Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 58


Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024-2027 avustuksen käyttösuunnitelma

 

Sivla 23.05.2024 § 58 

1952/02.05.02/2024

 

Valmistelu kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen, p 040 751 4731

 

Jämsän kaupunki haki Opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024-2027 yhteensä 2 112 000 €.

 

Päätös erityisavustuksen saamisesta tuli 17.4.2024.  Jämsän kaupungille on kokonaisuudessaan myönnetty 618 000 €, josta vuonna 2024 maksetaan yhteensä 206 000 €, vuonna 2025 yhteensä 206 000 € ja vuonna 2026 yhteensä 206 000 €. Avustus maksetaan vuosina 2025 ja 2026 sillä ehdolla, että eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat. Vuoden 2025 ja vuoden 2026 maksatuksesta ilmoitetaan avustuksen saajalle jatkopäätösasiakirjalla.

 

Vuodelle  2024 avustus on  yhteensä 206 000 €. Avustuksen omarahoitusosuus on 20 %, joten hankkeeseen on käytettävissä yhteensä 257 000 €.

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää ajalla 17.4.2024 – 31.12.2027.

Hankehakemuksen kärkinä nostettiin esiin opetuksen ja kasvatuksen henkilöstöresurssien tarve koskien perusopetuksessa koulunuorisotyötä, resurssiopetusta sekä koulunkäynninohjaajia ja varhaiskasvatuksessa opettajia/sosionomeja, lastenhoitajia/avustajia, perhepäivähoitajien tukena toimivaa opettajaa sekä vuorohoidon erityisopettajaa.

 

Jämsän kaupungin saama erityisavustus jaetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kesken lapsi/oppilasmäärän mukaisesti siten, että perusopetus osuus v. 2024 avustuksesta on 70 % eli 180 250 € ja varhaiskasvatuksen osuus  30 % eli 77 250 €. Summat sisältävät omarahoitusosuuden. Vuosien 2025 ja 2026 jako päätetään erikseen.

 

Perusopetuksen osuus jaetaan edelleen yhtenäiskoulualueittain oppilasmäärän mukaan siten, että

-          Jämsänjoen yhtenäiskoulualueen osuus on 58 % eli 104 545 €

-          Jämsänkosken yhtenäiskoulualueen osuus on 31 % eli 55 877 €

-          Kuoreveden yhtenäiskoulualueen osuus on 11 % eli 19 827 €

Avustuksen käytössä varhaiskasvatus painottaa vuoropäiväkodin erityisopetuksen resurssia sekä konsultoivan opettajan työpanosta perhepäivähoidossa.

 

Perusopetuksessa tullaan hankkeen aikana painottamaan resurssiopettamista. Resurssiopettamisen avulla pystytään jakamaan opetusryhmiä joustavammin ja kohdentamaan tarvittavat tukitoimet oppilaille paremmin.  Jokaisen oppilaan yksilöllinen huomioiminen ja tuen tarpeisiin vastaaminen on tehokkaampaa, kun opettamisesta ja ohjaamisesta vastaa useampi aikuinen. Hankkeen tuloksena odotetaan oppilaiden henkisen, sosiaalisen ja fyysisen hyvinvoinnin paranemista, syrjäytymisen ehkäisemistä sekä koulupudokkuuden vähenemistä.

 

Hankkeen suunnittelua, toteutusta ja seurantaa varten perustetaan ohjausryhmä, jossa ovat mukana johtava rehtori, varhaiskasvatusjohtaja, yhtenäiskoulujen rehtorit sekä kehittämispäällikkö-opistojen rehtori ja talousasiantuntija. Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori toimii puheenjohtajana. Ohjausryhmä sopii sihteerin tehtävät.  Rekrytointien käynnistäminen edellyttää hankkeen avaamista ohjausryhmän toimesta. Ohjausryhmä seuraa, että avustuksen käyttö on hankesuunnitelman mukainen. Tasetilin käyttö raportoidaan sivistyslautakunnalle tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Sivistyslautakunnan 25.1.2024  § 5  käyttötaloussuunnitelmapäätöksen mukaisesti:   Hanketoiminta: Toimialalla on hankkeita, joissa saatu avustus jaetaan eri yksiköihin.  Jaetun määrärahan riittävyydestä ja  määrärahojen seurannasta  vastaa laitoksen johtaja eli taho, joka esim. rekrytoi henkilöstön. Henkilöstöä rekrytoidaan ja lisäresurssia olemassa olevalle henkilöstölle esim. tuntien lisäys vain käytettävissä olevan määrärahan verran. Hankemenoja ei siirretä seuraaviin hankkeisiin.  Pitäydytään suunnitelluissa hankkeissa. Tulosaluejohtaja vastaa kokonaisuudesta; tässä tapauksessa varhaiskasvatusjohtaja 77 250 € € ja johtava rehtori 180 250 

 

Sivistyslautakunta käsittelee kokouksessaan 23.5.2004 tasetilin  2373 varojen kohdentamista koulunuorisotyöhön ja perhepäivähoitopedagogiikkaan.

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 26 kohta 3:

Lautakunta päättää kehittämishankkeisiin osallistumisesta

taloussuunnitelman mukaisesti.

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy  valtion erityisavustuksen varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024-2027  saadun avustuksen käyttösuunnitelman.

Sivistyslautakunta asettaa hankkeelle seliteosan mukaisen ohjausryhmän. Talouden seurannassa ja vastuissa noudatetaan seliteosan mukaisia menettelyjä.
Hankkeen vastuuhenkilö on kehittämispäällikkö-opistojen rehtori.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.