Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 126



Arvonlisäveron korotus 1.1.2025 alkaen / vaikutukset sivistystoimialan palvelumaksuihin ja tilavuokriin

 

Sivla 12.12.2024 § 126 

290/02.05.00/2021

 

 Valmistelu: talousasiantuntija Seija Ruusu p. 040 655 4887, vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki p. 040 571 6556

 

Talousarvio-ohjeen mukaisesti taksojen ja maksujen rakennetta on tarkistettava kustannustasoa vastaavaksi. Tavoitteena on saada vähintään omakustannushinta lainsäädännön sen salliessa.

Jokaisen tulosalueen on huolehdittava oman talousyksikkönsä sopimuksien ja hinnoitteluperusteiden ajantasaisuudesta.

 

Arvonlisäverolakiin on tulossa muutos 1.1.2025. Uuden lain myötä 10 prosentin suuruisen alennetun verokannan soveltamisalaan nykyisin kuuluvat hyödykkeet siirretään 14 prosentin suuruisen alennetun verokannan soveltamisalaan. Muutos ei koske sanoma- ja aikakauslehtiä eikä yleisradiotoimintaa.

 

Arvonlisäverokantaa 14% tullaan 1.1.2025 alkaen soveltamaan mm. kulttuuri- ja urheilutoiminnassa kuten kirjojen ja urheilu- ja liikuntapalvelujen hinnoissa, kulttuuri- ja urheilutapahtumien pääsymaksuissa, kulttuuri- ja urheilutilojen käyttömaksuissa. Verokannan muutos koskee myös esiintyvän taiteilijan, urheilijan tai muun julkisen esiintyjän esityksiä, maahantuotuja taide-esineitä ja tekijän tai satunnaisen myyjän myymiä taide-esineitä sekä tekijänoikeudenhaltijoita edustavan järjestön saamia tekijänoikeuteen liittyviä korvauksia. 

 

Tästä johtuen sivistystoimialalla perittävät taksat ja maksut 2024 sekä taksat ja maksut 2025 tulee tarkastaa.  Arvonlisäverolain mukainen korotus on huomioitava taksoissa, jotta tulot toteutuisivat suunnitellusti. Korotukset on pyöristetty seuraavaan ylempää viiteen senttiin vaikka pyöristyssääntö veisikin sen alemmas, koska verokannan muutos ei voi aiheuttaa tulovähenemää kaupungille.

 

Taksataulukot alv-korotuksen mukaisesti on esityslistan liitteenä sivistystoimen eri tulosalueiden ja -yksiköiden osal­ta. Alv-nousun mukainen hinta on merkitty taulukkoon punaisella. Alv-korotukset on tehty lähinnä tilavuokriin sekä uimahallin lipputuotteisiin. Tilavuokrien osalta vuoden 2025 hinnasto vaihtuu vasta syyslukukauden alussa 1.8.2025, joten päivityksiä on tehtävä sekä 2024 että 2025 hinnastoon.

 

Esimerkiksi vuoden 2024 hinnastossa Vitikkalan koulun liikuntasalin tuntihinta liikuntakäyttöön tehtävissä varauksissa on tällä hetkellä jämsäläisille järjestöille 18 € (alv 10%) ja ALV-korotuksen jälkeen 1.1.2025 alkaen tuntihinta olisi 18,50 € (alv 14%). Vastaavan tilan tuntihinta yksityisille ja yrityksille on nykyään 33 € (alv 10%)  ja ALV-korotuksen jälkeen 1.1.2025 tuntihinta olisi 33,90 € (alv 14%).

 

Vuoden 2025 taksat ja maksut on päätetty sivistyslautakunnassa 31.10.2024 § 5.Tilavuokrien osalta tuolloin päätetyt 10 % arvonlisäverokannan mukaisten hintojen oli määrä tulla voimaan 1.8.2025. Kun näihin hintoihin tehdään ALV-korotuksen mukainen hinnantarkistus, tulee esim. Vitikkalan koulun liikuntasalin tuntihinta liikuntakäyttöön tehtävissä varauksissa korottumaan 1.8.2025 alkaen jämsäläisten järjestöjen osalta 20 € (alv 10%) -> 20,50 € (alv 14%) ja yksityisten sekä yritysten varauksissa 36,50 € (alv 10%) ->  37,45 € (alv 14%).

 

Uimahallin lipputuotteisiin esitetään vastaavanlaisia ALV-muutoksesta aiheutuvia korotuksia. Vuoden 2025 hinnastossa uimahallin aikuisten kertalippu 1.1.2025 alkaen on 8,90 € (alv 10%) ja ALV-korotuksen jälkeen aikuisten kertakäynti maksaisi 9,15 € (alv 14%). Aikuisten 10 kerran sarjakortti maksaa korotuksen jälkeen 74,90 € (alv 14%). Ennen veronkorotusta sarjakortin hinta olisi 10 prosentin arvonlisäverokannan mukaisesti 73€.

 

Arvolisäverolain muutos vaikuttaa myös kirjaston kokoelmasta poistetun aineiston hintoihin. Kokoelmasta poistettujen lehtien hinnat korottuvat 50 sentistä (alv 10%) 55 senttiin (alv 14%). Käytöstä poistetun muun aineiston (kirjat, nuotit, kartat, av-aineisto) hinnat korottuvat niin ikään viidellä sentillä yhdestä eurosta (alv 10%) 1,05 euroon (alv 14%).

 

Vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki selvitti asiaa kokouksessa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö 26 §: Lautakunta päättää toimialueellaan maksuista, taksoista ja hinnoitteluperusteista

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy arvonlisäveron korotuksesta johtuvat palvelumaksut ja tilavuokrat sekä seliteosassa todetut hintoihin liittyvät tarkennukset otettavaksi käyttöön 1.1.2025 tai 1.8.2025 alkaen.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.