
1840/02.05.01.00/2024
Valmistelu vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki p. 040 571 6556
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 1.2.2021 § 27 kokouksessaan Himosvuoren latuosuuskunnan kanssa tehtävän sopimuksen vuosille 2021-2022. Sopimuksessa on määritelty sopijaosapuolten roolit ensilumenladun ylläpidossa sekä kaupungin rahoitusosuus latua varten tehtävän säilölumen tekemisen, varastoinnin ja lumen latupohjalle levittämisen kustannuksiin. Latuosuuskunnalle sopimuksen mukaisesti myönnettävä avustus varattiin talousarviokäsittelyjen yhteydessä sivistystoimialalle liikuntapalvelujen avustusmäärärahoihin. Avustussumma oli vuodelle 2021 40 000 € ja vuodelle 2022 20 000 €.
Vuoden 2023 Himosvuoren latuosuuskunnan ja kaupungin välinen sopimus hyväksyttiin sivistyslautakunnan kokouksessa 26.1.2023 § 12
Himosvuoren latuosuuskunnan kanssa on neuvoteltu vuoden 2024 sopimuksesta syksyllä 2023.
Himosvuoren latuosuuskunnalta 12.10.2023 saatujen laskelmien mukaan ensilumenladun tekemisen kustannukset ovat olleet vuonna 2021 yhteensä n. 80 000 €, vuonna 2022 yhteensä n. 88 000 € ja vuonna 2023 n. 96 000 €. Kustannusarvio vuodelle 2024 on 102 000 €.
Ensilumenladun lipputulot olivat vuonna 2021 yhteensä 20 400 € ja 17.1.2023 latuosuuskunnan toimitusjohtajalta saadun tiedon mukaan vuonna 2022 yhteensä 23 500 €. Vuonna 2023 lipputulot ovat olleet 22 850 € (15.1.2024 puhelinkeskustelu Latuosuuskunnan toimitusjohtaja ja vapaa-aikapalvelupäällikkö). Lipputulot ja kaupungin avustus eivät ole kattaneet yhtenäkään vuotena ensilumenladun ylläpitokustannuksia täysimääräisesti. Latuosuuskunta on paikannut vajetta mm. keräämällä vapaaehtoisia reitistöjen ylläpitomaksuja yrityksiltä ja Himosalueen mökinomistajilta.
Latuosuuskunta toivoi 9.10.2023 pidetyssä neuvottelussa avustussumman pysyvän nykyisessä 40 000 eurossa myös vuonna 2024 edelleen kohoavien ladun ylläpitokustannusten vuoksi.
Liikuntapalvelujen talousarviossa vuodelle 2024 on varauduttu 40 000 € avustukseen.
Latuosuuskunnan toimittama ensilumenladun kustannuslaskelma ja sopimusluonnos ovat esityslistan oheisaineistona.
Vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki selvittää asiaa kokouksessa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö; lautakuntien yleinen toimivalta § 26, kohta 4 lautakunta päättää toimialallaan sopimuksista ja niiden valmistelusta.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy Himoksen ensilumenladun vuoden 2024 sopimuksen 40 000 € avustussummalla.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki oli läsnä asian käsittelyn aikana (klo 19.35-19.45)
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |