Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 87

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Talouden toteuma tammikuu-maaliskuu 2024 / Jämsän kaupunki

 

Khall 22.04.2024 § 87 

1915/02.02.02/2024

 

 Valmistelija: konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti, puh. 0400 447 383

 

Vertailu edelliseen vuoteen

 

Vuonna 2023 alkuvuodesta tilittyi edellisten vuosien verohäntiä ja valtionosuudet olivat huomattavasti suuremmat. Näin ollen edellisen vuoden 18,5 M€ verokertymä kutistui tämän vuotiseen 12,8 M€:oon. Valtionosuudet puolestaan tippuivat 1,4 M€:sta 0,4 M€:oon.

 

Toimintatuotot 5,4 M€ toteutuivat 0,2 M€ suurempina kuin edellisvuonna. Säästöjen vaikutus näkyy toimintakuluissa eli niiden 15,6 M€ kertymä on 0,9 M€ pienempi kuin edellivuonna.

 

Verotulojen ja valtionosuuksien 6,6 M€ pienentymistä kompensoi siten noin miljoonan euron parantunut toimintakate. Näin ollen vuosikate on 5,6 M€ heikompi kuin edellisvuoden vastaavaa luku.

 

Vertailu talousarvioon

 

Talousarvioon nähden toimintatuotot ovat toteutuneet 25,5 prosenttisesti ja toimintakulut 23,5 prosenttisesti. Henkilöstökulut ovat toteutuneet 22,4 prosenttisesti (lomarahat toteutuvat pääosin kesällä).

 

Arvio koko vuoden tilanteesta

 

Helmikuun veroennustekehikon mukaan verotulot ovat koko vuoden osalta 1,47 M€ paremmat kuin talousarvio. Näin ollen koko vuoden budjetoitua alijäämää 2,5 M€ saataisiin kurotuksi umpeen noin reiluun miljoonaan euroon.

 

Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi liitteen mukaisen talouden toteuman ajalta tammikuu-maaliskuu 2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa