Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.04.2025/Pykälä 50



Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2023 selvitys

 

Sivla 10.04.2025 § 50 

2536/02.05.02/2025

 

 Valmistelu kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen,

 p. 040 751 4731

 

 Opetushallituksen myöntämä opintoseteliavustus on tarkoitettu aikuisopiskelusta perittäviä maksuja korvaavaksi järjestelmäksi vapaan sivistystyön koulutuksessa. Avustuksen avulla voidaan jättää perimättä tai alentaa kurssimaksuja niiltä kohderyhmiltä, joiden kouluttautumista halutaan edistää. Opintoseteliavustus korvaa tai alentaa kohderyhmiin kuuluvien opiskelijoiden kurssimaksuja.

 

 Opintoseteliavustuksella tuettava koulutus on Jämsän työväenopiston normaalin valtionosuuden piiriin kuuluvaa koulutusta. Vuonna 2023 myönnettiin Jämsän työväenopiston opiskelijoille opintoseteliavustusta yhteensä 9 150 €. Avustus käytettiin kokonaisuudessaan. Avustusta annettiin yhteensä 299 opiskelijan kurssimaksuihin. Opintosetelillä annettiin keskimäärin 30 €:n alennus työväenopiston kurssimaksuun.

 

 Opintoseteliavustuksella tuettiin avustuskriteerien mukaisesti maahanmuuttajien, työttömien, senioriväestön ja eläkkeellä olevien opiskelijoiden kurssimaksuja. Näihin ryhmiin kuuluvat voivat opiskella työväenopiston perustarjonnan kursseilla tai heille voidaan järjestää erityisesti suunnattuja kursseja, kuten esimerkiksi maahanmuuttajille suomen kielen kursseja ja senioreille tietotekniikkakursseja.

 

 Opintoseteliavustuksesta tiedotettiin opiskelijoille Jämsän kaupungin elämänlaatupalvelujen oppaassa, opettajienkokouksessa ja kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä. Maahanmuuttajille suunnattujen kurssien opintosetelietuutta on esitelty muun muassa maahanmuuttajatyön ja kotoutumisen verkostoissa. Etuuden avulla on saatu aktivoitua maahanmuuttajia etenkin suomen kielen opintojen pariin.

 

 Opintoseteliselvitys on esityslistan oheisaineistona.

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Jämsän kaupungin hallintossäntö 28 §

 Lautakuntien yleinen toimivalta

 

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy vapaan sivistystyön opintoseteliavustusten vuoden 2023 selvityksen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.