Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.04.2025/Pykälä 109


Liite2 Mika Kyrön eriävä mielipide

Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen / elinvoimaorganisaatio

 

Khall 07.04.2025 § 109 

2252/01.00.02/2024

 

 Valmistelu kaupunginjohtaja Jori Reijula, puh. 045 847 1133, konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti, puh. 0400 447 383

 

Kaupunginhallitus päätti 16.12.2024 perustaa ohjausryhmän vuoden 2021 syksystä toteutetun elinvoimaorganisaation uudistuksen vaikuttavuusarvioinnin ja mahdollisen organisaatiomuutoksen selvityksen tekemiseksi. Vaikuttavuusarvioinnin ja organisaatiomuutoksen selvityksen konsultointi päätettiin toteuttaa Kuntaliiton ja FCG:n USO8-verkostopakettiin kuuluvina työpajoina ja mahdollisina lisälaskutuspäivinä. Arvioinnin valmistelu aloitettiin välittömästi ennen vuoden vaihdetta ja sen toteuttamiseksi järjestettiin kysely ja avainhenkilöt haastateltiin joko yksittäis- tai ryhmähaastatteluina. Viranhaltijoille ja luottamushenkilöille järjestettiin erilliset työpajat 12.3.

 

Ensimmäinen ohjausryhmän kokous pidettiin 22.1.2025. Tämän jälkeen ohjausryhmä kokoontui 4.3., 19.3. ja 1.4. Valtuustolle pidettiin iltakoulu 25.3. Ohjausryhmän linjaamana päädyttiin vaikuttavuusarvioinnin tulosten perusteella lähteä valmistelemaan vaihtoehtoista organisoitumismallia nykyorganisaatiomallin rinnalle. Iltakoulussa esiteltiin valtuutetuille nämä kaksi vaihtoehtoista mallia uudesta elinvoimaorganisaatiosta ja niihin liittyvät hallintosääntömuutokset.

Ohjausryhmä päätyi kokouksessaan 1.4. esittämään kaupunginhallitukselle, että se käynnistää ja toteuttaa yhteistoimintalain 4 § mukaisen yhteistoimintamenettelyn. Ohjausryhmä ehdottaa, että 1.6.2025 alkaen siirrytään vaihtoehto 2 mukaiseen organisaatioon, jossa elinvoiman ja maankäyttö tulosalueen strategisia toimintoja siirretään konsernipalveluiden toimialalle perustettavaan ”Maankäyttö ja yrityspalvelut” tulosalueelle, jota johtaisi maankäyttöjohtaja. Kaavoitusinsinööri ja paikkatietopalvelut sekä yrityspalvelut siirtyisivät ”Maankäyttö ja yrityspalvelut” –tulosalueelle. Elinvoima toimiala muuttuisi kaupunkiympäristön toimialaksi, elinvoimalautakunta kaupunkiympäristölautakunnaksi ja elinvoimajohtajan virkanimike kaupunkiympäristöjohtajaksi. Jämsä Tehdas -etätyötila siirtyisi maankäyttö ja yrityspalvelut tulosalueen alaisuuteen. Jämsek Oy purettaisiin ja fuusioitaisiin emokaupunkiin.

Neuvottelut käydään yhteistoimintalain 4 § 1 ja 2 kohtien perusteella (muutokset työn organisoinnissa ja palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteet).  

 

Yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat

 

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella (449/2007 muutoksineen) 4 §:n mukaisesti työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat:

1)     henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä yhteistyössä;

2)     palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla ulkopuolisen työvoiman käytöstä tai liikkeen luovutuksesta johtuvia tai muita olennaisia henkilöstövaikutuksia;

3)     henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia;

4)     taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Jos kunnan tai hyvinvointialueen talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tai aluehallitus tekee kunnan- tai aluevaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.

 

Yhteistoimintamenettelyn aloittaminen

 

Edellä kuvatun perusteella Jämsän kaupunki työnantajana on velvollinen aloittamaan yhteistoimintamenettelyn yhteistoiminnasta annetun lain mukaisesti. Yhteistoimintamenettely ja -neuvottelu ulottuu elinvoimatoimialan ja konsernitoimialan matkailu, markkinointi ja viestintä tulosalueen henkilöstöön.  

 

Neuvotteluissa käsitellään toimintojen organisoitumista ja muutoksia henkilöstön tehtävissä sekä virkanimikkeissä. Neuvottelujen tavoitteena ei ole henkilöstömäärän vähentäminen. Kaikille henkilöille on tarjota työtehtävä uudessa organisaatiossa. Mikäli asianosainen kieltäytyy vastaanottamasta tarjottua työtehtävää, voi vaihtoehtona olla irtisanominen.

 

Arvioinnin kohteena ovat myös toimintoja tukevat hallinnolliset ja muut tukitoiminnot samoin kuin mahdollisiin toimintomuutoksiin liittyen myös johtamisjärjestelmä. Yhteistoimintamenettelyssä läpikäytävien työnantajan harkitsemien toimenpiteiden päättäminen tulisi tehdä kaupunginhallituksessa 28.4., jotta kyseinen organisaatiomuutos voitaisiin toteuttaa 1.6.2025 alkaen.

 

Hallintosäännön mukaan yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen kuuluu kaupunginhallituksen päätettäväksi. Yhteistoimintaneuvottelun päätökseen saattaminen tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Yhteistoimintaneuvottelun päätökseen saattamisen jälkeen toimenpiteistä päätetään hallintosäännön toimivallan mukaisesti (mm. uusi organisaatio, virkanimikemuutokset, hallintosääntö, talousarvio ym).

 

Kaupunginjohtaja, konsernipalvelujohtaja ja henkilöstöpäällikkö edustavat työnantajaa yhteistoimintaneuvotteluissa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 25 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 Kaupunginhallitus päättää, että kaupunki  käynnistää yhteistoimintalain 4 § mukaisen YT-menettelyn toteuttaakseen elinvoimaorganisaation organisaatiomuutoksen ennen uuden valtuustokauden alkua. Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa konsernipalvelujohtajan antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämiseksi ja käynnistämään yhteistoimintaneuvottelun.

 

Päätös Keskustelun aikana Mika Kyrö esitti, että YT-neuvotteluita ei käynnistetä. Esitystä ei kannatettu.

Puheenjohtaja totesi esittelijän ehdotuksen tulleen päätökseksi.

Mika Kyrö jätti kirjallisen eriävän mielipiteensä asiaan, joka liitetään tämän pöytäkirjan liitteeksi.