Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 74


Työvalmennussäätiö Avituksen nuorten palveluiden kotiuttaminen/ valtionapukelpoisuuden hakeminen/toimivallan siirto  tarvittaessa aktivoituvana

 

Sivla 13.06.2024 § 74 

2029/12.05.02/2024

 

  Valmistelija sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen, p. 0400 542 062

 

Sivistyslautakunnan kokouksessa 25.4.2024 § 43  on käsitelty  Työvalmennussäätiö Avituksen nuorten palveluiden kotiuttamista. Asiaan liittyy työpajatoiminnan osalta valtionavustuskelpoisuuden hakeminen, mistä päättää sivistyslautakunta.

Ennakkotiedon mukaan hakeminen avautuisi 10.6 ja päättyisi elokuun lopussa. Aiemmin hakuaika on ollut toukokuun alusta alkaen. Määrämuotoista valmistelua ei näin ollen ole pystytty lainkaan aloittamaan. Hakemuksen jättämisen varmistamiseksi määräaikaan mennessä esitetään, että sivistyslautakunta delegoi hakemisesta päättämisen sivistystoimenjohtajalle tarvittaessa aktivoituvana. Tällöin asia tuodaan tiedoksi sivistyslautakunnalle. Mikäli valmistelu saadaan etenemään sivistyslautakunnan kokousrytmissä, asian päättää lautakunta.

 

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö: 26 § Lautakuntien ja liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta

 

 

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta delegoi seliteosassa todetuin reunaehdoin toimivallan valtionavustuskelpoisuuden hakemisesta päättämisestä tarvittaessa aktivoituna sivistystoimenjohtajalle. Tällöin asia tuodaan tiedoksi sivistyslautakunnalle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.