Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 132



Matkailun yhteistoimintasopimus

 

Khall 03.06.2024 § 132 

213/00.04.01/2021

 

 Valmistelija: matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén, kaupunginjohtaja Hanna Helaste p. 0400 742751

 

Suomessa jokaisella isolla matkailualueella toimii alueorganisaation tehtävät saanut DMO (Destination Management Organization), joka vastaa tyypillisimmin oman alueensa matkailun edistämisestä, kehittämisestä, markkinoinnista, myynninedistämisestä ja edunvalvonnasta. Alueelliset DMO:t toimivat myös Visit Finlandin verkoston yhteysorganisaatioina alueille ja operatiivisina yhteistyökumppaneina. Visit Jyväskylä Region on toiminut Keski-Suomen matkailustrategiaan (2021-2025) pohjautuen maakunnan matkailun alueorganisaationa (DMO) vuodesta 2022 alkaen ja sitä ennen seudullisen matkailuyhteistyön vastaavana vetäjänä yli vuosikymmenen ajan.

 

Keski-Suomen DMO-toiminnassa on kyse kuntien välisestä yhteistyöstä, jossa maakunnan keskuskaupunki on ottanut vetovastuun matkailuasioiden eteenpäinviemisestä valtakunnallisesti tunnetulla mallilla ja virallisena alueorganisaationa. DMO-työssä resursseja on tarkoitus yhdistää, jotta jokaisen kunnan ja kaupungin ei tarvitse erikseen tehdä samaa työtä, vaan sitä tehdään koordinoidusti, ammattitaitoisesti ja sovitusti yhden päätoimijan kautta yhteiseen toimintaan resursseja luovuttamalla. Käytännössä yhteistyökunnat osallistuvat DMO-toiminnan vuosikustannuksiin ja kulloinkin voimassa olevan matkailustrategian toteutumisen seuraamiseen DMO:n koordinoimassa matkailun ohjausryhmässä. Tavoitteena on edistää Keski-Suomen matkailualueen tunnettuutta ja vetovoimaa sekä lisätä alueen matkailutuloa markkinoinnillisin, edunvalvonnallisin ja kehitystoiminnallisin keinoin. Kuntayhteistyön myötä DMO tekee tiivistä yhteistyötä alueen matkailuyritysten ja -toimijoiden kanssa. Matkailijoille alue näyttäytyy yhteistyön kautta houkuttelevampana ja yhtenäisempänä matkailualueena.

 

Sopimuksen myötä Jämsän kaupunki on mukana Keski-Suomen matkailun yhteisessä DMO-toiminnassa, josta vastaa Jyväskylän kaupungin alainen, Elinkeino- ja työllisyys -toimialaan kuuluva toimiva Visit Jyväskylä Region -palveluyksikkö. Visit Jyväskylä Regionin DMO-toiminta perustuu sopimuskaudella kulloinkin voimassa olevaan Keski-Suomen matkailustrategiaan, sen sisältöihin, painopisteisiin, tavoitteisiin ja mittareihin. Sopimuksen tekohetkellä noudatetaan K-S matkailustrategiaa 2021-2025. Sopimuskunnat kutsutaan osallistumaan myös uuden strategiakauden työhön alkuvuodesta 2025. Sopimuksella Jämsä on osa Visit Jyväskylä Regionin markkinoimaa Keski-Suomen matkailualuetta. Jämsän matkailutarjonta ja -alue huomioidaan Visit Jyväskylä Regionin markkinoinnissa ja sisällöissä, neuvontatyössä, sidosryhmäviestinnässä sekä DMO:n yhteisissä kehittämistoimissa ja - ohjelmissa, mukaan lukien Visit Jyväskylä Regionin hallinnoimat, Keski-Suomen matkailustrategian mukaiset, yhteisesti omarahoitetut hankkeet. Näkyvyydet tuotetaan toiminnan ja kanavien mukaisten sisältölinjausten mukaisesti, jotka käydään läpi vuosittain matkailun ohjausryhmässä. Kunnan alueen yritysten oma aktiivisuus ja sisällön laadukkuus vaikuttavat myös näkyvyyden laajuuteen. Yhteistyösopimuksella Jämsän matkailuyritykset ja -toimijat voivat myös osallistua Visit Jyväskylä Regionin järjestämiin valmennusohjelmiin veloituksetta, hyödyntää ympärivuoden veloituksettomia näkyvyysmahdollisuuksia sekä osallistua isompiin yhteismarkkinoinnin toimenpiteisiin yhteisesti sovitulla rahoitusperiaatteella: Visit Jyväskylä Region 50–60 % ja osallistuvat yritykset yhteensä 40–50 %. Isompia toimenpiteitä ovat esimerkiksi kansainvälisen markkinoinnin toimet ja erilaiset kampanjat ja myyntitilaisuudet.

 

 

Kansainvälisiin matkailumarkkinoinnin toimiin Jämsän alueen yritykset voivat osallistua Visit Finlandin kansainvälistymiskriteerit täytettyään. Sitä ennen yritykset voivat halutessaan osallistua Visit Jyväskylä Regionin kansainvälistymispolku -valmennusohjelmaan, jonka tavoitteena on kehittää toiminta kansainvälisten kriteerien mukaiseksi. Lisäksi Jämsän kaupunki voi valita vuosittain kolme nostettavaa kohdetta Visit Jyväskylä Regionin verkkosivuille kuvalliseen tuotekorttinäkyvyyteen. Visit Jyväskylä Region toimii solmittavan yhteistyöalueen sidosryhmäviestinnän vastuullisena rekisterinpitäjänä.

 

Visit Jyväskylä Regionin/ DMO:n päätehtävät

 

Visit Jyväskylä Region vastaa sopimuskaudella seuraavista osa-alueista:

-

Matkailustrategian toteutusvastuu ja seuranta 

-

Kansainvälinen matkailumarkkinointi: Visit Finland virallinen yhteistyötaho ja Lakeland-suuralueyhteistyö

-

Valtakunnalliset kotimaan matkailukampanjat (sesongit) ja yhteistoimenpiteet

-

Alueen matkailullinen imagomarkkinointi ja ympärivuotinen sisällöntuotanto

-

Alueen digitaalisten pääjakelukanavien ja työkalujen ylläpito sekä digitaalisuuden kehittäminen

-

Valmennukset, tilaisuudet, maakunnallinen verkostoyhteistyö ja sidosryhmäviestintä

-

Matkailuneuvonta

-

Valtakunnallinen edunvalvonta ja tiedottaminen

-

Matkailun kehittäminen (esim. vastuullisuus, kansainvälisyys, saavutettavuus, laatutaso), hankkeet (strategianmukaiset) ja hankeyhteistyö

 

Yhteistyökunnan päätehtävät

 

Jämsän kaupunki vastaa sopimuskaudella seuraavista osa-alueista:

-

Alueen virallinen yhteystaho alueorganisaation suuntaan (koordinoiva rooli)

-

Oman kunnan alueen matkailuhankkeet, matkailuverkoston kehittäminen ja ylläpito

-

Paikalliset kampanjat ja hankkeet

-

Ajankohtaisnostot (paikalliset omiin kanaviin, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaiset tiedoksi DMO:lle)

-

Oman alueen tiedotus

-

Alueellinen verkkopalvelu ja esitetuotanto

-

Oman kunnan alueen matkailutilastot

-

Perinteinen yritysneuvonta

 

Edellä mainitut päätehtävät voivat osin muuttua sopimuskauden osalta uuden strategiakauden ja sen painotusten myötä. Mahdolliset muutosehdotukset käsitellään kuitenkin aina ensin matkailun ohjausryhmässä ja otetaan käyttöön vain yhteisellä päätöksellä. Tarkemmat vuosikohtaiset toimenpide- ja markkinointisuunnitelmat käydään läpi ja hyväksytään vuosittain matkailun ohjausryhmässä (ks. sopimuksen kohta 4). Jämsän kaupunki valitsee edustajan Matkailun ohjausryhmään, jonka tehtävänä on seurata ja ohjata DMO-toimintaa sopimuskauden aikana.

 

Kuntakummi yhteistyösopimuksen myötä Visit Jyväskylä Region nimeää Jämsän oman kuntakummin, jonka kunta jakaa yhdessä max. neljän muun yhteistyökunnan kanssa. Kuntakummin tehtävänä on:

 

-

Toimia nimetyn kunnan yhteyshenkilönä

-

Perehtyä erityisesti Jämsän alueen matkailusisältöön

-

Pitää säännöllisesti yhteyttä kunnan alueen yrityksiin ja muihin matkailutoimijoihin sekä aktivoi heitä mukaan yhteisiin matkailutoimiin 

-

Konsultoida ja sparrata alueen yrityksiä Keski-Suomen matkailustrategian mukaisissa teemoissa ja toimissa

-

Välittää ja kerätä tietoa alueen matkailutarjonnasta

-

Raportoida kunnan toimijoiden aktiivisuudesta vuosittain (kooste)

 

Sopimuksen mukaisesti myös Visit Jyväskylä Regionin muu henkilökunta vastaa omien asiantuntija- ja vastuualueidensa mukaan yhteisen matkailualueen toimenpiteistä ja kehittämisestä 

 

Sopimuksen mukaista toiminnan seurantaa toteutetaan kaksi kertaa vuodessa kokoontuvassa Matkailun ohjausryhmässä sekä kuntakohtaisissa vuosittaisissa palautepalavereissa. Matkailun ohjausryhmä koostuu yhteistyösopimuksellisten kuntien edustajista ja ryhmän päätehtäviä ovat: strategiatyö- ja markkina-alueseuranta, mahdolliset strategiamuutokset, resurssointi, yhteiset hankkeet sekä vuosikohtaiset toimenpidesuunnitelmat. Vuosittaiset palautekeskustelut käydään Visit Jyväskylä Regionin ja Jämsän kaupungin edustajan kanssa. Palautekeskustelujen jälkeen päivitetään samalla kunnan matkailutoimijalistaus Visit Jyväskylä Regionin ylläpitämään sidosryhmärekisteriin ja muut mahdolliset muutokset kunnan matkailupainotuksissa sekä käydään läpi kuntakummin kooste kunnan alueen näkyvyyksistä ja osallistumisista. Palautekeskustelun tarkempi ajankohta sovitaan jokaisen sopimusvuoden lopussa.

 

Sopimuksessa huomioidaan myös, että mikäli Jyväskylän kaupungin rahoitusosuus muuttuisi sopimuskaudella siten, että tässä sopimuksessa mainittujen Visit Jyväskylä Regionin päätehtävien toteutus vaikeutuu merkittävästi, kutsutaan matkailun ohjausryhmä koolle keskustelemaan ja päättämään tulevista toiminnan painopisteistä.

 

Sopimushinta muodostuu matkailun operatiivisiin markkinointi- ja kehittämistoimiin suunnattavasta perusmaksusta sekä henkilöstöosuuksista. Perusmaksu määräytyy kunnan asukasluvun ja kunnan matkailullisen vetovoiman, eli sopimuksen hyödynnettävyyden mukaan. Sopimuksen tekohetkellä Jämsän asukasluku on 19 175 ja vetovoimakerroin 1,5. Henkilöstökulun osuus on 8750 €/vuodessa (KVTES), joka on 1/5 yhden työntekijän vuosikustannuksista. Hallintokulun osuus on 1050 €/vuodessa (sis. tilat, työvälineet, henkilöstöhallinnon ja työterveyden). Kuntakummin vuosittaisten matkakulujen osuus Jämsän osalta on 460 €.  Jämsän matkailuyhteistyön sopimuksen hinnaksi edellä mainituin perustein on sovittu vuoden 2025 osalta 39 023 € (ALV 0 %). Muiden sopimusvuosien osalta sopimushinnoitteluun vaikuttavat perusteet (=asukasluku ja vetovoimatekijät sekä mahdolliset palkan indeksikorotukset) tarkistetaan ennen laskutusta helmikuun loppuun mennessä

 

Sopimus jatkaa vuosille 2022-2024 hyväksyttyä yhteistoimintasopimusta. Uusi sopimus on voimassa määräaikaisesti kolmen (3) vuoden ajan: 1.1.2025 – 31.12.2027 ja se on Jämsän kaupungin taloussuunnitelman mukainen.

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Kaupunginhallitus päättää matkailun yhteistoimintasopimuksen hyväksymisestä Jyväskylän kaupungin / Visit Jyväskylä Region kanssa liitteenä olevan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti ajalle 1.1.2025- 31.12.2027.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Hanna Helaste poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.17.