RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023 / sivistystoimiala
Sivla 22.02.2024 § 15
1806/02.02.02/2023
Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen p. 0400 542 062, talousasiantuntija Seija Ruusu p. 040 655 4887, tulosaluejohtajat Maija Jääskeläinen p. 040 507 9571 , johtava rehtori Juha Damskägg p. 040 836 1604, kirjastopalvelupäällikkö Risto Heikkinen p. 044 705 8321
Kaupunginvaltuusto on 28.11.2022 § 161 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2024 - 2025 sekä investointiohjelman vuosille 2023 - 2026. Kaupungin taloudessa ja toiminnassa on noudatettava hyväksyttyä talousarviota siihen tehtyine muutoksineen.
Kaupunginhallitus on käsitellyt talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 12.12.2022 § 374.
Kuntalain 69 §:n mukaan on kunnan laadittava toimintakertomus. Toimintakertomuksessa selvitetään, kuinka vuosittain talousarviossa asetetut toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet on saavutettu. Talouspalvelut kokoaa koko kaupungin toimintakertomuksen. Sivistystoimen tuloaslueet ovat täydentäneet 2023 toiminetakertomuksen osaltaan Opiferus järjestelmään, jossa toimntakertomus kootaan.
Sivistystoimen osalta esityslistan oheisaineistona on
- toimintakertomus ja tilinpäätös 2023
- sivistystoimen toteumavertailu 1.1.-31.12.2023 tulosaluetasolla ja tulosyksikkötasolla 13.02.2024 tiedoin
- henkilöstöresurssien toteuma
- sisäisen valvonnan raportti
- nuorisovaltuuston toimintakertomus
- Tammenlehvän perinnetoimikunnan toimintakertomus
Toimialatasoinen riskien arvioinnin raportti on toimintakertomusosuudessa.
Yleiskatsaus sivistystoimialaan v. 2023
Kokonaisuutena toimiala on pysynyt toiminnan laajuuteen ja taloudellisesti haastavaan tilanteeseen nähden hyvin talousarviossa. Toiminnan tuotot ylittyivät hieman noin 91 000€ (toteuma 103 %) ja toimintakulut alittuivat noin 370 000 € (toteuma 99 %). Toimintakate on alle arvioidun nlin 461 000 € (toteuma 99 %).
Toteumat on siirretty esityslistalle kuvakaappauksina. Lukuohje:
vasemmasta eurosarakkeesta alkaen lueteltuina:
Ta2023 määrärahan suuruus, toteuma 2023, poikkeman suuruus, toteuma-% ja edellinen vuosi 1-12/2022, joka siis oikeanpuoleisin sarake.
Toimintakertomus pitää sisällään
1) toimialan ja tulosalueiden yleiskatsaukset sekä tavoitteiden ja talouden arvioinnin ja toteutumise pitäen sisällään mm. asiakas- ja suoritemäärät, henkilöstöresurssien toteutumisen
2) toimialatasoisen riskien arvioinnin, niiden totetumisen ja raportoinnin ja toimialatasoisen sisäisen valvonnan arvioinnin ja raportoinnin
Tulosaluetasoiset riskien arvionnit, niiden toteutuminen ja raportointi ovat oheisaineistona ja käsitellään toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen yhteydessä.
Toimintakertomuksen perusteella toimialan tavoitteet on pääosin saavutettu ja toiminta on tavoitteiden sekä annettujen ohjeiden ja määräysten mukaista. Talouden osalta on pyritty säästäväisyyteen ja taloutta on seurattu entistäkin tarkemmin.
Hallinto
Henkilöstökulujen ylitys (18 000 €) johtuu talousarvion ja talousohjelman valmistelun aikaisesta välttämättömästä, osa-aikaisesta henkilöstöresurssista. Taloustehtävien hoitamista ei onnistuttu organisoimaan v. 2023 aikana. Asia on saanut ratkaisunsa v. 2024 alkupuolella. Henkilöstökuluissa myös kokouspalkkiot hienoisesti ylittyivät. Palvelujen ostoihin käytettiin arvioitua vähemmän (7 000 €) määrärahoja. Tulosalueen määrärahojen ylitystä (toimintakatteessa noin 11 000 €)) voidaan luonnehtia maltilliseksi.
Toimintakertomuksessa on koottuna toimialan uudistuksista. Talousohjelman valmistelu oli moninainen - työläskin: valmistelu tapahtui samanaikaisesti talousarvion valmistelun kanssa.
Toteumat on siirretty esityslistalle kuvakaappauksina. Lukuohje:
vasemmasta eurosarakkeesta alkaen lueteltuina:
Ta2023 määrärahan suuruus, toteuma 2023, poikkeman suuruus, toteuma-% ja edellinen vuosi 1-12/2022, joka siis oikeanpuoleisin sarake.
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toimintavuosi toteutui pääsääntöisesti tavoitteiden mukaisesti niin talouden kuin laadun näkökulmasta. Toimintatuotot ylittyivät hieman 26 410 € (toteuma 102 %) ja toimintakulut alittuivat 180 178 € (99 %). Toimintakate alittui 206 588 € (98 %).
Toteumat on siirretty esityslistalle kuvakaappauksina. Lukuohje:
vasemmasta eurosarakkeesta alkaen lueteltuina:
Ta2023 määrärahan suuruus , toteuma 2023, poikkeman suuruus, toteuma-% ja edellinen vuosi 1-12/2022, joka siis oikeanpuoleisin sarake.
Saaduilla valtionavustuksilla jatkettiin hankkeita, joilla vahvistetaan lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia sekä kolmitasoisen tuen edistämistä varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki muuttui 1.3.2023. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain perusteena olevia tulorajoja korotettiin ja perheiden asiakasmaksut tarkistettiin 1.3.2023 alkaen. Lakimuutoksesta johtuen lisätalousarvioissa tarkistettiin asiakasmaksukertymää ennakoidusti. Suurimpana haasteena on edelleen kelpoisten varhaiskasvatuksen opettajien ja myös sosionomien rekrytointi. Varhaiskasvatuksen palkkaohjelman kolmas vaihe toteutui. Yhteistyötä on tehty säännöllisesti eri toimijoiden kanssa ja syksyllä Jämsä liittyi seudulliseen varhaiskasvatuksen palvelualueeseen. Talousohjelman valmistelu ja sen johdosta järjestetyt tilaisuudet painottuivat syksyn toiminnassa.
Perusopetus
Perusopetuksen toimintavuosi toteutui pääsääntöisesti tavoitteiden mukaisesti niin talouden ja toiminnan osalta (toteuma 99 %). Toimintatuottoja kertyi talousarviossa ennakoitu määrä(toteuma 100 %). Hankeavustusten ja kotikuntakorvausten määrä oli ennakoitua pienempi, vastaavasti muut myyntituotot ja vuokratuotot olivat ennakoitua suuremmat. Henkilöstökuluissa oli noin 200 000 euron alitus (toteuma 98 %), palveluiden ostoissa noin 120 000 euron ylitys (toteuma 102 %) sekä aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa noin 36 000 euron alitus (toteuma 94 %).
Toteumat on siirretty esityslistalle kuvakaappauksina. Lukuohje:
vasemmasta eurosarakkeesta alkaen lueteltuina:
Ta2023 määrärahan suuruus, toteuma 2023, poikkeman suuruus, toteuma-% ja edellinen vuosi 1-12/2022, joka siis oikeanpuoleisin sarake.
Saaduilla valtionavustuksilla jatkettiin hanketoimintaa koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi, koronapandemian vaikutusten tasoittamiseksi, yhteisöllisen opiskeluhuollonen edistämiseksi, alkuopetuksen pilotointiin, alkuopetuksen lukemisen kulttuurin ja lukutaidon vahvistamiseksi sekä Harrastamisen Suomen mallin mukaiseen kerhotoimintaan. Hankeavustuksilla on voitu rekrytoida mm. resurssiopettajia, koulunkäynti- ja vapaa-aikaohjaajia sekä hankkeiden koordinaattoreita.
Vuoden aikana laadittiin opiskeluhuollon suunnitelma ja lääkehoitosuunnitelma. Lisäksi uudistettiin perusopetuksen järjestyssäännöt. Rekrytoinneissa suurimmat haasteet on ollut erityisopettajien ja erityisluokanopettajien tehtäviin. Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa on laadittu sopimus kehitysvammaisten loma-aikaisesen kerhotoiminnan tuottamisesta.
Vuoden 2023 lopussa perusopetuksessa oli 1668 oppilasta ja valmistavassa opetuksessa 29 oppilasta. Talousohjelman valmistelu ja sen johdosta järjestetyt tilaisuudet painottuivat syksyn toiminnassa.
Lukiokoulutus
Lukiokoulutuksen toimintavuosi toteutui pääsääntöisesti tavoitteiden mukaisesti niin talouden ja toiminnan osalta (toteuma 97 %). Toimintatuotot ylittyivät noin 20 000 eurolla ( toteuma 134 %) johtuen hankeavustusten ennakoitua suuremmasta määrästä ja kahden tutkinnon opiskelijoista saaduista maksuista. Henkilöstökulut toteutuivat suunnitellusti (toteuma 100 %), palveluiden ostoissa noin 11 000 euron alitys (toteuma 97 %) sekä aineissa, tarviikkeissa ja tavaroissa noin 24 000 euron alitus (toteuma 79 %).
Toteumat on siirretty esityslistalle kuvakaappauksina. Lukuohje:
vasemmasta eurosarakkeesta alkaen lueteltuina:
Ta2023 määrärahan suuruus, toteuma 2023, poikkeman suuruus, toteuma-% ja edellinen vuosi 1-12/2022, joka siis oikeanpuoleisin sarake.
Hankeavustuksella on paikattu koronapandemian aiheuttamaa oppmisvajetta sekä tehostettu erityisopetusta ja opinto-ohjausta. Erasmus+-akkreditoinnin saadulla avustuksella on voitu järjestää opettajien täydennyskoulutusta sekä opiskelijoiden ryhmävaihto ja yksilövaihto.
Ammattiopisto Gradian kanssa on laadittu sopimus yhteistyöstä ja rahoituksesta kahden tutkinnon opiskelijoiden ja urheiluvalmennuksessa olevien lukion opiskelijoiden osalta.
Vuoden 2023 lopussa lukiossa oli 254 opiskelijaa ja 19 kahden tutkinnon opiskelijaa. Ammattiopisto Gradian järjestämässä urheiluvalmennuksessa oli 20 opiskelijaa. Talousohjelman valmistelu ja sen johdosta järjestetyt tilaisuudet painottuivat syksyn toiminnassa.
Elämänlaatupalvelut
Elämänlaatupalveluiden vuosi 2023 toteutui pääsääntöisesti tavoitteiden mukaisesti. Toimintakate oli 3,70 milj. € (toteumaprosentti 98 % lisätalousarviosta). Toimintatuotot olivat 775 000 € (toteumaprosentti 106 %) ja ylittyivät kokonaisuutena 46 000 € verrattuna lisätalousarviossa asetettuun, painavimpana syynä uimahallin runsaat tuotot. Toimintakulut olivat 4,47 milj. € (toteumaprosentti 99 %) ja alittuivat 28 000 € lisätalousarviosta.
Toteumat on siirretty esityslistalle kuvakaappauksina. Lukuohje:
vasemmasta eurosarakkeesta alkaen lueteltuina:
Ta2023 määrärahan suuruus, toteuma 2023, poikkeman suuruus, toteuma-% ja edellinen vuosi 1-12/2022, joka siis oikeanpuoleisin sarake.
Opistojen sekä kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden toiminta oli moniulotteista ja verkostoitunutta, jämsäläisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä sekä kaupungin elinvoimaisuutta tukevaa. Muutamia nostoja: Hyvinvointikoordinaattori rekrytoitiin. Jämsänkoskella avautui omatoimikirjasto. Kotouttamistyön osalta kaupungissa on kotouttamiskoordinaattori. Hanketoiminta oli aktiivista. Palveluja tuotettiin, toimintaedellytyksiä luotiin ja tilat olivat käytössä täysimääräisesti koronavuosien jälkeen.
Investoinnit
Muut pitkäaikaiset menot
Sivistyspalvelujen ohjelmistot
Investointimääräraha on varattu tekoälysovellukseen kirjastossa. Hanke ei ole edennyt aikapulan vuoksi
Juuso Waldenin muistomerkki
Juuso Waldenin ja paperiteollisuuden muistomerkin kunnostus aloitettiin vuonna 2022 Juuso Waldenin muotokuvan kunnostuksella. Muistomerkki on puhdistettu ja sille sekä muotokuvalle on tehty antigraffitikäsittely kesällä 2023. Myös muistomerkkialueen huonokuntoinen laatoitus on uusittu. Kunnostettu muotokuva ja sen uusi jalusta on asennettu paikalleen elokuun lopulla. Syyskuussa asennettiin kameravalvonta muistomerkkialueelle.
MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT | MÄÄRÄRAHA | KÄYTTÖ | TOTEUMA-% |
Sivistyspalvelujen ohjelmistot |
|
|
|
Menot | -20 000 € | - | - |
Netto | -20 000 € | - | - |
Juuso Waldenin muistomerkki |
|
|
|
Menot | -30 000 € | -22 280 € | 74 % |
Netto | -30 000 € | -22 280 € | 74 % |
Koneet ja kalusto
Jämsänkosken omatoimikirjaston kalustus
Jämsänkosken omatoimikirjasto on kalustettu ja otettu asiakaskäyttöön toukokuussa.
Jämsänkosken omatoimikirjaston kalustus | MÄÄRÄRAHA | KÄYTTÖ | TOTEUMA-% |
Menot | -40 000 € | -22 396 € | 56 % |
Netto | -40 000 € | -22 396 € | 56 % |
Oheisaineistossa oli mukana myös rakennusten ja rakennelmien osalta sivistystoimialan käytössä olevien rakennusten investoinnit. Toteumat käsitellään elinvoimalautakunnassa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö: 26 § Lautakuntien ja liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy:
- tulosaluetasoiset riskiarviointien raportit.
- tavoitteiden mukaiset painopistealueiden arvioinnit.
- sisäisen valvonnan raportin v. 2023 osalta ja esittää toimialaa koskevan osuuden kaupunginhallitukselle hyväksymistä varten.
- toimintakertomukseen sisältyvän vuoden 2023 toimialatasoisen riskiarvioinnin raportin ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksymistä varten.
- esitetyn sivistystoimialan vuoden 2023 toimintakertomuksen, henkilöstövoimavarojen toteutumisen ja tilinpäätöksen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksymistä varten.
Sivistyslautakunta päättää, että sivistystoimenjohtaja voi tehdä tarvittavia tarkennuksia/korjauksia teksteihin ja tilinpäätöksen tunnuslukuihin. Tilinpäätösasiakirjaan tekstit tulevat lyhennetyssä muodossa.
Sivistyslautakunta kiittää sivistystoimialan henkilöstöä ja esihenkilöitä vuoden 2023 toiminnasta ja tarkasta taloudenpidosta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen ja talousasiantuntija Seija Ruusu oli läsnä asian käsittelyn aikana (klo 15.55-19.15).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |