RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintoriitahakemus koskien lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettujen tai jälkihuollossa olevien lasten varhaiskasvatuksen kustannuksia vuodelta 2023
Khall 17.06.2024 § 142
2120/00.04.01/2024
Valmistelijat Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen puh. 040 0542062 ja varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, puh. 040 5079571
Lastensuojelulain mukaan sijoitettuna olevan lapsen varhaiskasvatuksesta aiheutuneet kustannukset eivät kuulu kyseisen palvelun tuottavalle kunnalle, jollei se itse ole sijoitetun lapsen kotikunta. Vuonna 2023 voimassa olleen lastensuojelulain mukaan ne kuuluvat sijoittajahyvinvointialueelle ja vuoden 2024 alusta voimaan tulleen varhaiskasvatuslain ja lastensuojelunlain mukaan sijoitetun lapsen kotikunnalle.
Jämsän kaupunki on neuvotellut sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksen kustannuksista Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa, mutta neuvotteluista huolimatta Keski-Suomen hyvinvointialue ei ole suostunut kustannuksia maksamaan.
Julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva asia voidaan saattaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n mukaisena hallintoriita-asiana hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Koska taloudellinen intressi asiassa on merkittävä, yhteensä 54 689,04 euroa, Jämsän kaupungin ehdotuksena on, että kaupunki saattaisi asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
Lakia ei voida noudattaa takautuvasti. Tämän vuoksi on saatettava vireille hakemuksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Keski-Suomen hyvinvointialueen julkisoikeudellisesta maksuvelvollisuudesta (hallintolainkäyttölaki § 20).
Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momenttia on katsottu aiheelliseksi muuttaa ja muutos on astunut voimaan 1.1.2024. Suomen Kuntaliitto ry:n ja Hyvil Oy ovat lakiesityksen laatimisvaiheessa vuonna 2023 ilmaisseet kantansa voimassa olevan sääntelyn osalta niin, että kunnat ovat vuoden 2023 osalta oikeutettuja laskuttamaan sijoittajahyvinvointialueita, kuten laissa vuonna 2023 määritelläänkin. Useat hyvinvointialueet, ainakin Pirkanmaan hyvinvointialue, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Kymen-laakson hyvinvointialue ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue ovat toimineet etujärjestönsä Hyvil Oy:n kannan ja lainsäädännön mukaisesti vuonna 2023.
Jämsän kaupunki saattaa asian vireille yhteisellä hallintoriitahakemuksella hallinto-oikeuteen kaikkien niiden Keski-Suomen hyvinvointialueen alueella olevien kuntien kanssa, jotka yhtyvät yhteiseen hallintoriitahakemukseen.
Jämsän kaupungin Keski-Suomen hyvinvointialueelle lähettämät laskut (2 kpl) ja hallintoriitahakemus (luonnos) ovat liitteenä. Hallintoriitahakemuksessa mainitut liitteet liitetään hakemukseen Jyväskylän kaupungin toimesta.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
- Kuntalain 39 § kohdan 3 mukaan kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
- Hallintosääntö § 25 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää, että Jämsän kaupunki saattaa vireille liitteenä olevan hallintoriitahakemuksen mukaisen asian hallinto-oikeuteen yhdessä Jyväskylän kaupungin jättämällä hakemuksella.
Jämsän kaupunki valtuuttaa Jyväskylän kaupungin toimialajohtaja Eino Leisimon tekemään tarvittavat teknisluonteiset täydennykset ja muutokset ennen sen jättämistä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle sekä täydentämään hakemukseen yhtyvät kunnat sekä käyttämään asiassa puhevaltaa.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Jorma Poti ja Lotta Ahola ilmoittivat olevansa esteellisiä eivätkä olleet läsnä asian käsittelyn aikana (yhteisöjäävi).
Kokouksen puheenjohtajana asian käsittelyn aikana toimi kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Anssi Mennala.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |