RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 16.12.2024/Asianro 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Saatavien poistot ja luottotappiot 2024 / Jämsän kaupunki ja Jämsän Vesi liikelaitos
Khall 16.12.2024
2350/02.06.04/2024
Valmistelija: vt. kaupunginjohtaja Vesa Urtti, puh. 0400 447 383
Jämsän kaupungin hallintosäännön 24 §:n 27. kohdan mukaisesti kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluu päättää saatavien perinnästä luopumisesta.
Poistettavaksi esitetään vuodelta 2024, konsernipalvelujen, sivistystoimen ja elinvoimatoimen yleislaskuja saatavatileiltä yhteensä 34 791,65 euroa. Tämän lisäksi poistettavaksi esitetään vuodelta 2024 Jämsän Veden saatavatileiltä 5 171,70 euroa. Kaikkien saatavien osalta perintä jatkuu ulosotossa tai jälkiperinnässä saatavien voimassaoloajan.
Yhteensä saatavien poistot ovat 39 963,35 euroa.
Kaupunginhallituksen nähtävänä on oheisaineistona raportit poistettavaksi esitetyistä saatavista (salassa pidettäviä = laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta § 241. kohta 23 -> henkilön taloudellinen asema).
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosääntö 24 § 27. kohta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Vesa Urtti (vt.)
Kaupunginhallitus päättää poistaa saatavatileiltä 39 963,35 euroa raporteissa (=salassa pidettävät) esitetyn mukaisesti. Saatavien perintää jatketaan jälkiperinnässä tai ulosotossa.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |