RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.10.2024/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jämsän ääni –hankkeen loppuselvitys
Sivla 31.10.2024 § 109
347/02.05.02/2021
Valmistelu kirjastopalvelupäällikkö Risto Heikkinen, puh. 044 705 8321
Sivistyslautakunta hyväksyi 28.10.2021 § 133 Jämsän Ääni -hankesuunnitelman mukaisen toiminnan, mikäli siihen saadaan hankerahoitus.
Jämsän kaupunki sai vuonna 2021 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä valtionavustusta hankkeeseen 5 600 €. Haettu avustussumma oli 6000 €.
Avustuksen käyttöaika oli 1.9.2022 – 30.6.2024.
Hankkeen toteutuneet kokonaiskustannukset olivat yhteensä 7 100 €. Hankeavustus kattoi toiminnan kaikista toteutuneista kustannuksista 78,5 %, mikä alitti avustuksen myöntäjän ohjeen mukaisen enimmäismäärän (80%).
Hankkeen tavoitteena oli rakentavan ja kunnioittavan keskustelukulttuurin sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen. Samalla oli tavoitteena vahvistaa kirjastoa keskeisenä ja kokoavana tapahtumapaikkana.
Hankkeen tavoitteet toteutuivat monimuotoisten tapahtumien kautta. Ne käsittelivät monipuolisesti yhteiskunnallisia teemoja, kuten mediaa, politiikkaa, uskontoa, paikallista historiaa, sananvapautta ja taiteen vaikutusta yhteiskuntaan. Jokainen tilaisuus tarjosi mahdollisuuden harjoittaa rakentavaa ja kunnioittavaa keskustelua osallistujien kesken.
Osaan tapahtumiin ostettiin tai palkattiin ulkopuolinen luennoitsija. Esimerkkeinä Sira Moksin luento poliittisista piirroksista, ja tilaisuus, jossa Sirkku Peltola käsitteli, millaista valtaa käsikirjoittajalla ja yleensäkin taiteentekijällä on. Osa järjestyi kirjaston omin resurssein, esimerkkinä pehmoeläinten presidentinvaalit, tai yhteistyössä jämsäläisten
yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa. Jämsänlaakson Setlementin kanssa pidettiin runokaraoket, joiden aiheina olivat yhteiskunta ja valta.
Paikallinen media, paikallislehti Jämsän seudun, Keskisuomalaisen aluetoimittajan ja Yle Jämsän ominaisuudessa olivat tavattavissa kolmessa yleisötilaisuudessa.
Puhetaidon valtaa käsiteltiin tutkija Marika Paason luennolla vaalipuheista. Retoriikan työpaja jäi toteutumatta syksyllä 2023, koska osallistujia ei tullut. Sen korvasi osittain keväällä 2024 luento ja työpaja vaikuttavan puheen pitämisestä.
Hankkeen tilaisuuksissa (19 kpl) tavoitettiin vajaat tuhat eri-ikäistä osallistujaa. Toteutuneista tapahtumista saatiin poikkeuksetta hyvää palautetta. Kirjasto sai paljon arvokasta kokemusta tilaisuuksien järjestämisestä. Uuteen sijaintiinsa keskelle Jämsää 2022 muuttanut pääkirjasto on todettu puitteiltaan hyväksi paikaksi monenlaiselle
tapahtumatoiminnalle.
Hankkeen loppuselvitys, jonka aluehallintovirasto hyväksyi 13.8.2024, on nähtävillä esityslistan oheisaineistona.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosäännön 28 § mukaan sivistyslautakunta päättää avustuksista ja kehittämishankkeisiin osallistumisesta
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy Jämsän ääni -hankkeen loppuraportin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |