RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 176
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
/Apilakosken yksityistie / tien parantamisen lainan takaus
Khall 09.09.2024 § 176
2210/02.05.06/2024
Valmistelija: kaupunginjohtaja vt. Vesa Urtti puh: 0400 447 383
Apilakosken yksityistie (000-2008-K4525, Jämsä) on hakenut Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta valtionavustusta yksityisen tien parantamiseen. Valtionavustusta on haettu kantavuuden ja kuivatuksen parantamiseen, sekä rumpujen uusimiseen.
Hankkeen kokonaiskustannus on 56 354 €. ELY:n avustuspäätöksen kohteena oleva Apilakosken yksityistie on yksityistielain mukaan valtionavustuskelpoinen.
ELY-keskus hyväksyi hakemuksen KESELY/1990/2023 06.06.2024. Avustus on 70 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 39 447 €. Tiekunnan osuus jää kokonaisuudessa kohtuulliseksi. Päätöksen voimassaoloaika on 06.06.2024 - 29.11 2024. Hanke tulee toteuttaa ja sen kustannukset tulee syntyä päätöksen voimassaoloaikana.
Apilakosken yksityistie hakee tarvitsemansa rahoituksen markkinoilta. Apilakosken yksityistie anoo Jämsän kaupunkia lainan takaajaksi hankkeelle, johon on saanut ELY:n avustuksen.
Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut (SGEI)
Jos markkinoiden toiminta on puutteellista, mutta viranomainen haluaa turvata kaikissa olosuhteissa kansalaisille tärkeän palvelun saatavuuden, voidaan tietyin ehdoin soveltaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, eli SGEI:tä koskevaa valtiontukisääntelyä.
Yleisesti käytetty SGEI-lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista Services of General Economic Interest. Mitä tahansa palvelua ei voida turvata SGEI-sääntelyllä, vaan kyse on oltava kansalaisille tärkeästä tai yhteiskunnan toimivuuden kannalta merkittävästä palvelusta.
Tämän tyyppinen takaus noudattaa kaupunginvaltuuston hyväksymän rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet -dokumentin luvun 2.5.3. ”Kansalaisille tärkeiden taloudellisten palveluiden turvaaminen julkisilla varoilla” mukaisia periaatteita.
Kansalaisille tärkeiden taloudellisten palveluiden turvaaminen julkisilla varoilla on mahdollista SGEI-periaatteiden mukaisesti. Tämä takaus voidaan siten lukea kaupungin myöntämäksi SGEI-tueksi.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24/ kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Vesa Urtti (vt.)
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Apilantien yksityistien tiekunnalle myönnetään 100 %:n omavelkainen takaus 39 447 euron suuruiselle markkinoilta nostettavalle lainalle. Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin. Takauksesta peritään vuotuinen 0,5 % suuruinen takausprovisio. Takausmaksu määräytyy vuosittain lainan vuoden alussa avoinna olevalle pääomalle.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan. Muutettu ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Apilantien yksityistien tiekunnalle myönnetään 100 %:n omavelkainen takaus 39 447 euron suuruiselle markkinoilta nostettavalle lainalle. Yksityistien tiekunta on saanut ELY:n tukipäätöksen samaiselle summalle. Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin. Takauksesta peritään vuotuinen 0,5 % suuruinen takausprovisio. Takausmaksu määräytyy vuosittain lainan vuoden alussa avoinna olevalle pääomalle. Laina-aika tulee olla maksimissaan 5 vuotta.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |