RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 5
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Yrityskiihdyttämö: innovaatioita ja kestävää kasvua -hanke
Khall 20.01.2025 § 5
2407/02.05.02/2025
Valmistelija elinkeinopäällikkö Marja Salonen, puh 044 9018997
Keski-Suomen liitolla on jäljellä Jämsälle osoitettua AKKE-rahoitusta
1 357 600 euroa, joka on tarkoitettu äkillisen rakennemuutoksen hoitoon vuosille 2022–2024. Rahoitus on myönnetty Kaipolan tehtaan sulkemisen jälkeisten rakennemuutosten hoitoon ja tukee työpaikkojen luomista, elinkeinotoiminnan kehittämistä sekä alueen toimintaympäristön parantamista. Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) hankkeisiin voidaan myöntää korkeintaan 80 % rahoitus.
Yritysten toimipaikkoja oli joulukuussa 2024 1 296. Suurin ala toimipaikkojen määrän perusteella oli erikoistunut rakennustoiminta. Toimipaikoista 87 % oli alle 5 henkilön, 7 % oli 5-9 henkilön, ja 6 % oli 10 tai useamman henkilön toimipaikkoja. Uusia aloittaneita yrityksiä oli vuoden 2024 toisella neljänneksellä 27 (muutos edellisvuoteen +42,1 %) ja lopettaneita 22 (muutos edellisvuoteen +46,7 %). Yritysten
liikevaihto oli 1 239 milj. €. Edellisvuoteen verrattuna laskua on kaksi prosenttia. Avoimen sektorin työpaikkoja oli 72,4%, mikä on 0,2% enemmän kuin vuonna 2023. (Lähde: Kuntakortti). Kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan kehittämistoimia.
Yritysvelho-hanke (1.9.2020–31.12.2022) vastasi Kaipolan tehtaan sulkemisen aiheuttamaan rakennemuutokseen ja loi pohjan Jämsän teollisuuden uudistumiselle. Hankkeessa toteutettu Master Plan (15.12.2022) määritti strategisia suuntaviivoja uusiutuvan teollisuuden, kiertotalouden ja infrastruktuurin kehittämiselle. Lisäksi kartoitettiin yritysten tarpeita uuden liiketoiminnan kehittämiseksi, laadittiin suosituksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamiseksi. Hankkeessa kontaktoitiin yrityksiä ja luotiin suuntaviivoja Kaipolan tehdasalueen kehittämiseksi monipuoliseksi uudistuvan teollisuuden ja palveluiden keskittymäksi, samalla houkutellen ulkopuolisia investointeja ja uusia toimijoita alueelle.
TIKKA-hanke (1.8.2022–31.3.2025) jatkoi alueen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan ekosysteemin vahvistamista. TIKKA-hankkeessa laadittiin yhdessä VTT:n, alueen yritysten ja kaupungin kanssa Jämsän uudistuvan teollisuuden tiekartta, joka sisälsi konkreettisia toimenpide-ehdotuksia erityisesti uusiutuvan teollisuuden, energiaratkaisujen ja ilmailualan kehittämiseksi. Lisäksi luotiin uusiutuvan teollisuuden ekosysteemi, tuotettiin sijoittautumista tukevia tutkimuksia ja selvityksiä sekä käynnistettiin TKI-klusterin toiminta tiiviissä yhteistyössä yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin kanssa. Yritykset ovat kokeneet hankkeet merkityksellisiksi, ja ne ovat lisänneet tiedonvaihtoa sekä yhteistyötä yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin välillä. Hankkeiden kautta yritykset ovat saaneet konkreettista tukea uusien teknologioiden ja liiketoimintamallien kehittämiseen, mikä on vahvistanut niiden kilpailukykyä. Lisäksi hankkeet ovat edistäneet verkostoitumista ja osaamisen jakamista, luoden pohjaa pitkäjänteiselle kehitystyölle.
Yrityskiihdyttämö: Innovaatioita ja kestävää kasvua -hanke
Elinvoimatoimi on valmistellut Yrityskiihdyttämö-hankkeen, joka rakentuu Jämsän alueella aiemmin toteutettujen kehityshankkeiden tuloksiin ja kokemuksiin, tarjoten selkeän jatkumon alueen elinkeinoelämän uudistamiselle. Teollisuuspainotuksen sijaan huomio on kaiken tyyppisissä ja kokoisissa yrityksissä, jotka uudistavat toimintaansa. Hanke yhdistää innovatiivisia ratkaisuja ja konkreettisia toimenpiteitä, jotka tukevat yritystoiminnan kasvua, kestävää kehitystä ja Jämsän elinvoimaedun rakentumista.. Hankkeen suunnittelussa on huomioitu edellisten hankkeiden tulokset ja suositukset, mikä varmistaa jatkuvuuden ja tehokkuuden alueen kehittämistoimissa.
Hankkeessa otetaan käyttöön tutkimus-, kehitys- ja
innovaatiotoiminnan (TKI) malli, joka tarjoaa konkreettista tukea kaikenkokoisille yrityksille niiden kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Malli sisältää räätälöityjä valmennuksia, innovaatioiden testausympäristöjä ja resursseja, jotka mukautuvat yritysten yksilöllisiin tarpeisiin. Toteutuksessa huomioidaan Jämsän uudistuvan teollisuuden tiekartan linjaukset.
Yrityskiihdyttämö hyödyntää tekoälyä ja digitaalialustoja, jotka tukevat yritysten tarpeiden analysointia, liiketoimintaratkaisujen räätälöintiä ja resurssien kohdentamista. Tämä vahvistaa Jämsän yritysekosysteemiä, tukee uusia liiketoimintamalleja ja lisää työpaikkoja. Samalla hanke edistää kestävää kehitystä ja kansainvälistymistä, huomioiden erityisesti pienet toimijat ja digitaalisissa ympäristöissä toimivat yritykset.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 279013€, josta haettavan tuen osuus on 80 % (223210 €) ja Jämsän kaupungin omarahoitusosuus 20 % (55803 €). Hankkeen omarahoitusosuuteen on varauma talousarviossa. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi ajalla 1.6.2025–31.12.2027.
Hankkeelle tullaan palkkaamaan projektipäällikkö hankkeen koko ajaksi.
Esityslistan oheisaineistona on tukihakemus ja projektisuunnitelma, joihin on kirjattu hankkeen toimenpiteet.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 25 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
1) Kaupunginhallitus päättää hakea rahoitusta Yrityskiihdyttämö: innovaatioita ja kestävää kasvua - hankkeelle.
2) Kaupunginhallitus myöntää hankkeelle omarahoitusosuuden vuosille 2025-2027 yhteensä 56 000 €. Omarahoitus maksetaan kaupunginhallituksen projektit kustannuspaikalta 11310.
3) Hankkeen toteutuksesta vastaa elinvoimatoimi.
4) Kaupunginhallitus valtuuttaa elinkeinopäällikön hoitamaan hakemusprosessin ja siihen tarvittavien tietojen toimittamisen rahoittajalle ja tekemään hakemukseen tarvittavat vähäiset muutokset.
5) Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Elinkeinopäällikkö Marja Salonen oli läsnä asian käsittelyn aikana (poistui klo 19.50).
| Edellinen asia | Seuraava asia |