Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.04.2025/Pykälä 14


Varavaltuutettujen määrän täydentäminen

 

Kesla 11.04.2025 § 14 

394/00.00.01/2021

 

Valmistelija: keskusvaalilautakunnan sihteeri, puh. 040 357 8431

 

Jämsän kaupungin kaupunginvaltuuston varavaltuutettujen määrä on Perussuomalaiset r.p. ja Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p. osalta jäänyt vajaaksi valtuutettujen eronpyyntöjen takia.

 

Vaalilain 93 §:ssä todetaan varavaltuutetuista seuraavaa:

 

"Valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 §:ssä säädetään. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi."

 

Vaalilain 93 §:ään viitaten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 17.3.2025 kaupunginvaltuuston kokouksessa pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään kuntalain 17 §:n edellyttämällä tavalla varavaltuutetun jäljellä olevaksi vaalikaudeksi.

 

Varavaltuutettu on aina kutsuttava kuntavaalituloksen perusteella siitä ryhmästä, jonka listalta eronnut valtuutettu on kuntavaaleissa valittu valtuustoon.

 

Varavaltuutettu puuttuu seuraavista valtuustoryhmistä:

 

Perussuomalaiset r.p.

-          valtuutettu Joni Frisk on eronnut valtuutetun tehtävästä kvalt 17.3.2025 § 8

 

Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p.

-          valtuutettu Aki Lemmetyinen on eronnut valtuutetun tehtävästä kvalt 17.3.2025 § 9

 

Toimivalta, johon päätös perustuu

Vaalilaki § 93 ja kuntalaki § 17

 

Ehdotus  

 

 Varavaltuutettujen täydentäminen tapahtuu siten, että kustakin puolueesta uusiksi varavaltuutetuiksi määrätään järjestyksessä ne henkilöt, jotka seuraavat varalle valittuja henkilöitä vertausluvun mukaisessa järjestyksessä keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 vahvistamassa vaalituloksessa.

Uudeksi varavaltuutetuksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2021–2025 Perussuomalaiset r.p. osalta määrätään vahvistettu vaalitulos huomioiden Jan-Henrik Merihonka. Perussuomalaiset r.p. varavaltuutettujen muutoksen jälkeinen järjestys on

Riekkovaara Niko
Äikäs Sami
Koskela Eero
Viinijärvi Mira
Salonen Jarkko
Sahala Eila
Paavuori Heikki
Merihonka Jan-Henrik

Uudeksi varavaltuutetuksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2021–2025 Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p. osalta määrätään vahvistettu vaalitulos huomioiden Leila Vuohisaari. Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p. varavaltuutettujen muutoksen jälkeinen järjestys on

Lahtinen Reima
Salminen Helena
Takanen Pertti
Kuisma Tarja
Korpela Markku
Kotilainen Teemu
Sarin Ari
Altti Tiina
Sarajärvi Jyri
Heikkilä Kalle
Rikkonen Lasse
Vuohisaari Leila

 

Päätös Ehdotuksen mukainen.