RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 127
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osavuosikatsaus 1-4 2024/ Jämsän kaupunki
Khall 03.06.2024 § 127
1915/02.02.02/2024
Konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti puh: 0400 447 383
Kaupunginhallitus on 18.12.2023 § 321 antanut ohjeen vuoden 2024
talousarvion täytäntöönpanosta ja talousarvion toteutumisen seurannasta ja raportoinnista. Ohjeen mukaan 1. osavuosikatsaus tuodaan kesäkuun ensimmäiseen kokoukseen. Tasaisen kertymän mukaan toteumaprosentti neljältä kuukaudelta olisi 33,3 %.
Neljän ensimmäisen kuukauden osalta toimintatuotoista on toteutunut 29,7 % ja toimintakuluista 31,7 % (ulkoiset ja sisäiset saldot). Toimintakate on toteutunut 33,1-prosenttisesti. Toukokuun kuukausiraportoinnista alkaen taloutta aletaan seuraamaan myös kumulatiiviseen budjettiin nähden euromääräisesti. Tällöin voidaan tarkastella paljonko talousarvion ja toteutuneen summan ero on euromääräisesti. Epätasaisesti tai tietyllä rytmillä toteutuvia eriä (esim. verotulot) jaksotetaan ns. kuukausittaiseen käyttösuunnitelmaan. Tämän lisäksi sekä osavuosikatsauksissa, että kuukausiraportoinnissa näytetään ainoastaan ulkoiset saldot koko kaupunkitasoisia raportteja tarkasteltaessa.
Talousarvion mukaisista verotuloista on toteutunut 34,0 %. Toukokuun veroennusteen mukaan kunnallisverotulot ylittyisivät 2,2 M€, yhteisöverotulo alittuisi 0,2 M€ ja kiinteistöverotulo ylittyisi 0,1 M€.
Valtionosuuksista on toteutunut 32,2 %. Poistoista on toteutunut 33,4 %.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi kaupungin osavuosikatsauksen ajalta 1-4 2024.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |