Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 02.12.2024/Asianro 11


Liite1 Kartta kaupan kohteesta / Luovutus L2024-139222 (Virhiä)

Etuosto-oikeuden käyttäminen / kiinteistön luovutus L2024-139222

 

Khall 02.12.2024    

2330/10.00.01/2024

 

 Valmistelija: maankäyttöinsinööri Rainer Nyholm, puh. 040 838 0122

 

Kauppahintarekisterin tietojen mukaan Jämsän kaupungin alueella on tehty 13.9.2024 kiinteistön luovutus, jonka luovutustunnus on kauppahintarekisterin mukaan L2024-139222.

 

Luovutuksen L2024-139222 kohteena on n. 33 ha:n kokoinen määräala kiinteistöstä 182-437-1-162. Kauppahintarekisterin mukaan määräalasta n. 21 ha on viljeltyä maata, n. 11,5 ha metsämaata ja n. 0,5 ha muuta maata. Kauppahinta on ollut 245 000 euroa (0,74 €/m2).

 

Määräala sijaitsee suunnilleen Seppolan taajaman ja Himoksen matkailualueen puolessa välissä. Määräala rajoittuu etelässä Patalahden vesistöön ja sitä halkoo valtatie 9. Valtaosa määräalasta sijaitsee VT9 pohjoispuolella ja sen läpi kulkee Virhiäntie.

 

Määräalan eteläpäässä on voimassa Valtatie 4:n ja valtatien 9:n lähialueiden maankäytön ja liikenteen osayleiskaava. Parhaillaan on vireillä Patalahden pohjoispuoleisen alueen osayleiskaavan muutos ja laajennus, määräalan eteläosa sisältyy yleiskaavan suunnittelualueeseen.

 

Voimassa olevassa yleiskaavassa määräalan eteläosa on osoitettu  Maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M) sekä Maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolle rakentaminen on sallittu haja-asutusperustein ympäristönäkökohdat huomioon ottaen (M-2).

 

Kunnan etuosto-oikeudesta on säädetty etuostolaissa (608/1977). Etuostolain 1 §:n mukaan kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.

 

Perustelut etuosto-oikeuden käyttämiselle:

 

Kaupan kohde sijoittuu Jämsän keskustaajaman Seppolan ja Himoksen matkailualueen väliselle alueelle. Seppolaan keskittyy suurin osa kaupallisista ja julkisista palveluista ja se on myös asukasluvultaan ja -tiheydeltään meidän merkittävin taajama.

 

Himoksen matkailualue on Etelä-Suomen merkittävimpiä, jollei merkittävin ympärivuotinen matkailualue. Himokselle on viime vuosina tehty useita isoja investointeja, jotka osaltaan vauhdittavat alueen kehittymistä yhä merkittävämmäksi matkailualueeksi. Investoinneista mainittakoon Säyrylän eritasolittymän rakentaminen (9 milj.€), monitoimitila Himos Willi Länsi (8 milj.€), Länsirinteiden tuolihissi (4 milj.€), Himoksen ensilumenlatu (0.8 milj.€) ja Keskimaan hotellihanke, joka valmistuu loppuvuodesta 2025 (30 milj.€).

 

Seppolan länsipuolella on vireillä useita vihreän energian hankkeita. Kahden teollisen kokoluokan aurinkovoimalahankkeen kaavoitus on vireillä ja useita alan toimijoita hakee alueita erilaisille ison kokoluokan energiahankkeille. Seppolan länsipuolen maankäytön suunnittelulle tuo omat haasteensa olemassa olevat pohjavesialueet sekä valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet.

 

Koska Seppolan länsipuoli on profiloitumassa vihreän energian alueeksi ja siellä on myös ympäristöön ja luontoon liittyviä arvoja, taajaman luontainen kasvusuunta on idän suunta kohti Himoksen matkailualuetta.

 

Käynnissä olevan maapolittiisen ohjelman päivityksen yhteydessä on Seppolan itäpuoli; Moiskalantien, Haapajoentien ja Patalahden välinen alue tunnistettu alueeksi, jolla olisi merkittävää kehittämispotentiaalia tulevaisuudessa. Maapoliittisen ohjelman yhteydessä laaditaan koko kaupunkia koskeva maankäytön kokonaissuunitelma, johon em. alue sisältyy näin ollen myös kaupan kohde. Alue on alustavassa suunnitelmassa osoitettu maanhankinnan I-alueeksi (aktiivisen maanhankinnan alue) ja kehittämisalueeksi. Ohjelman valmistelu on vielä kesken ja ohjelman hyväksyy aikanaan kaupunginvaltuusto.

 

Parhaillaan on käynnissä lunastuslainsäädännön uudistaminen, jonka yhteydessä arviodaan korvausperusteiden periaatteet.

 

Kesäkuussa 2024 annetussa hallituksen esityksen luonnoksessa ehdotetaan lunastuskorvauksen määräämisen perusteita koskevaa sääntelyä muutettavaksi siten, että lunastettavasta omaisuudesta tulisi määrätä käyvän hinnan sijasta sen markkina-arvoa vastaava täysi korvaus. Markkina-arvon määrittäminen voisi perustua nykyistä monipuolisemmin erilaisten arviointimenetelmien hyödyntämiseen. Lunastuskorvaukselle esitetään suoritettavaksi 25 %:n suuruinen korotus markkina-arvon päälle.

 

Jos esitys korvausperusteista menee läpi voi se tarkoittaa sitä että vapaaehtoiseen kauppaan tapahtuva maanhankinta vaikeutuu, koska maanomistajalla on mahdollisuus lunastusmenettelyn kautta saada markkina-arvoa suurempi korvaus kaupan kohteesta.

 

Jämsän kaupungin tulee ajatella tulevaisuutta 10 – 20 vuoden päähän. Mikä on Jämsän kilpailukyky verrattuna muihin Suomen ja Keski-Suomen kuntiin. Jämsän kaupunki on kehittynyt aikanaan paperiteollisuuden ympärille. Tulevaisuudessa Jämsän tulee löytää ne teollisuuden, logistiikan, kaupan ja palvelujen toimialat, jotka voivat menestyä Jämsässä ja uudistaa tätä kaupunkia. Näille teollisuuden aloille tulee löytää sopivat maantieteelliset alueet. Kilpailukyvyn kannalta 9-tien varsi muodostaa houkuttelevan alueen etenkin logistiikan, varastoinnin, polttoaineteollisuuden ja palvelujen tarjoamiselle.

 

Teollisuuden ja palvelujen kehittymisen myötä Jämsä tarvitsee houkuttelevia asuinalueita. Tällaisia alueita ovat ne, joista avautuu esteetön näköala järvelle tai tässä tapauksessa Himoksen rinteisiin sekä myös Patalahdelle. Jämsän ongelma omakotirakentamisen alueella on se, että kiinteistöjen arvo ei säily samassa suhteessa kuin niihin sijoitettu raha. Himoksen alueen lähistölle sijoittuvat omakotitalot/ rivitalot säilyttävät varmasti arvonsa.

Yhteenveto perusteluista:

  1. Vireillä olevat suunnitelmat; yleiskaavoitus vireillä osalla aluetta sekä maapoliittisen ohjelman päivitys
  2. Kaupan kohde sijaitsee alueella, joka on tunnistettu strategisesti tärkeäksi kehittämisalueeksi pitkällä aikavälillä. Alueen tulevaa maankäyttöä voi peilata sekä Seppolan taajaman, että Himoksen matkailualueen tulevaisuuden tarpeisiin sekä myös laajemmassa tarkastelussa koko Jämän kaupungin tulevaisuuden tarpeisiin.
  3. Valmistelussa oleva lainsäädännön uudistus

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Etuostolaki (608/1977) 21 §, Jämsän kaupungin hallintosääntö 25 § kohta 21

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Vesa Urtti (vt.)

 

 Kaupunginhallitus päättää käyttää kunnan etuosto-oikeutta kiinteistöä 182-437-1-162 (Virhiä) koskevaa 13.9.2024 tehtyä luovutusta, kauppahintarekisterin luovutustunnus L2024-139222 osalta.

 

Päätös