RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vinnin tila/kulurakenne 2023 |
Helena Ojan testamentin varojen käyttö ja toiminta v. 2023
Sivla 21.03.2024 § 31
814/00.01.00/2022
Valmistelu Sini Käkönen, kehittämispäällikkö-opistojen rehtori,
p. 040-751 4731
Helena Ojan testamentin varat ovat kaupungin tasetilillä ja rahavaroja käytetään tilan ylläpidosta muodostuviin kustannuksiin.
Vinnin tasetilin tilanne 1.1.2023 oli 18 941 € ja
tilanne 1.1.2024 oli 6 582 €.
Vuonna 2023 Vinnin tilan ylläpidon kustannukset olivat 12 358 €. Suurin kuluerä oli ilmalämpöpumpun hankkiminen ja asentaminen aittarakennukseen. Kuluista 384 € koostui vakuutuksista, 146 € vesimaksuista ja 11 828 € sähkölaskuista, jätemaksuista, piha-alueen huoltotöistä ja muista kunnossapitotöistä.
Sivistyslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 22.2.2024 § 15 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Siinä yhteydessä on osana elämänlaatupalveluiden tulosalueen osuutta ollut Vinnin vuoden 2023 toiminnasta yleisosuus.
Jämsänlaakson Setlementti ry toimi kesällä 2023 Vinnin tilalla järjestettävän toiminnan koordinoijana. Järjestö haki ja sai kaupungin avustusta yleisölle järjestettävien tapahtumien koordinoimiseen.
Alkukesästä 2023 laadittiin sivistyslautakunnan ohjeen mukaisesti toimintaohje Vinnin tilan ja sen piha-alueen käyttäjille kesäkaudella. Samaan aikaan päivitettiin myös Vinnin tilan turvallisuussuunnitelma.
Jämsänlaakson Setlementti järjesti kesätapahtumia Vinnillä yhteistyössä muun muassa kaupungin kulttuuri- ja nuorisotoimen, Jämsän 4H-yhdistyksen, kuvataideseura Värinän, Jämsän Kristillisen kansanopiston sekä muiden jämsäläisten yhdistysten kanssa. Kaikille avoimilla tilaisuuksilla tehtiin Vinniä tutuksi kuntalaisille, alueella vieraileville turisteille sekä eri alojen kulttuuritoimijoille.
Vinnin kesässä 2023 järjestettiin 29 tapahtumaa ja niissä kävi yhteensä 435 kävijää. Avoimet ovet-tapahtumia oli 13 ja niihin sisältyi Vinnin historiakierrokset. Kesätyöntekijöitä oli Vinnillä 3. Yhteensä 13 tapahtumantuottajaa osallistui Vinnin tilan tapahtumien järjestämiseen. Vinnin taideaitoissa oli 6 näyttelyä ja taideleirejä järjestettiin 2. Uutena suosittuna tapahtumana oli vanhojen autojen cruising, joka järjestettiin elokuussa.
Vinnin kesätoiminnat tapahtuivat pääosin tilan pihapiirissä ja sivurakennuksissa. Päärakennus toimii museona, johon voi tulla tutustumaan ainoastaan oppaan läsnäollessa. Museotoiminnassa hyödynnetään kaupungin kesätyöntekijöitä ja aukioloajat yhtenäistettiin Pälämäen museon kanssa, jolloin vierailijat voivat tutustua samana päivänä useampiin kohteisiin.
Kesän jälkeen tehtiin arviota siitä, millaisia toimintoja Vinnin kulttuuritilalla tullaan järjestämään tulevina vuosina. Vinnin aittarakennuksen käytön residenssiajatuksesta luovuttiin kaupungin talousohjelman yhteydessä. Asuntoa aletaan vuokraamaan ympärivuotiseen asuinkäyttöön. Asuntoon asennettiin loppuvuodesta 2023 ilmalämpöpumppu, joka kohtuullistaa asunnon sähkönkulutusta. Vuokralaisen etsiminen asuntoon on valmisteilla.
Vinnin toiminnan kehittämisessä on lähdetty liikkeelle toiminnallisesta suunnittelusta, tilan avaamisesta sekä tunnetuksi tekemisestä. Kuntalaisten osallisuus ja yhteisöllisyys tukevat kuntien kulttuuritoiminnalle laissa määriteltyjä tavoitteita. Kolmannen sektorin toimija on ottanut vastuun toiminnallisuuden toteuttamisesta. Kesän 2023 aikana Jämsänlaakson Setlementti ry:ltä ei peritty vuokraa tiloista. Päärakennuksena toimivasta kotimuseosta peritä pääsymaksuja. Vinnillä järjestettävistä tilaisuuksista ei peritä pääsymaksuja. Tiloja ei myöskään vuokrata yksityiseen eikä kaupalliseen käyttöön.
Vinnin kesätoimintaa 2024 on aloitettu suunnittelemaan yhteistyössä Jämsänlaakson Setlementti ry:n kanssa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupunginhallitus 29.9.2014 § 225 delegointipäätös asiassa sivistystoimelle
Jämsän kaupungin hallintosääntö: 26 § Lautakuntien ja liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta, kohta 5 maksuista, taksoista ja hinnoitteluperusteista päättäminen
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy vuotta 2023 koskevan selvityksen Helena Ojan testamenttivarojen käytöstä ja merkitsee hyväksyttynä tiedoksi Vinnin tilan v. 2023 kesätoiminnan. Jatkossa testamenttivarojen käyttö ja toiminta käsitellään samassa kokouksessa toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen kanssa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |