RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 22.08.2024/Pykälä 93
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimatoimen valmiussuunnitelman päivittäminen / 2024
Elvoi 22.08.2024 § 93
900/00.01.00/2022
Valmistelija: elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen, puh 040 747 7736
Valmiussuunnittelun ja varautumisen tarkoituksena on taata mahdollisimman vakaa ja häiriötön palvelutaso niin normaaliolojen häiriötilanteissa, erityistilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Jämsän kaupungin valmiussuunnitelman yleinen osa kuvaa ne perusmenettelyt, joiden avulla Jämsän kaupunki varautuu erilaisiin yhteiskunnallisiin poikkeustilanteisiin. Valmiussuunnitelman yleinen osa ei ole riittävän tarkka suunnitelma poikkeusolojen johtamiseen, vaan se edellyttää rinnalleen tarkempia suunnitelmia koko konsernin osalta, sekä suunnitelmien yhteensovittamista konsernin valmiussuunnittelun kokonaisuuteen ja muiden yhteistyökumppaneiden valmiussuunnitelmiin.
Jämsän kaupungin poikkeusoloja johdetaan, kuten Jämsän kaupungin valmiussuunnitelman yleisessä osassa ja sen liitteissä määritellään. Toimialakohtaisiin valmiussuunnitelmiin kirjataan ne toimialakohtaiset menettelytavat ja valmiusorganisaatio, millä toimialan ydintoiminnot ylläpidetään poikkeusoloissa ja linjataan, kuka johtaa palveluntuotantoa yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa.
Elinvoimajohtaja vastaa elinvoimatoimen valmiussuunnitelman ajantasaisuudesta. Valmiussuunnitelma tarkistetaan elinvoima-johtoryhmässä ja se vahvistetaan vähintään kerran valtuustokaudessa elinvoimalautakunnassa. Valmiussuunnittelua tehdään jatkuvana prosessina ja suunnitelmaa tarkastetaan aina tarpeen mukaan. Olosuhteissa, joissa esiintyy normaalitilanteesta poikkeavia uhkatekijöitä, suunnitelma tarkistetaan ja vahvistetaan välittömästi.
Elinvoimatoimialalta hoidetaan yhteiskunnan teknistä palvelu- ja huoltojärjestelmää sekä Jämsän kaupungin yrityspalveluja ja elinvoiman vahvistamiseen liittyvää hanketoimintaa ja edunvalvontaa. Kunnallistekniikan keinoin ja menetelmin luodaan taajamaluonteisen yhdyskunnan perusrakenne, joka on välttämätön kaikille toiminnalle: kansalaisten asumiselle, liikkumiselle, vapaa-ajan vietolle ja virkistäytymiselle. Myös terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja sivistystoimen peruspalvelujen tuottaminen on täysin riippuvaista kunnallisteknisten järjestelmien toimivuudesta. Elinkeinoelämän ja tuotannollisen toiminnan edellytyksenä on niin ikään häiriöttömästi toimiva kunnallistekniikka.
Elinvoimatoimen valmiussuunnitelma on hyväksytty ensimmäistä kertaa elinvoimalautakunnassa 19.5.2022 § 71. Vuonna 2022 Suomen turvallisuusympäristö muuttui pysyvästi, mikä huomioitiin jo 2022 hyväksytyssä suunnitelmassa. Kansalliset ja maakunnalliset riskiarviot on päivitetty 2023 (ks. Kansallinen riskiarvio - Sisäministeriö (intermin.fi) ), mikä on huomioitu elinvoimatoimen päivitetyssä valmiussuunnitelmassa.
Valmiussuunnitelmien päivittäminen on jakuva prosessi koko kaupunkikonsernissa. Kaupunkikonsernin valmiussuunnittelu eteenee osin eritahtisesti elinvoimatoimen valmiussuunnittelun kanssa, minkä vuoksi elinvoimatoimen valmiussuunnitelmaa tullaan tarvittaessa tarkistamaan valmiussuunnittelun edetessä ja aina tarpeen mukaan.
Liiteaineistona esitetty valmiussuunnitelma on salassa pidettävä asiakirja. Lain viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 § kohdan 8) mukaisesti salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat asiakirjat, jotka koskevat onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumista, väestönsuojelua taikka turvallisuustutkintalain (525/2011) mukaista tutkintaa, jos tiedon antaminen niistä vahingoittaisi tai vaarantaisi turvallisuutta tai sen kehittämistä, väestönsuojelun toteuttamista tai poikkeusoloihin varautumista, vaarantaisi turvallisuustutkinnan tai sen tarkoituksen toteutumisen, vaarantaisi tiedon saantia tutkintaa varten taikka loukkaisi onnettomuuden, vaaratilanteen tai poikkeuksellisen tapahtuman uhrien oikeuksia tai heidän muistoaan tai läheisiään.
Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö § 28 Lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien yleinen ratkaisuvalta
Ehdotus Vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen
Elinvoimalautakunta hyväksyy elinvoimatoimen päivitetyn valmiussuunnitelman.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |