RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuperusteet 1.8.2024 alkaen
Sivla 21.03.2024 § 30
1364/02.05.00/2023
Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, puh. 0405079571
Opetus- ja kulttuuriministeriön 4.12.2023 antamalla ilmoituksella (1062/2023) varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja tulorajat tarkistetaan 1.8.2024 alkaen.
Laki säätää kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa järjestetystä varhaiskasvatuksesta perittävistä asiakasmaksuista. Päiväkoti- ja perhepäivähoitona järjestettävästä varhaiskasvatuksesta voidaan määrätä kuukausimaksu. Maksu voidaan periä enintään yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana.
Lain 2 §:n mukaan kokoaikaisella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan vähintään 35 tuntia viikossa annettavaa varhaiskasvatusta. Osa-aikaisella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan alle 35 tuntia viikossa annettavaa varhaiskasvatusta.
Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu saa olla enintään perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausitulosta. Kunta voi määrätä enimmäismaksun, jos hakija ei ilmoita perheen tuloja.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n edellyttämät indeksitarkistukset asiakasmaksuun ja tulorajoihin tehdään joka toinen vuosi. Lain mukaan tulorajojen euromäärät tarkistetaan yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti. Myös 7§:ssä tarkoitetut euromäärät tarkistetaan julkisten menojen hintaindeksin osana olevan kuntataloutta koskevan opetustoimen hintaindeksin muutoksen mukaisesti.
Tarkistusperusteena oleva ansiotasoindeksin muutos on 4,95 % ja opetustoimen hintaindeksin muutos 5,45 %. Näin ollen maksujen perusteena olevat tulorajat nousevat ja ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 295 eurosta 311 euroon.
Perheen koko | Tuloraja 1.3.2023 alkaen | Tuloraja 1.8.2024 alkaen | Maksuprosentti |
2 | 3 874 | 4 066 | 10,7 |
3 | 4 998 | 5 245 | 10,7 |
4 | 5 675 | 5 956 | 10,7 |
5 | 6 353 | 6 667 | 10,7 |
6 | 7 028 | 7 376 | 10,7 |
Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi henkilöä, korotetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 275 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan ja indeksikorotusten jälkeen perheen nuorimman lapsen maksu voi olla 1.8.2024 alkaen kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta enimmillään 311 euroa kuukaudessa ja saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman varhaiskasvatuksessa olevan lapsen korkein perittävä maksu on 40 % nuorimman lapsen kokoaikaisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta eli enimmillään 124 euroa kuukaudessa. Kustakin seuraavasta varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta määrättävä maksu on 20 % nuorimman lapsen kokoaikaisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta eli enimmillään 62 euroa.
Alin perittävä lapsikohtainen maksu on 30 euroa, tämä oli aiemmin 28 euroa (31.7.2024 saakka).
Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa keskimäärin enintään 20 tuntia viikottain, kuukausmaksu saa olla enintään 60 % kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta.
Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa keksimäärin enemmän kuin 20 tuntia viikottain mutta alle 35 tuntia, kunnan tulee periä maksu, joka on suhteutettu varhaiskasvatusaikaan. Laskettaessa lapsen keskimääräistä viikottaista aikaa varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon varhaiskasvatukseen varattu aika kalenterikuukauden ajalta.
Varhaiskasvatuksen maksua alentavana tekijänä on otettava huomioon myös perusopetuslain mukainen maksuton esiopetus.
Esimerkki 1, tulorajat 1.3.2023 - 31.7.2024
4-henkinen perhe, bruttotulot 7000 euroa kuukaudessa:
a) yksi varhaiskasvatuksessa oleva lapsi; lapsen varhaiskasvatusmaksu:
7000 - 5675 = 1325 x 10,7% = 142 euroa/kk
b) kaksi varhaiskasvatuksessa olevaa lasta; nuorimman lapsen varhaiskasvatusmaksu:
7000 - 5675 = 1325 x 10,7% = 142 euroa/kk; perhen toisen lapsen varhaiskasvatusmaksu:
40% x 142 euroa = 57 euroa. Perheen varhaiskasvatusmaksut yhteensä 199 euroa.
Esimerkki 2, tulorajat alkaen 1.8.2024 :
4-henkinen perhe, bruttotulot 7000 euroa:
a) yksi varhaiskasvatuksessa oleva lapsi; lapsen varhaiskasvatusmaksu:
7000 - 5956 = 1044 x 10,7% = 112 euroa
b) kaksi varhaiskasvatuksessa olevaa lasta: nuorimman lapsen maksu:
7000 - 5956 = 1044 x 10,7% = 112 euroa; perheen toisen lapsen maksu
40 % x 112 euroa = 45 euroa; yhteensä 157 euroa.
1.8.2024 voimaan tulevien indeksitarkistusten vaikutuksia varhaiskasvatuksen asiakasmaksukertymään voidaan arvioida syys-lokakuussa 2024 ja huomioida mahdollisen lisätalousarvion yhteydessä. Tulorajojen nousun myötä saattaavat lapsikohtaiset maksut pienentyä, jos perheiden tulotasossa ei ole tapahtunut muutoksia. Toisaalta ylin perittävä maksu nousee aiempaan verrattuna.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuperusteita on myös tarkistettu ja päivitetty 1.8.2024 voimaan tulevien indeksitarkistusten mukaisiksi.
Maksuperusteisiin on lisäksi tehty yksittäisiä korjauksia ja tarkennuksia. Kohtaan Tulotietojen toimittaminen on tehty muutos: Uuden toimintakauden (1.8.) alusta tehtäviin tarkastuksiin tuloselvitys on toimitettava heinäkuun 15. päivään mennessä (aiemmin kesäkuun loppuun mennessä).
Lisätiedot kohdassa olevat tiedot on yhdenmukaistettu.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuperusteet 1.8.2024 alkaen ovat liitteenä.
Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen selvitti asiaa kokouksessa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 20 §: Lautakunta päättää toimialueellaan maksuista, taksoista ja hinnoitteluperusteista.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy liitteenä olevat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuperusteet 1.8.2024 alkaen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen poistui klo 18.37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |