RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosääntömuutokset
Khall 20.05.2024 § 109
Valmistelu: Hallintojohtaja Auli Korhonen puh. 040 5572146
Kunnan toimielimistä ja toiminnan johtamisesta säädetään kuntalaissa. Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä asioista.
Toimielinten jäsenmäärät
Seuraavat kuntavaalit toimitetaan 13.4.2025 ja valtuustot aloittavat työnsä 1.6.2025. Nykyinen valtuuston jäsenmäärä on 43.
Valtuutettujen lukumäärä
Kuntalain 16 §:ssä valtuutettujen minimimäärä on porrastettu kunnan asukasluvun mukaan, ylärajaa ei ole asetettu. Asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmästä ja väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa laissa tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän vuoden marraskuun 30. päivän päättyessä olevien tietojen mukaan.
Valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto. Valtuutettuja valitaan pariton lukumäärä kunnan asukasluvun perusteella seuraavasti:
Asukasluku | Valtuutettuja vähintään |
enintään 5 000 | 13 |
5 001-20 000 | 27 |
20 001-50 000 | 43 |
50 001-100 000 | 51 |
100 001-250 000 | 59 |
250 001-500 000 | 67 |
yli 500 000 | 79 |
Jollei valtuusto tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä, valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä. Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Valtuuston päätös valtuutettujen määrästä voidaan panna täytäntöön ennen kuin sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos hallintotuomioistuin kieltää täytäntöönpanon.
Tässä pykälässä tarkoitettu asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän vuoden marraskuun 30 päivän päättyessä olevien tietojen mukaan. (29.11.2019/1178).
Valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa on päädytty lopputulokseen, jonka mukaan valtuutettujen lukumäärä valtuustokaudella 1.6.2025 – 31.5.2029 on kolmekymmentäyksi (31).
Jäsenten lukumäärä muissa toimielimissä
Muiden toimielinten jäsenmäärää ei ole lailla säännelty. Valtuusto voi päättää toimielimen koosta. Yleensä jäseniä valitaan pariton määrä, jotta äänet eivät yksittäisten asioiden äänestyksessä mene tasan.
Valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa on toimielinten lukumääristä päädytty ehdottamaan seuraavaa:
Toimielin | Nykyinen jäsenmäärä | Jäsenmäärä 1.6.2025 lukien |
Kaupunginhallitus | 9 | 7 |
Elinvoimalautakunta - valvontajaosto | 9 5 | 7 5 |
Sivistyslautakunta | 9 | 7 |
Tarkastuslautakunta | 7 | 7 |
Henkilöstöjaosto | 5 | 5 |
Jämsän Vesi Liikelaitos | 5 | 5 |
Hallintosäännön mukaan vaikuttamistoimielinten jäsenmäärästä päättää kaupunginhallitus. Keskusvaalilautakunnasta on säännökset vaalilaissa. Konsernijaoston tehtävät siirtyvät takaisin kaupunginhallitukselle ja jaosto ehdotetaan lakkautettavaksi. Toimivaltarajaus suhteessa kaupunginhallitukseen on osoittautunut haasteelliseksi ja merkittävimpiä asioita on jouduttu käsittelemään kahteen kertaan.
Elinvoimalautakunnan ehdottamat hallintosääntömuutokset (elinvoimalautakunta 4.4.2024 § 42)
29 § Elinvoimalautakunnan valvontajaoston tehtävät ja erityinen toimivalta
Valvontajaoston toimivallasta poistetaan kohta 20: hakee muutosta kaupungin puolesta valvontatoimen toimialueella erityislainsäädännön perusteella annettuun ratkaisuun.
Ympäristönsuojeluviranomaisen toimivalta muutoksen hakemiseen ja ympäristönsuojelun yleisen puhevallan käyttämiseen tulee suoraan erityislainsäädännöstä (ympäristönsuojelulaki 22 §), eikä siitä ole tarpeen hallintosäännöllä erikseen määrätä. Toimivalta kaupungin yleisen puhevallan käyttämiseen on tarkoituksenmukaista säilyttää kaupunginhallituksella.
Tehdään tekninen korjaus ensimmäiseen kappaleeseen: viitataan oikein 31 §:n.
Lisätään maanmittausinsinöörin toimivaltaan kohta 4) päättää asemakaava-alueen ulkopuolisten teiden nimistä.
Hallintosäännön 24 § mukaisesti MRL 55 § mukaiset asemakaava-alueita koskevat nimeämiset kuuluvat kaupunginhallituksen toimivaltaan. Asemakaavan ulkopuolisten teiden nimeämisen toimivaltaa ei ole delegoitu. Toimivalta on tarkoituksenmukaista delegoida osoitevarmuuden varmistamiseksi.
37.3 § Maankäyttöinsinööri 1
Lisätään maankäyttöinsinööri 1:n toimivaltaan kohta 7) toimii MRL 54 b § mukaisena kaavoitusmittauksen valvojana ja hyväksyy MRL 54 c § mukaisesti asemakaavan pohjakartan.
Maankäyttö ja rakennuslain (1.1.2025 alkaen alueidenkäyttölaki) 54 b§ mukaisesti kaavoitusmittausta valvoo kunnan viranhaltija ja 54 c § mukaisesti kaavoitusmittauksen valvoja hyväksyy asemakaavan pohjakartan. Toimivaltaa ei ole tällä hetkellä hallintosäännöllä delegoitu.
37.4 § Maankäyttöinsinööri 2
Muutetaan maankäyttöinsinööri 2:n toimivaltaa kohdassa 3) siten, että toimivalta kattaa enintään 5000 € arvoisten asemakaavan mukaisten katualueiden lunastamiseen ja korvausten maksamisen. €- määrän kasvattaminen on perusteltua yleisen kustannustason nousun ja € arvon heikkenemisen vuoksi.
Muutetaan maankäyttöinsinööri 2:n toimivaltaa kohdassa 4) siten, että toimivalta lautakunnan hallintaan kuuluvien alueiden vuokralle tai muutoin luovuttamisen määräaika kasvatetaan 10 vuoteen. Monissa tilanteissa 5 vuoden määräaika on liian lyhyt rahoitusehdoista (esim. maaseudun kehittämisrahoituksen ehdot) johtuen. Alle 10 vuoden luovutuksissa ei sovelleta Kuntalain 130 §.
Muutetaan maankäyttöinsinööri 2:n toimivaltaa kohdassa 6) siten, että toimivalta kattaa vähäisten (alle 1000 m2) alueiden luovuttamisen yli 10 vuoden ajaksi. Toimivallan laajentaminen on perusteltua, sillä erilaisia pieniä luovutuksia (erilaiset tietoliikennetukiasemat, verkkoyhtiöiden laitetilat, kyläyhdisten ylläpitämät virkistysalueet jne.) on tarkoituksenmukaista pystyä käsittelemään joustavasti ja nopeasti.
Muutetaan maankäyttöinsinööri 2:n toimivaltaa kohdassa 8) siten, että toimivalta kattaa enintään 5000 € arvoiset vähäiset maahankinnat kaupunginvaltuuston vahvistamien periaatteiden mukaisesti. €- määrän kasvattaminen on perusteltua yleisen kustannustason nousun ja € arvon heikkenemisen vuoksi.
Lisätään maankäyttöinsinööri 2:n toimivaltaan kohta 12) yksityistietoimitusten hakeminen. Toimivalta mahdollistaa yksityistielain mukaisen toimituksen hakemisen ja tarpeellisten kulkuoikeuksien järjestämisen kaupungin metsätiloille.
Täydennetään maankäyttöinsnööri 2:n ratkaisuvaltaa kohdassa 13 (aiemmin kohta 12) siten, että maankäyttöinsinööri edustaa kaupunkia myös yksityistietoimituksissa tai määrää niihin edustajan.
37.11 § Rakennustarkastaja
37.11 § poistetaan tarpeettomana. Ratkaisuvalta sisältyy johtavan rakennustarkastajan ja tarkastusinsinöörin ratkaisuvaltaan.
Sivistyslautakunnan ehdottamat hallintosääntömuutokset (25.4.2024 § 49)
27 § Sivistyslautakunta tehtävät ja erityinen toimivalta
Sivistyslautakunnan tehtäviin esitetään lisättäväksi Tammenlehvän Jämsän perinnetoimikunta ja ratkaisuvaltaan toimikunnan nimeämiseen liittyvän toimivallan.
Nykyiset tehtävät
Nykyinen ratkaisuvalta
kohdat 1-15, ei muutoksia.
Esitetyn muutoksen jälkeen
Tehtävät
Sivistyslautakunta vastaa kuntalain mukaisena toimielimenä lakisääteisten ja sopimukseen perustuvien sivistystoimialan palvelujen järjestämisestä ja toimintaedellytysten luomisesta Jämsän kaupungin asukkaille. Sivistyslautakunta vastaa valtuuston hyväksymän kotouttamisohjelman mukaisesta kotouttamisen edistämisestä ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä toimialaan liittyvien toimintojen osalta. Sivistyslautakunnan alaisuudessa toimii Tammenlehvän Jämsän perinnetoimikunta. Sivistyslautakunta huolehtii sivistystoimen monijäsenistä toimielintä edellyttävistä viranomaistehtävistä.
Ratkaisuvalta
kohdat 1-15 ei muutoksia
kohdaksi
16 nimeää Tammenlehvän Jämsän perinnetoimikunnan puheenjohtajan, sihteerin ja toimikuntaan tarpeelliseksi arvioimansa määrän edustajia sivistystoimialan viranhaltijoista.
36.4 § Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori
Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattorin osalta kohtaa viisi (5) on tarpeen muuttaa vastaamaan perusopetuslain 48f §:ään. Perusopetuslaki säätää, että maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.
Toimivalta esitetään kirjattavaksi siten kuin varhaiskasvatusjohtajan toimivallasta on kirjattu varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiin perustuen. Em. lain mukaan varhaiskasvatuksesta määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa palvelun käyttäjän tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai lapsen vanhemman tai huoltajan lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen tulee aina tehdä ennen toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaisen toimeentulotuen myöntämistä.
36.4 § Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori
Nykyinen ratkaisuvalta
1) päättää aamu- ja iltapäivätoimintaan hyväksymisestä lautakunnan perusteiden mukaisesti
2) sijoittaa aamu- ja iltapäivätoimintaan valitut toimipaikkoihin
3) päättää osallistujien ryhmittelystä
4) päättää harkintaan perustuvista maksuvapautuksista silloin, kun kysy on lastensuojelullisesta toimenpiteestä ja perheen avohuollon tukitoimenpiteestä
5) päättää alennuksen myöntämisestä lautakunnan päättämästä taksasta silloin, kun se perustuu muutoksiin huoltajan elatusvelvollisuudesta, toimeentuloedellytyksissä tai jos alentamiseen liittyy huollollisia näkökohtia.
Esitetyn muutoksen jälkeen:
36.4 § Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori
Ratkaisuvalta:
1) päättää aamu- ja iltapäivätoimintaan hyväksymisestä lautakunnan perusteiden mukaisesti
2) sijoittaa aamu- ja iltapäivätoimintaan valitut toimipaikkoihin
3) päättää osallistujien ryhmittelystä
4) päättää harkintaan perustuvista maksuvapautuksista silloin, kun kysy on lastensuojelullisesta toimenpiteestä ja perheen avohuollon tukitoimenpiteestä
5) päättää iltapäivätoiminnan maksujen poistamisesta tai alentamisesta perusopetuslain mukaisesti
Kohta 36.5 Taloussihteeri (sivistystoimi)
Esitetään muutettavaksi vastaamaan nykyistä virkanimikettä. Toimivaltaan ei esitetä muutoksia.
Esitetyn muutoksen jälkeen (sivistystoimi)
36.5. Talousasiantuntija
Toimivalta voimassaolevan hallintosäännön mukainen.
36.12 § Vapaa-aikapalvelupäällikkö
Vapaa-aikapalvelupäällikön ratkaisuvallasta esitetään siirrettäväksi kohta yksi (1) hyvinvointikoordinaattorille. Koordinaattorin viran perustamisen yhteydessä ja tehtäväkuvauksessa on asiaa jo ennakoitu. Kohta kolme (3) on tarpeeton koska liikennepuistotoiminnan ylläpitäminen kaupungin toimesta on lakannut. Yksittäisvarausten osalta kohta kuusi (6) on puolestaan tarpeeton koska varaukset tehdään suoraan tilavarausjärjestelmän kautta (hallintopäätöksiä ei tehdä).
36.12 § Vapaa-aikapalvelupäällikkö
Nykyinen ratkaisuvalta
1) perusopetuksen ja lukiokoulutuksen liikuntatilojen vakiovuoroista päättäminen
3) päättää Liikennepuiston vuokrahinnoista ja alueelle myytävien mainospaikkojen maksuista
4) myöntää nuoriso- ja liikuntapalvelujen avustukset
5) päättää toimipisteen tilapäisestä sulkemisesta.
6) päättää koulujen yhteydessä olevien liikuntatilojen vuokrauksesta koulutyön ulkopuolisena aikana.
7) päättää sisäliikuntapaikkojen ja uimahallin käyttökiellon määräämisestä asiakkaalle enintään 30 päivän ajaksi
Esitetyn muutoksen jälkeen:
36.12 § Vapaa-aikapalvelupäällikön ratkaisuvalta
1) päättää liiketaloudellisin perustein tapahtuvista yksittäisistä uimahallin tilauspalvelujen maksuista
2) myöntää nuoriso- ja liikuntapalvelujen avustukset
3) päättää toimipisteen tilapäisestä sulkemisesta.
4) päättää sisäliikuntapaikkojen ja uimahallin käyttökiellon määräämisestä asiakkaalle enintään 30 päivän ajaksi
36.12.1 § Hyvinvointikoordinaattori
1) perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kaupungin ylläpitämien liikuntatilojen sekä nuorisotilojen vakiovuoroista päättäminen
Muut muutokset
74 § Hankinnat
Nykyinen määräys:
Talousarvion sitovuusmääräyksissä ja täytäntöönpano-ohjeissa annetaan tarkemmat määräykset hankinnoista vuosittain
Muutos:
Hankinnoista annetaan tarkemmat määräykset kaupunginhallituksen hyväksymässä hankintaohjeessa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
1. Kaupunginvaltuustossa valtuutettujen lukumäärä on kolmekymmentäyksi (31), voimaan 1.6.2025 lukien.
2.Muiden toimielinten jäsenmäärä, voimaan 1.6.2025 lukien.
Kaupunginhallitus | 7 |
Elinvoimalautakunta | 7 |
Valvontajaosto | 5 |
Sivistyslautakunta | 7 |
Tarkastuslautakunta | 7 |
Henkilöstöjaosto | 5 |
Jämsän Vesi -liikelaitos | 5 |
3.Konsernijaosto lakkautetaan ja hallintosäännössä sille määrätyt tehtävät siirretään kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluviksi, voimaan 1.6.2025 lukien.
4.Elinvoimalautakunnan ja sivistyslautakunnan ehdottamat muutokset hyväksytään esittelytekstin mukaisesti, voimaan 1.6.2024 lukien.
5.Muut muutokset (hankinnat) hyväksytään esittelytekstin mukaisesti, voimaan 1.6.2024 lukien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 27.05.2024 § 20
197/00.01.01/2021
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Henkilöstöpäällikkö Maarit Mäntykoski ja kehittämispäällikkö Hannele Rahkonen poistuivat asian käsittelyn aikana klo 19.10.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |